torstai 15. marraskuuta 2012

"Pitkä odotus on toteutunut"

Ihan ensimmäiseksi, kiitos valtavasti onnitteluista! Pieni poikamme syntyi jo torstaina, mutta upea isänpäivälahja hän oli joka tapauksessa. Nyt tulee kyllä hieman paineita joululahjan keksimisen suhteen;)

Huvittavaa kyllä, olin ajastanut tuon Pikkuinen kurkistus pikkuisen huoneeseen postauksen torstaiaamulle. Täysin tietämättömänä siitä, että kun postaus julkaistaisiin, kärvistelisin jo synnärillä. Pieni linnunpoikasemme syntyi rv 38+1.

Meitä on muistettu hienoilla korteilla, ihanilla lahjoilla, kauniilla kukkasilla. Mutta paras kaikista oli kyllä tyttären synnärille tuoma kortti. Ihan siinä äidiltä itku pääsi!
Tämä todellakin on ollut pitkä odotus, melkein 7 vuotta. Totesin ystävälleni, etten usko vauvan tuloon ennenkuin hän on sylissäni. En kyllä meinaa uskoa vieläkään, ja tämä takiainen on kuitenkin sylissä (ja rinnalla)  t o d e l l a  paljon! 

Synnytys ja vauvan ensimmäinen vuorokausi sujuivat hienosti, sitten tuli vähän mutkia matkaan. Pikkuinen siirtyi lastenosaston asiakkaaksi ja äiti oli huolesta soikeana. Mutta nyt, 6 päivää myöhemmin, olemme koko perhe yhdessä kotona. Ihan parasta! Niisk niisk, täällä eletään nyt aikas tunneherkkää aikaa.
SHARE:

29 kommenttia

  1. Voiiiiii! Ihanaa, että pitkä odotus palkittiin. Isosiskokin on varmasti ylpeä. Minä sain aikanaan kaksoset, tyttö ja poika, 38. viikolla, kun käynnistettiin. Poika oli 3150 g ja tyttö 2550g. Tytön kasvot olivat kuin nyrkkeiljällä, koska oli ollut mahassani pojan alla ja kasvot painuneet lonkkaani vasten. Mulla oli huoli, kun tutkivat kitalakea yms., onko kunnossa. Mitään vakavaa ei ollut ja nyt on nätti tyttö ja naamakin oiennut! :O)

    VastaaPoista
  2. Lämpimät onnittelut! Ja voi, miten liikuttava kortti... <3

    VastaaPoista
  3. Oiiiii oikein paljon onnea koko perheelle. :) Antakaa tunteitten tulla vaan.. Ihania hetkiä kotiinne. :)

    VastaaPoista
  4. Ihana kortti!! Tulee tunne että kyllä olette rakastettuja ja onnellisia ihan koko perhe :)))

    VastaaPoista
  5. Taloon tuli prinsessan lisäksi prinssi, onnea koko perheelle. Isosisko on varmasti iso apu kasvamisessa.

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea täältäkin! Ihanaa, että piiiitkä odotus palkittiin. Me ei vielä ihan noin kauaa olla odotettu mutta toivon,että meidätkin joskus palkitaan noin ihanasti. Hyviä vointeja koko perheelle <3

    VastaaPoista
  7. Onnea vain kovasti!
    Voi että, tuli ihan omat synnytykset ja ajat lasten kanssa kotona mieleen. Jos en olisi näin vanha, niin kyllä neljäs olisi vielä ihanaa, mutta näin on hyvä.

    VastaaPoista
  8. Voi miten liikuttavaa! Hyviä vointeja pienelle ja koko perheelle <3

    VastaaPoista
  9. Elämän täydellisyys, tässä ja nyt.

    VastaaPoista
  10. Täälläkin nousi kyyneleet silmiin isosiskon korttia lukiessa. Lämpimät onnittelut koko perheelle vielä tätäkin kautta - poika on niin suloinen!!! Ihanaa että pitkä odotus palkittiin parhaalla mahdollisella tavalla :)

    -Anu

    VastaaPoista
  11. Voi miten liikuttavan sulonen kortti ja tämä teksti! <3
    Ja lämpimät onnittelut halien kera sulosesta pikkuprinssistä koko perheelle <3 <3 <3

    VastaaPoista
  12. Lämpimät onnittelut suloisesta pikkuisesta. Toivottaa uusi lukija!

    VastaaPoista
  13. Aivan ihana postaus ja onnea vielä teille! <3 Ja suloinen kortti myös!

    VastaaPoista
  14. Paljon onnea suloisuudesta myös täältä!

    VastaaPoista
  15. Onni, ilo ja ylpeys loistaa tässä postauksessa <3 Ja niin kuuluukiin! Lämpimät onnittelut vielä teille kaikille! <3

    VastaaPoista
  16. Todella paljon onnea pienestä suloisesta auringonsäteestä! <3

    VastaaPoista
  17. Kyllä sitä vähemmästäkin jo herkistyy! Omat lapset ovat jo aikuisia, minne se aika on mennyt kun lapset olivat vielä jaloissani pyörimässä? Nauti täysillä joka hetkestä ja onnea koko perheelle :)

    VastaaPoista
  18. Voi, onnea ihan hurjan hurjan paljon!!! Aivan ihanaa, että pikkuinen on nyt sylissäsi! Tiedän, mitä vuosien odottaminen on. Meillä odotusta kesti kymmenisen vuotta. Kaikkea hyvää sinne! Nuuh nuuh :)

    VastaaPoista
  19. voi minkä kortin isosisko tehnyt ! ihana!
    Onnea teille kaikille !
    Ilo olemassa olosta on suurin !

    VastaaPoista
  20. Voi sydämelliset onnittelut koko perheelle pienestä ihmeestä! Ihanaa baby-arkea!

    VastaaPoista
  21. Onnittelut!
    Nautinnollista vauva-aikaa!!!

    VastaaPoista
  22. Voi itketys sentään miten liikkis kortti!

    VastaaPoista
  23. Tippa tuli silmään kortista!
    Onnea ja halaus koko perheelle!

    VastaaPoista
  24. Onnittelut herttaisen pojan vanhemmille ja isosiskolle! Kortista uhkuu rakkaus ja empatia, aivan herkistyin lukiessani! Lempeää yhdessäoloa, ja tuhinaista vaiva-aikaa toivotellen!

    VastaaPoista
  25. Voi mikä ihana kortti, mullakin itku tuli kun tän luin. Onnea vielä tätäkin kautta koko perheelle <3 Ihana pieni prinssi.
    -Aino-

    VastaaPoista
  26. Onnea vielä täältäkin pienokaisesta ja voimia pikkuisen hoitamiseen.

    VastaaPoista
  27. Kyyneleet silmissä luin ihania viestejänne, kiitos niistä <3 Näiden voimalla jaksoi taas kummasti parit yövalvomiset:)

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig