maanantai 25. kesäkuuta 2012

Juhannusterveisiä mökiltä!

Juhannusaattoaamu klo 06.00,
 mökki uinuu vielä aamu-unilla, 
 toisin kuin perheen tytöt...
 Kohta oli kuitenkin jo kaikilla täysi tohina päällä. Valmisteltiin ruokia ja haettiin juhannuskoivut ovenpieliin.
Naapurista saatiin perinteinen herkkukori: maalaismunia ja savolaista perinnerieskaa. Sillin ja salaatin kera niistä muodostui oiva juhannuslounas.
Päiväkahvilla nautiskeltiin raparperi-kardemummakakkua, mansikoita ja kermavaahtoa. Kuohuvaa unohtamatta!
Aaton perinteisiin kuuluu myös savusauna. Upea, uusi terassi valmistui pari viikkoa aikaisemmin.
Lempeistä löylyistä siiryttin hyiseen veteen. Mummo ja pikkuneiti kävivät heittämässä, ei ihan talviturkkia, mutta villasukat kuitenkin!
Iltakuudelta nostettiin lippu salkoon ja siirryttiin taas syömään. Pitkällä siimalla saadut kuhat savustettiin uudessa savustusuunissa mehevän maukkaiksi.
 Päivällä yhteistuumin pystytetty kokko sytytettiin iltayhdeksältä.
 Kyläläiset ja mökkiläiset nauttivat kauniista aatosta ja "pojan" antimista pitkälle iltaan.
Niin kuin hyttysetkin, jokavuotinen juhannusperinne sekin!
SHARE:

27 kommenttia

  1. Kuulostaa ja näyttää hyvin perinteiseltä.
    Ihana maalais idylli :)
    En uskaltanut minäkään heittää koko talviturkkia, mutta villasukat kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minä heitin ihan sellaiset nilkkapituiset villasukat, ehkä elokuussa sitten loput:)

      Poista
  2. Upean näköiset mökkipuitteet! Viihtyisän herkullisen näköinen juhannus ollut teillä:)

    Kivaa alkavaa viikkoa teille!

    VastaaPoista
  3. Mieletön tuo savusauna ja sen uusi terassi. Näitä juhannuspostauksia on ollut ihana katsella. Suomimaisemia parhaimmillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen se kai tiivistyy koko suomalaisuus, juhannukseen:) Nyt oli mukava vilvoitella savusaunasta, kun tilaa löytyi useammallekin. Ennen oli vain tuo ikkunan alla näkyvä penkki.

      Poista
  4. On ollut teillä oikea vanhan hyvänajan juhannus, maisemakin kuin juhlkaa ja savusauna kaiken kukkuraksi. (en ole koskaan käynyt)
    Viihtyisää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, juhannusaaton ohjelma on hyvin perinteinen. Ja ruokapöydässäkin on aattona pitkälti samat ruoat. Jokainen on tuonut siihen oman "kädenjälkensä", joista on muodostunut juuri meidän perinneherkut.

      Savusaunan löylyt olivat hyvin lempeät, pikkuneitikin viihtyi siellä ensimmäistä kertaa ihan kunnolla.

      Poista
  5. Voi mikä ihana hirsisauna! Olet armoitettu kuvaaja ja etenkin ruokakuvat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena:) Terassiremontin yhteydessä oli puunattu koko sauna, kyllä kelpasi löylytellä!

      Poista
  6. Vau, upeita kuvia ja ihania juhannusjuttuja, ihana kesäparatiisi teillä . Meillä muuten syödään tuota rieskaa myös, myös maahanmuuttaja syö sitä alkuihmettelyn jälkeen. Savusaunasta sen sijaan vasta haaveillaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamulla viedään tuohet naapurin emännälle ja myöhemmin saadaan tilalle tuokkosissa paistettua rieskaa. Ei huono vaihtokauppa!:D Terveisiä ennakkoluulottomalle maahanmuuttajalle!

      Poista
  7. Tuosta ei Suomen juhannus enää parane!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä kun hyttyset ja muut öttiäset pitäisivät omat juhlansa jossakin muualla, olisi paketti aika täydellinen!:)

      Poista
  8. Ihanat puitteet teillä viettää juhannusta. Tuollaista miljöötä minäkin kaipaan. Meillä vietettiin juhannus kotosalla. Tulipahan ainakin grillattua ja nautittua hyvää punaviiniäkin. Aurinkoista alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Grillaukset ja punaviini, hyvältä kuulostaa sekin! Mukavaa viikon jatkoa sinnekin!

      Poista
  9. Ihania ja tunnelmallisia juhannuskuvia!

    VastaaPoista
  10. Todellinen kesäparatiisi.. Viihtyisin! :) Mä muuten ajattelin kuvia selatessani, että näähän vois olla aivan hyvin jatkona noille sun linkkaamille muille ihanille asuntoihanuuksille, joita on ollut myynnissä. Vois hyvin olla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sellaista ruotsalaistyylistä lifestyle-asuntomyyntiä: ruoat valmiina pöydässä, tuli takassa, takki rennosti heitettynä eteisen tuolilla. Harmi kun jäi nuo huussikuvat ottamatta, siellä huidottiin hyttysiä niin penteleesti. Toisi mukavaa autenttisuutta myyntiin:D

      Poista
  11. Voi että kun ihania, kesäisiä kuvia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli! Onneksi kelikin oli kesäinen, kyllä se ulkona olo vaan kuuluu juhannukseen.

      Poista
  12. Oijoi, ihanalta näyttää ja kuulostaa. Oi jospa oisin saanut olla muuukaaaanaaa :)

    VastaaPoista
  13. Ihanalta näyttää ja kuulostaakin niin idylliseltä! Uskomattoman näköinen aamu kyllä, mutta aaton keli olikin ihan käsittämätön!

    VastaaPoista
  14. Tämän kesän kelejä kun miettii, niin uskomatonta tosiaan, että aattoksi osui niin upea kesäsää! Niitä taas odotellessa...

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig