perjantai 14. maaliskuuta 2014

Lämpimäisiä viikonloppuun

Tulipa taas herkuteltua focaccialla, tuolla mahdottoman helpolla ja moneen taipuvalla italialaisella leipäklassikolla. Tähänhän voi laittaa päälle melkeinpä mitä vain, kunhan muistaa suolan ja oliiviöljyn. Niiden kanssa ei kannata kitsastella. Mitään laihdutusleipää tämä ei tietenkää ole, mutta niin hyvää! 
Kreikkalaisevaikutteiseen focacciaan olisin tietenkin laittanut oliiveja, jos niitä olisi kaapista löytynyt.
Rosmariinifocaccian päällä on yrttiöljyä ja parmesaania, tämä leipä on ekaluokkalaisemme suosikki.

FOCACCIA
2 leipää
25 g tuorehiivaa
3 dl haaleaa vettä
2 rkl siirappia tai hunajaa
1/2 rkl hyvälaatuista suolaa
1/2 dl oliiviöljyä
3 dl hiivaleipäjauhoja
noin 4 dl vehnäjauhoja

Päälle:
oliiviöljyä
sormisuolaa
JA
kirsikkatomaatteja, fetaa, punasipulirenkaita (oliiveja)
TAI
5 oksaa tuoretta rosmariinia, oliiviöljyä, sormisuolaa + parmesaania raastettuna


Murenna hiiva kulhoon ja lisää joukkoon kädenlämpöinen vesi sekä siirappi ja suola. Sekoita kunnes hiiva liettyy. Lisää joukkoon oliiviöljy. Lisää jauhoja vähän kerrallaan ja alusta taikina hyvin. Kohota liinan alla noin 45 minuuttia.

Kumoa taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja jaa se kahdeksi yhtä suureksi palaksi. Vaivaa palat ja taputtele ne noin 1 1/2 cm paksuisiksi levyiksi uunipellille leivinpaperin päälle. Kohota liinan alla vielä noin 30 minuuttia.

Painele sormillasi leipien pintaa kuoppia ja valuta niiden päälle oliviiöljyä ja ripottele päälle sormisuolaa. Lisää päälle haluamasi "mausteet". Rosmariiniöljyä varten murskaa huhmaressa rosmariininlehdet ja sormisuolaa, lisää oliiviöljyä. Levitä mausteöljy leivän pinnalle ja lisää parmesaaniraastetta.

Paista 225 asteessa uunin keskiosassa noin 10 minuuttia tai kunnes ne ovat kullanruskeita.
SHARE:

26 kommenttia

  1. Vesi herahti kielelle, olen focaccian ystävä. Taidanpa leipaista tälläisiä viikonlopuksi.

    VastaaPoista
  2. Kiitos ohjeesta! Taidanpa minäkin tehdä viikonlopun iltapalaherkuksi focacciaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulipa tehtyä ja oli muuten ihan äärettömän hyvää! :)

      Poista
    2. Kiva kuulla! Ja ihanaa, että kävit vielä jättämässä viestiä:) Uusi satsi tehtiin meilläkin, kun sattui olemaan "ylimääräistä" rosmariinia.

      Poista
  3. Mahtavan näköistä! Harmi etten syö vehnäjauhoja, muuten olis mennyt testaukseen! Oikein mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Oih, nyt tuli nälkä noita ihastellessa... Pitänee leipoa pitkästä aikaa, kiitokset ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä:) Nämä ovat onneksi ihanan helppoja, koska näitä "tilataan" meidän perheessä aika usein...

      Poista
  5. Voi kiitos vinkistä! Focacciaa en olekaan koskaan kokeillut tehdä :) Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt kyllä kannataan, on helppoa ja maukasta! Aurinkoista viikkon jatkoa:)

      Poista
  6. Onpa herkullisen näköistä! Monesti on pitänyt kokeilla focacciaa, mutta aina se unohtuu kun tulee leipomisvimma. Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan, tämä on niin helppotekoinen, että tekee vaikka muun leipomisvimman ohessa:)

      Poista
  7. Varmasti hyvää :) Ollaan tehty kans tuolla tyyliin ja nehän katosi hujauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmasti! Ja on muuten aivan loistavaa illanistujaistarjottavaa (jos sellaisia illanistujaisia lapsiperheessä harrastettaisiin:D )

      Poista
  8. Nämä tällaiset leivät on niin mun heikko kohta. Voisin hyvin elää lopun elämäni leivällä (mieluiten kuohkealla merisuolatulla focaccialla), mutta olen viime aikoina lipunut koko ajan gluteenittomampaan elämään, kun olo on vaan niin paljon parempi. Mutta voi nam... Mielihän tuota tekisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen näitä leivänpuputtajia enkä tunnu pääsevän eroon. Uskon kyllä tuon paremman olon! Tällainen intohimoinen leipuri ja leivänpuputtaja on vaan kauhean huono yhdistelmä elämänmuutoksen kannalta..:D

      Poista
  9. Nam... näyttävät molemmat niin herkullisilta:) Kiitos reseptistä - saatanpa innostua jopa leipomaan!

    VastaaPoista
  10. Namskis, ihanan näköinen <3
    Ja varmaan myös makuinen.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija! Ja kyllähän nuo aina nopeasti katoavat parempiin suihin:)

      Poista
  11. Minäkin olen nyt viikon sisään saanut kahta erilaista tuollaista leipää ja rakastuin heti! Löysinkin jo reseptejä (ja nimen!) tälle, kiitos tästäkin!

    VastaaPoista
  12. Pakkohan minun oli näitä houkuttelevan näköisiä focaccioitakin tehdä!! :) Kyllä on äiti varmasti onnellinen kun illalla mennään grillaamaan sinne ja tuliaisena on tuoretta focacciaa! :)

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig