torstai 16. tammikuuta 2014

Meidän safkaa

Meidän perheessä ollaan aika ruokakeskeisiä, sekä keittiössä että tv:n ääressä. Ekaluokkalainen tykkää erilaisista kisailuista, itse katson puutarhan antimiin liittyviä kokkailuja sekä leivontaohjelmia, aviomies fiilistelee ulkomaisten patojen ja viinien äärellä. Keittiössä jako on vähän samantyylinen. Siksipä olinkin innoissani, kun pääsin mukaan Indiedaysin ja AVAn Meidän safkaa -kampanjaan.

Meidän safkaa on uusi raikas kotimainen ruokaohjelma, joka alkaa AVAlla ensi maanantaina klo 21. Ohjelmassa Hanna ja Alexander Gullichsen (pariskunta suomalaiset villinneen avokadopastaohjeen takana) tekevät ruokaa puhtaista ja kausiluontoisista raaka-aineista.


Meidän safkaa
alkaa AVAlla ma 21.00
10-osaisessa sarjassa kokataan sekä saaristossa, Nuuksiossa että Helsingissä. Ohjelman reseptit ovat Alexanderin käsialaa. Mies pyörittää kahta helsinkiläistä ravintolaa, Raflaa ja Maxilia. Yhdessä pariskunta on kirjoittanut Safkaa - Parempaa arkiruokaa -kirjan sekä tammikuussa ilmestyvän Safkaa - maanantaista sunnuntaihin -kirjan. Hanna pitää suosittua Safkaa -blogia.

Itse odotan tältä loppukesällä kuvatulta ohjelmalta kesätunnelmaan virittäytymistä sekä uusia vinkkejä kausiluontoisten raaka-aineiden käyttöön. Erityisesti innokkaasti odotan 3. jaksoa, jossa kokataan mm. kuhaa. Kuharikkaan mökkijärvemme ansiosta perheemme suosituimmat kalaruoat ovat ruis-kuhapurilaiset sekä kuhawokki. Olen intohimoinen Dijon-sinappifani, joten jakson pariloitu sinappikuha lähtee varmasti kokeiluun!

Meidän safkaa
alkaa AVAlla ma 21.00
Vaikka viihdynkin keittiössä, on kokkaaminen kesäaikaan monin verroin hauskempaa. Silloin kokataan omaan maan antimista, fiilispohjalta. Mennään mielialan ja sadon mukaan. Ajatelkaa, enää viisi kuukautta, ja puutarhassa alkaa taas näyttää tältä!
Kuvat kesäkuulta 2013

Eihän tuota meinaa tässä vaiheessa vuotta uskoa, mutta ihan kohta kokkaillaan todellista lähiruokaa. 
Kuvat heinä-elokuulta 2013
Auringon lämmössä, kesäillan lempeydessä. Kiireettömästi elämästä ja aidoista mauista nauttien. Satoa ja herkkuhetkiä ystävien kanssa jakaen.

Onhan niitä herkkuja ihana toriltakin ostaa, mutta kyllä itse kasvatetuissa ja poimituissa kasviksissa on ihan oma jujunsa. Makeat mansikat, kasvihuoneen lämmöstä poimitut tomaatit, mehevät kurkut, vasta nostetut uudet perunat. Ruokaan napsaistut yrtit, kielenkärkeä poltteleva chili, hampaissa rouskuva mehukas maissi. Sylillinen salaattia ja pari kourallista basilikaa. Kaikki kotipuutarhasta. Ihan melkein kohta.

Kesäkokkailuja odotellessa, virittäydy tunnelmaan tällä makupalalla:


Ja laita muistiin ensi maanantai 20.1. klo 21, 
AVA ja Meidän safkaa!
SHARE:

14 kommenttia

  1. Upea sato sinulla. Oma ruoka on varmasti kaiken sen vaivan arvoista ja hauskaahan viljelly ennen kaikkea on.

    Täytyypä laittaa ohjelma-aika korvan taakse :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peruskasvisten kanssa onnistuu aina, se siinä juuri niin palkitsevaa onkin. Ja jos joku ei onnistu, aina voi syyttää säätä;)

      Poista
  2. Vaikuttaa kivalta ohjelmalta, toivottavasti tulee paljon helppoja ohjeita, mitä tulee tehtyä kotonakin. Vesi herahti kielelle, kun luin puutarhasi antimista.. niin odotan just tuota että oman fiiliksen mukaan saa kerätä kasvimaalta herkkuja ja tehdä perheelle ruokaa! Jee, pian se aika tosiaan on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis todella pian!:) Ekat siemenpussit lähtivät jo kauppareissulla mukaan, vielä kun myöhemmin muistaisi mitä kaikkea sitä jo on ostanut...

      Poista
  3. Oioioi, olisipa mullakin tilaa kasvattaa noita kaikkia... Mutta jospa sitä edes sipulit, valkosipulit, pinaatit, herneet ja tomaatit saataisiin omasta maasta! Ja ehkä vaikka chilipaprikaa. Ja jotain yrttejä.. Ja - apua, ei saa yllyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No johan tuossa oli jo varsin kattava lista!:D Ei meilläkään mitään suuria viljelyksiä ole, vaan pieniä määriä sitä sun tätä. On aina hauska kokeilla jotain uutta perinteisten salaattien, perunoiden yms. lisäksi.

      Poista
  4. Ihania inspiroivia kasvimaakuvia! Sitä kohden kovasti mennään :) Pian olisikin hyvä aika laittaa tomaatin siemenet itämään multaan ja kasvatella niitä ikkunalla kevätauringon lämmittäessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätaurinko, siinäpä yksi vuoden ihanimmista asioista! Ja ihan selvästi tuo jo lämmittää, eikö..?;)

      Poista
  5. Tuo on sellainen sarja mitä pitää ehdottomasti katsoa. Mulla on ollut kirjastosta lainassa se Safkaa -kirja ja jossain vaiheessa pitää hankkia se itsellekin. MIelenkiintoisia ohjeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni on kehunut ko. kirjaa ja uusi tulee varmasti olemaan samaa sarjaa:)

      Poista
  6. Odotan ohjelmaa innolla. Safkaa- eka osa jo löytyykin hyllystä ja seuraava on hankintalistalla. Itseasiassa postasin juuri tästä samasta aiheesta, tietämättä koko indiedaysin kampanjasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin avokadopastaa on tehty monet kerrat. Helppoa, hyvää ja yksinkertaista. Samasta syystä odotan tätä ohjelmaa innolla. Pitääkin tulla katsastamaan teidän kokkailut!:)

      Poista
  7. Mä odotan tätä ohjelmaa tosi kovasti! Mainoksista päätellen siitä vois saadakin ideoita ruoanlaittoon. Täytyypä tutustua tuohon blogiin. En oo hoksannutkaan siellä vielä käydä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ekan jakson katsoin ja laitoin kyllä seuraavatkin nauhoitukseen. Tosin tuollaiset ruokaohjelmat tekee aina kauhean nälkäisiksi, pakko suunnata mainoskatkolla jääkaapille:)

      Poista

Blog Design Created by pipdig