tiistai 18. lokakuuta 2011

Makaronilaatikko soijarouheesta

Piti ihan kaupasta ostaa tätä unohduksiin jäänyttä tuotetta, tummaa soijarouhetta, kun perheen riistavarannot pääsivät hetkellisesti loppumaan. Soijarouheesta tehty makaronilaatikko sai erityiskehuja perheeltä (saattoi johtua laatikon päälle käytetystä mozzarella + parmesan -lisästä). Herkullista joka tapauksessa, ja soijarouhe meni rakenteensa puolesta jauhelihasta. Pienelle ruokailijalle ei muutoksista edes mainittu, isommalle vasta ruokailun jälkeen. Tätä tehdään toistenkin! Ohje on Puutarhapörriäiseltä, tässä pienen pienin muutoksin.
MAKARONILAATIKKO SOIJAROUHEESTA
5 dl vettä
1 kpl kasvis/lihaliemikuutiota
2 dl tummaa soijarouhetta
1 pss (400g) tummaa makaronia
1 sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
1 rkl margariinia
paprikajauhetta
timjamia (kuivattua tai tuoretta)
mustapippuria
7 dl kevytmaitoa
2 munaa
PÄÄLLE
pallomozzarellaa revittynä, parmesanraastetta


Kiehauta vesi ja liemikuutio. Keitä soijarouhetta liemessä noin 5 minuuttia. Valuta. 
Keitä makaronit kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta. 
Hienonna sipulit. Kuumenna rasva pannulla ja paista sipuleita + valutettua soijarouhetta hetki. Mausta makusi mukaan. 
Sekoita maustettu soijarouhe makaronien joukkoon, ja kumoa seos kevyesti voideltuun uunivuokkaan.
Sekoita munat maidon joukkoon ja kaada makaroniseoksen päälle. Revi pinnalle mozzarellaa tai käytä mitä tahansa juustoraastetta.
Paista 175 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.
SHARE:

5 kommenttia

  1. Täytyykin tehdä jokupäivä soijarouhe-makaroonilaatikkoa pitkästä aikaa. Suosittelen kokeilemaan myös soijarouhe-bolognesea. Ihan mun lempparia:P
    -Aino-

    VastaaPoista
  2. Tätä meilläkin kokeillaan varmasti, mutta maidottomana. Mitä maidotonta laittaisit muuten juuston tilalle? (Maidon tilalle meinasin siis lihalientä...)

    Syysterkuin Sari

    VastaaPoista
  3. Aino: ilman muuta lähtee kokeiluun, kiitos vinkistä!

    Sari: juuston voi hyvin jättää pois, meillä ei esim. normaalissa lihamakaronilaatikossa koskaan käytetä juustoa. Mutta jos jotain extraa haluaa, voisi kokeilla tomaattisiivuja ja jotain kivaa yrttimaustetta (pizzamaustetta vaikka?).

    VastaaPoista
  4. Kiitti vinkistä!

    Sari

    VastaaPoista
  5. Komppaan kanssa juuston korvaamista tomaattisiivuilla, jos jotain pitää keksiä. Tulee samankaltainen tekstuuri ja maistuukin kivalta.

    Tää ohje toimii ja tulee hyvää, mutta ajattelin vinkiksi jollekin tähän blogiin eksyvälle, että makaronilaatikosta tulee vielä parempaa kun korvaa osan rouheesta (n.puolet) soijapapurouheella. Tulee enemmän purutuntumaa ja vie sen soijarouheen pienen mössömäisyyden pois. Lisäksi Torinon proteiinipasta toimii, jos haluaa tehdä tosi täyttävää sapuskaa.

    -Koala

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig