lauantai 20. heinäkuuta 2013

Julkkis

Meidän kasvihuone nimittäin. Ensi keväänä, jos kaikki tämän kesän yllättävät, hauskat, opettavaiset ja mielenkiintoiset projektit päätyvät sivuille asti. 

Tähti ei onneksi ole osoittanut diivan elkeitä. Muu perhe, tai lähinnä minä, on puolestaan ollut helisemässä. Olen nyppinyt, kitkenyt, kaivanut ja siistinyt minkä ohjelmointipäälliköltä olen ehtinyt. En kasvarissa, vaan kasvarin ulkopuolella. Todella järkevää, sillä tiesin kyllä, että kohteena on kasvihuone. Mutta kummasti sitä stressasi näyttää puutarhaansa ammattilaisille. Onneksi kaikesta keskeneräisestä pystyi syyttämään ohjelmointipäällikköä. Eihän tuollainen 8-kuukautinen vielä pysty itseään puolustamaan.
Nyt on kuvat kuvattu ja meillä keskitytään sadosta nauttimiseen!

26 kommenttia:

  1. Milenkiinnola jään odottamaan mitä tulevaisuus tuo :) Jännittävää!
    Kasvarisi on kyllä hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on jännittänyt minuakin! Vaikka ihan turhaa. Mahdottoman mukavia vieraita ollaan saatu tänä kesänä kasvariin. Kukaan ei haukkunut tai purrut päätä poikki:D

      Poista
  2. Sun kasvihuone on kyllä niin ihana, että joutaa sitä kyllä tullakkin kuvaamaan :) Jännää. Harmi kun edsikevääseen on niin pitkä aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmoittelen kyllä sitten, kun on jotakin julkista. Kunhan ensin itse katsastan ja mietin, kehtaanko julkistaa...

      Poista
  3. Vau, salaperäistä.. Kyllä onkin kadehdittavan herkku tämä kasvihuoneesi <3

    VastaaPoista
  4. Ai että se onkin ihana keidas. Omani näyttää ihan viidakolta;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämä onkin tälläinen KAHVIhuone:) Haluaisin sen kyllä näyttävän viidakolta, mutta jospa ensi kesänä ehtisin viidakonperustushommiin. Ja ehkä joskus tulevaisuudessa saan toisen kahvihuoneen, niin voi päästää nuo kasvit kasvihuoneeseen:D

      Poista
  5. upea kasvihuone kaikkine herkkuneen :) Mielenkiinnolla ja uteliaana jään odottelemaan lisä-ingoa...

    VastaaPoista
  6. Ei saa kiusata ihmistä näin *ei auta muu kuin odotella*... ;)

    VastaaPoista
  7. Oi, onnea kasvihuoneelle ja pikkasen emännällekin...:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Emännän osuus on onneksi ollut pieni:)

      Poista
  8. Teidän kasvihuoneessa kaikki on kyllä just eikä melkein! Hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllähän siellä tulee istuskeltua ja suunniteltua sen sataa pihaprojektia (aina kun vain ehtii..).

      Poista
  9. Hyvältä näyttää! Ohjelmointipäällikkö varmaan osaa vaatia oman aikansa, joten ei hän ihan syytön ole :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on kyllä totta! Onneksi puutarhassa möyriessä ei tarvitse olla millään tapaa edustavassa kunnossa. Se nimittäin olisikin jo turhan haasteellista näillä yöunilla.

      Poista
  10. Mahtavaa :) Mä jään odottelemaan! Tuo kasvihuone onkin aivan ihana <3

    VastaaPoista
  11. you have a great blog ^ ^
    you want to follow each other?
    follow me and let me know with a comment
    and follow you too :))


    kisses
    http://lemonchicbeautyfashion.blogspot.it/

    VastaaPoista
  12. Kahvihuoneesi on niin kaunis, luonnollinen, tyylikäs, kodikas jne. Jännityksellä jään odottamaan. Olen varma, että hienoja kuvia on tulossa.

    VastaaPoista
  13. Mä en ole elämässäni nähnyt mitään näin kaunista. Siis ikinä.

    Kunpa olisin viher- ja sisustuspeukalo.

    Niin KAUNIS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos viestistäsi! Tämän voimalla jaksaa taas nyppiä rikkaruohoja ja häätää muurahaisia kasvarista:)

      Poista