maanantai 1. lokakuuta 2012

Syysmökkeilyä

Syysmökkeily on jotenkin ihanan rauhoittavaa. Vaikka puuhaa riittää syksylläkin, sitä tulee ihan eri tavalla nautittua takkatulen loimusta ja sateen ropinasta. 

Omenapiirakkaa ja muita omenaherkkuja tehtiin täälläkin, kirpsakasta Antonovkasta.
Paikkoja laitettiin jo hieman talvikuntoon, kalareissutkin alkavat olla vähenemään päin.
Naapurista saatiin todellisia vapaan kanan munia,
keltuaiset ovat niissä huikean värisiä!
Mummon kanssa käytiin metsäretkellä ja vaikka mukaan löytyi kaikenlaista mielenkiintoista, taisi tärkein juttu olla eväät.
Itse puolestani iloitsin puolukoista ja suppilovahveroista. Sienistä valmistettiin saman tien suppilovahverorisottoa Maijan reseptillä. Hyvää tuli, kiitos ohjeesta! 

SUPPILOVAHVERORISOTTO
 3-4 rkl voita
pari valkosipulin kynttä
1-2 sipulia
ripaus kurkumaa 
4 dl risottoriisiä
pari dl kuivaa valkoviiniä
8-10 dl kanalientä
pari rkl voita
noin 5 dl suppilovahveroita (voi olla reilumminkin)
suolaa ja valkopippuria
parmesan-juustoa
reilu loraus kermaa
rucolaa tai lehtipersiljaa

Puhdista ja pilko sienet. Kuori ja hienonna valkosipuli ja sipuli. Kuumenna rasva laakeassa kattilassa ja kuullota sipuleita kunnes ne ovat läpikuultavia. Lisää risottoriisi ja kurkuma ja pyörittele hetki. Lisää valkoviini ja anna sen imeytyä riisiin. Lisää kanalientä kauhallinen kerrallaan. Sekoita hyvin ja anna liemen imeytyä ennen kuin lisäät uutta. Näin saat risottoon oikean rakenteen.

Paista sienet kuivalla pannulla kunnes neste on haihtunut. Lisää vasta lopuksi voi. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Nosta sienet kypsän risoton sekaan. Lisää kerma. Sekoita joukkoon parmesania. Viimeistele rucolalla. Risotto saa jäädä reilusti löysäksi. 
SHARE:

10 kommenttia

  1. Kiitos reseptistä. Otinpa talteen. Tuli kerättyä viikonloppuna iso läjä suppilovahveroita. Ollaan syöty piirakkaa, keittoa ja kastiketta. Nytpä kokeillaan risottoa. Omenasämpylät olivat hyviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että omenasämpylät maistuivat! Toivottavasti tykkäät myös risotosta. Suppilovahverot ovat mielestäni sienistä parhaimpia, makua löytyy, muttei kuitenkaan liian vahvoja.

      Poista
  2. Ihania kuvia! <3 Risotto näyttää ja kuulosta herkulliselta, pitäisi itsekin kokeilla, risottoja tulee tehtyä ihan liian vähän. Kiitos reseptistä ja kivaa viikonalkua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin tulee tehtyä risottoja ihan liian harvoin, vaikka niistä kovasti tykkään. Italialaisessa ravintolassakin tilaan usein juuri risoton.

      Mukavaa viikon jatkoa myös sinne!:)

      Poista
  3. Kauniita syksyisiä kuvia olet ottanut ja risotto näyttää todella herkulliselta. Teillä päin ei ilmeisesti hirvikärpäset metsäretkeilyä haittaa? Omia tyttöjäni en enää hevillä sienimetsään saa, viime viikonlopun hirvikärpäshyökkäys oli sen verran massiivinen (Turun saaristo). Mukavaa alkavaa viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllähän noita hirvikärpäsiä sitten olikin. Autosta löytyi vielä parin päivän päästä tepastelemassa. Yöks! Itse tosin kammoan enemmän kaikenlaisia luikertelevia. Sellainen kun tulisi metsäpolulla vastaan, jäisi metsäretket taas vuosiksi...

      Poista
  4. Kauniissa maisemissa teillä on mökki!
    Lapsuuden metsäretkistä mieleeni on jäänyt juurikin tuo eväiden syönti. Ai kun se oli ihanaa istua kivellä ja nakertaa voipaperiin käärittyä kinkkunäkkäriä kun vanhemmat keräsivät marjoja ja sieniä.
    Mukavaa viikonalkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin muistan parhaiten juuri nuo kivennokalla istumiset. Eikä eväiden tarvinnut olla kummoisia, metsässä kaikki vaan maistui niin paljon paremmalta. Tytär kyselee jo 10 minuutin autossa istumisenkin jälkeen, joskos mukaan olisi sattunut jotain evästä..?:D

      Poista
  5. Syksyllä on tosiaan jotenkin rauhallisempaa. Kiitos sienireseptistä, näin sesonkiaikana pitäsi keksiä uusia lajeja, ettei kyllästy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyllä edes surkea keli mökillä ei harmita, saa vain lisää tekosyitä heittäytyä takan eteen sohvalle:)

      Poista

Blog Design Created by pipdig