tiistai 10. tammikuuta 2012

Kirppislöytöjä

Viikonloppuna tyhjennettiin kaappeja sellaisella vauhdilla, että heikompaa (minua) hirvitti. Sisäisen balanssin palauttamiseksi piti käydä kirppiksellä hakemassa uutta vanhaa tavaraa.
Olen ostanut Ikeasta pitkulaisia tyynyjä (päälliset valmiina), mutta niille ei ole löytynyt sopivan kokoisia vaihdokkeja. Juuri oikean kokoiset harmaa-valkoraidalliset tyynynpäälliset maksoivat kirppiksellä euron kappale. 
Tuolia en onnistunut piilottamaan kassiini, joten sen ostoa piti hieman perustella miehelle.  Koko reissun tarkoitushan oli hankkiutua eroon tavarasta. Mutta tuoli iski suoraan nostalgiakaipuuseen, olen ihan varmasti keikkunut tällaisella kyläkoulussa. 

Hauduttelin ostoa yhden yön, mutta tuoli ei päästänyt irti otteestaan. Onneksi se oli kirppiksellä vielä seuraavanakin päivänä, hintaan 3 €.
SHARE:

4 kommenttia

  1. Oi, ihanat tyynyliinat olet löytänyt! :) Tämä juttu sai kirppiskuumeen entistä enemmän nousemaan. Piti jo viime viikonloppuna mennä pitkästä aikaa aarteita tonkimaan, mutta jäi vielä tekemättä. Pakko päästä lähiaikoina käymään. :) Se on mahtava tunne, kun löytää jotakin juuri sopivaa, toiselle roskaa, mutta itselle aarre.

    VastaaPoista
  2. Pystyn pysymään pois kirppikseltä pitkiäkin aikoja (oho!), mutta kun sinne taas pääsee, vaihde jää jotenkin päälle:) Löytämisen riemu on huippufiilis, ja se vielä kestääkin pitkään. Mukavaa kirppistelyä sinne!

    VastaaPoista
  3. Mahtislöydöt! Olisivat kyllä lähteneet mukaan myös täällä, mikäli olisivat kohdalle osuneet. :)

    VastaaPoista
  4. Tyytyväinen olen edelleen, vaikka tuoli vielä vähän hakee paikkaansa:)

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig