maanantai 3. helmikuuta 2014

Muutos se on pienikin muutos

En tiedä johtuuko lisääntyneestä valosta, nurkan takana kurkkivasta keväästä vai Ohjelmointipäällikön paremmista öistä, mutta täällä olisi nyt kauhea sisustusvimma päällä. Kotinurkkia tulee tiirailtua aika tiukalla katseella ja kaikki tuntuu jotenkin vähän nukkarievulta ja tunkkaiselta. Pienet piristykset (sohvatyynyt) vaihtuvat lähes viikoittain ja siivoaminen on melkeinpä kivaa. Tästä poikkeustilasta on otettava ilo irti niin kauan kuin sitä kestää!

Kirpparilta viidellä eurolla halkotelineeksi ostamani hylly siirtyi tv-huoneeseen puutarha- ja kesäkirjatelineeksi. Samalla siirsin valaisimen hyllyn päälle ja sain ikkunalle tilaa talviriutuvalle oliivipuulle.
Vaikka halkotelineestä olohuoneessa kovasti pidinkin, alkoi sen ympäristön siivoaminen olla vähän turhauttavaa. 
Kuva lokakuulta 2013
Ohjelmointipäällikkö keksi, että a) telineestä voi työntää halot olohuoneen lattialle, useita kertoja päivässä ja b) telineeseen on mukava kiivetä poikittain mahalleen makaamaan, halkoa esittäen. Nykyisellä paikallaan hylly on siis kolmesta reunasta seinää vasten ja onkin saanut toistaiseksi olla rauhassa.

Mitähän sitä seuraavaksi lähtisi kantelemaan..?
SHARE:

14 kommenttia

  1. Tännekään en olekaan tainnut aikaisemmin seikkailla - vielä vaikka kuinka miljoonasti kivoja blogeja näemmä löytämättä. Kiva tuo halkohylly, mutta avonaisena se olisi meilläkin tainnut saada saman käsittelyn kuin teillä:). Klikkaudunkin heti tuonne lukijalaatikkoon, etten kivalta vaikuttavaa blogiasi hukkaa. Mukavaa talvipäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit tänne, lämpöisesti tervetuloa! Minäkin kävin luonasi pikaisesti piipahtamassa, mutta kohta vastavierailulle ihan ajan kanssa. Tämä blogistania on valtava, huh!

      Poista
  2. Ihaniltavaa tarmoa sieltä löytyykin..:)

    VastaaPoista
  3. "Kevät" aurinko saa ihmeitä aikaan! On niin ihanaa vain muuttaa tavaroiden paikkoja, ihan kun olisi hankkinut paljon uusia juttuja!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, nämä paikanvaihdokset ovat tällaisia kädettömän muutoksia:D Toiset laittaa keittiön uusiksi, minä roudaan huonekaluja paikasta toiseen:)

      Poista
  4. Voi meillä olisi niin sopiva nurkka tuollaiselle pöydälle... Halkotelineenäkin sille olisi käyttöä, mutta luulen että tuo meidän pääjärjesteljiä kyllä olisi yhtä ahkera kuin teillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on tällaisia muuntautumiskykyisiä huonekaluja, niin ei pikkuihmisten kekseliäisyys haittaa:)

      Poista
  5. Sohovatyynyjä täälläkin mallaillaan...Tuo kyllä niin soma tuo pikkunen renginkaappi tuolla teijan seinällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se on kyllä meidänkin suosikkeja. Tyttären kummitäti on sen aikoinaan metsästä löytänyt ja meille "hoitolapseksi" antanut. Vaalitaan sitä rakkaudella:)

      Poista
  6. Sinullahan on ihana energia-kausi meneillään… minunkin pitäisi tehdä jotain muutoksia, jotta saisin elvytettyä nuo muutamat viherkasvit… toisaalta kyllähän täälläkin jonkinlaista muutosta kaivataan. Meillä se taitaa lähteä tapetin repimisestä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just ehdin miehelle nauraa, että toiset repii muutoshaluissaan kaakeleita ja tapetteja, meillä emäntä tekee mitä osaa, eli vaihtelee tavaroiden paikkoja. Tässä energiapiikissä olisin ehkä voinut makkarin tapetit repiäkin, mutta siihen se "taito" sitten olisi loppunut:D

      Poista
  7. Ihana tuo teidän Ohjelmointipäällikkö <3 Voin oikein hyvin kuvitella tuohon pienen ihmisen esittämään halkoa :D

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig