perjantai 30. toukokuuta 2014

Kiva kesäarvonta!

Sain mukavan yhteydenoton Lehtikuningas.fi -sivustolta, josta tarjottiin blogini lukijoille kivaa kesäistä arvontaa. 
Lehtikuningas.fi verkkosivuilta löydät edullisia lehtitilauksia ja laajan valikoiman kotimaisia sekä ulkomaisia lehtiä. Uusia lehtiä lisätään valikoimaan lähes viikoittain ja sivustolle voi myös esittää oman toiveensa valikoimasta puuttuvasta lempparilehdestään.
Sivusto ei ollut itselleni entuudestaan tuttu, mutta melkoinen kasa heidän edustamiaan lehtiä minulta kyllä löytyy! Lehtiä on helppo etsiä verkkosivuilta kategorioiden avulla ja pelkästään jo Sisustus- sekä Puutarha -osioista löytyi monta kestosuosikkiani.
Koti ja keittiö, Divaani, Avotakka, Maalla, Kotivinkki, Allt i Hemmet, Glorian Koti, Sköna hem, Kotipuutarha, Lantliv, Allt om Trädgård... 
Huh huh, lista on melkoinen eikä tässä todellakaan ole kaikki meille päätyneet lehdet. Puolustuksena sanottakoot, että osa lehdistä on jo useamman vuoden takaa, sillä esimerkiksi puutarhalehdissä oleva tieto harvoin vanhenee. Tai vaikkapa ikisuosikkini joululehdet! Eihän niitä nyt yksinkertaisesti voi heittää pois. Mieheni tosin esitti tähän väliin eriävän mielipiteensä.
Internet pursuilee nykyään toinen toistaan mahtavampia ideasivustoja, mutta itselleni lehdet kuuluvat sellaiseen totaalirentoutumiseen. Käynti kampaajalla ja kasa lehtiä. Päiväkahvit ja postilaatikkoon tupsahtanut uunituore numero. Lehtiä ostetaan lentokentältä konetta odotellessa, mökkimatkalla kauppaan poiketessa, pitkien viikonloppujen edellä, kesäloman kunniaksi. Mies tuo usein minulle lehtiä maailmalta tuliaisiksi.
Alkavan kesän kunniaksi siis Lehtikuningas.fi -sivuston tarjoama lehtiarvonta! Arvonnan voittaja saa valita jonkin seuraavista lehdistä:


* Koti ja Keittiö 5 nroa
* Divaani 5 nroa
* Kotivinkki 5 nroa
* Kotipuutarha 4 nroa
tai
* Deko 4 nroa

Yhden arvan saat jättämällä viestin tähän postaukseen ja kertomalla, minkä edellä mainituista lehdistä haluaisit.

Toisen arvan saat olemalla / liittymällä blogini lukijaksi.

Muista mainita, osallistutko arvontaan yhdellä vai kahdella arvalla. Ja huomaathan, että palkintolehti voidaan toimittaa ainoastaan Suomessa oleviin postiosoitteisiin. 

Arpoja on jaossa myös blogin Facebook-sivujen puolella. Käy tykkäämässä sivustosta sekä jätä sinne puumerkki itsestäsi, niin saat vielä yhden lisäarvan matkaan!

Arvonta-aika alkaa NYT ja päättyy viikon päästä perjantaina 6.6. klo 24.


Onnea arvontaan!
SHARE:

144 kommenttia

  1. Kahdella mukana ihanassa arvonnassa. Jos onni suosii minua, niin haluan Divaanin. Aika samoissa merkeissä ostan itsekin sisustuslehtiä. Ne vaan ovat niin ihania.

    VastaaPoista
  2. Kahdella mukana! Koti ja Keittiö, sekä Divaani tulee jo, joten valitsisin Kotipuutarhan vaihteluksi. Lehtiä nurkat vääränä, mutta puutarhalehdet tosiaan ovat sellaisia jotka eivät vanhene :)

    VastaaPoista
  3. Kahdella arvalla mukana, fb:stä käyn nappaamassa kolmannen arvan. Divaania minäkin varmaan testaisin, se ei ole kovinkaan tutu lehti minulle.

    VastaaPoista
  4. Kahdella arvalla Kotivinkkiä tavoittelemassa :) Joskus irtonumeroita tulee ostettua, mutta mitään lehtiä ei kyllä ole tullut tilattua kotiin.

    VastaaPoista
  5. Yhdellä arvalla mukana ja Divaani kiinnostaisi.
    tiinamarjatta@luukku.com

    VastaaPoista
  6. Kahdella mukana, ja Deko voisi olla vaihteeksi ihan kiva..nyt ei ole tullut sitä edes ostettua.

    VastaaPoista
  7. yhdellä mukana. kotia ja keittiö voisi olla kiva lehti lukasta. nimim: Tanni tanja.sar@luukku.com

    VastaaPoista
  8. Oijoi, joululehdet jemmataan täälläkin! Olen yhdellä arvalla mukana ja toiveena Koti ja Keittiö kotiin kannettuna. t. TaiJa tjohanna@suomi.24.fi

    VastaaPoista
  9. Kiva arvonta! Kahdella arvalla mukana. Deko olisi just mun makuun! Toivotaan, että arpa osuisi kohdalle, olisi nimittäin samalla mieluinen synttärilahja just 6.6....;)

    VastaaPoista
  10. Yhdellä arvalla mukana. Lehti ois Koti ja Keittiö :)

    VastaaPoista
  11. Toiveena olisi Koti ja keittiö, kolmella arvalla arvontaan mukaan.

    t. Tiina

    VastaaPoista
  12. Kahdella mukana!
    Koti ja keittiö olisi minulle just passeli :)

    VastaaPoista
  13. Yhdellä mukana! Kotivinkki olisi todella kiva :)

    VastaaPoista
  14. Aah, rakastan myös kaikkia sisustus- ja puutarhalehtiä, ja niitä tuleekin ostettua irtonumeroina, kun en ole saanut aikaiseksi tilata. Koti ja Keittiö olisi noista mun ehdoton ykkösvalinta, ja olen mukana kahdella arvalla :)!

    VastaaPoista
  15. Kahdella arvalla mukana! Koti ja keittiö olisi kiva yllätys :)

    VastaaPoista
  16. Yhdellä arvalla mukana.Koti ja Keittiö olisi mun valinta.
    -RK-

    VastaaPoista
  17. Yhdellä arvalla mukana,kotivinkki:)

    VastaaPoista
  18. Yhdellä arvalla mukana! Kotivinkkiä tavoittelen. :)
    jennihiipakka@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Kiljusen herrasväeltä osallistutaan yhdellä arvalla. Kotivinkkiä tavoitellaan. Mukavaa kesää ja ehkä huomenna nähdään kevätjuhlissa :) K

    VastaaPoista
  20. Kahdella arvalla mukana ja Dekon ottaisin! :)

    VastaaPoista
  21. Divaani ja yksi arpa:) annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  22. kahdella arvalla mukana. valintani on Koti ja keittiö.

    VastaaPoista
  23. Kahdella arvalla mukana! Kotivinkin valitsisin, jos voittaisin!
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  24. Valintani olisi Divaani ja yhdellä arvalla mukana. Sofia chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  25. Arvonnassa mukana kahdella arvalla, ja Kotivinkki olisi voiton osuessa lehtivalintani. Kivaa kesän jatkoa sinulle !

    VastaaPoista
  26. Kahdella arvalla Kotivinkkiä koittamaan! Joskus lehti tullutkin postilaatikkoon, mutta sitten siitä tuli sellainen ei-niin-minun-mieleiseni, joten lopetin tilauksen. Nyt, jos onni suosii rohkeaa, vois tutkailla, onko a) mun maku muuttunut, b) lehti muuttunut :D

    VastaaPoista
  27. Komella arvalla mukana ollaan ja jos voitan, valintani olisi Koti ja Keittiö -lehti :)

    VastaaPoista
  28. Kahdella arvalla koetan onneani! Jos tärppää valitsisin noista Kotivinkin :O)

    VastaaPoista
  29. Oi, kuinka hauskaa! itse olen joskus jonkin lehden juurikin tuolta sivustolta tilannut. Arvottavista lehdistä kolma on minulle joskus tullutkin. Nyt jos voittaisin, niin varmaankin päätyisin Kotivinkkiin :)

    VastaaPoista
  30. Koti ja keittiö olisi minun valinta. Yhdellä arvalla mukana.
    E-R

    VastaaPoista
  31. Deko kiinnostaisi,sitä ei ole koskaan tainnut tulla ^_^
    Joten sitä kahdella arvalla tavoitellaan :)

    VastaaPoista
  32. Yhdellä arvalla mukaan...koti&keittiö kiinnostaisi ;)
    merja@pirkholma.fi

    VastaaPoista
  33. Yhdellä arvalla Divaania tavoittelemaan :)
    -aapee-
    narni4(at)outlook.com

    VastaaPoista
  34. Kahdella arvalla mukana divaanin arvonnassa. johannaliina@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Yhdellä arvalla mukana Koti ja Keittiö -lehteä tavoittelemassa.
    sanna.airas@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  36. Kahdella arvalla mukana Kotipuutarhaa tavoittelemaan.

    VastaaPoista
  37. Yhdellä arvalla tavoittelemaan Kotivinkki-lehteä =).
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  38. Hmm, vaikea valita kotivinkki vai -puutarha. Jospa siihen puutarhaan päätyisin. Kahdella arvalla vanhana taustalukijana osallistun! :)

    VastaaPoista
  39. Osallistun kahdella arvalla. Toivottavasti lehdet elävät ja kukoistavat pitkään, niillä on omat suosijansa Internetin annista huolimatta. Lehdistä valitsisin Kotipuutarhan.

    VastaaPoista
  40. Kahdella mukana ja Kotivinkki on mun suosikki :)
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Kahdella arvalla tavoittelen ihanaa palkintoa.
    Valitsisin Koti ja Keittiö lehden.

    terveisin. sanna.keskisarja@hotmail.fi

    VastaaPoista
  42. Kahdella arvalla mukana, suosikki Kotipuutarha lehti.
    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Kolmella arvalla mukana! Koti ja keittiö -lehti olisi mukava.
    Terv. Pia Tuoksua talossa -blogista

    VastaaPoista
  44. Yhdellä arvalla Koti ja keittiö :) -Tuisku

    VastaaPoista
  45. Kahdella arvalla Koti ja Keittiö-lehteä tavoittelen!
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  46. Kahdella Koti ja Keittiö-lehteä havittelemassa :)
    Iloa viikonloppuun!

    VastaaPoista
  47. Kotipuutarha tietenkin;) ja yksi arpa.

    VastaaPoista
  48. Kahdella mukaan ja Kotivinkki on minun suosikkini

    VastaaPoista
  49. Kahdella arvalla mukana ja lehdeksi Kotipuutarha.

    VastaaPoista
  50. Yhdellä arvalla mukana tavoittelemassa Kotivinkkiä.
    tiiun(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  51. Kahdella arvalla tavoittelen Koti ja Keittiö-lehteä. :)

    VastaaPoista
  52. deko lehteä tavoittelemassa! yhdellä arvalla!
    T:Arja
    arja.katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  53. Kahdella arvalla ja koti ja keittiö olisi ihana yllätys :)!

    VastaaPoista
  54. Deko kiinnostaa, yhdellä mukana.
    arvonnat1@luukku.com

    VastaaPoista
  55. kotipuutarha olis valinta jos onni suosis! yksi arpa!!!
    T:Judith
    pilkku10@hotmail.fi

    VastaaPoista
  56. Yhdellä arvalla decoa tavoitellen. t:tiitu. t-i-i-t-u@suomi24.fi

    VastaaPoista
  57. Kahdella arvalla tavoittelen Koti ja keittiö lehteä. mari.ahola@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Kahdella tuun mukaan ja kotivinkki ois kiva.

    VastaaPoista
  59. 3 Arvalla mukaan ja lehdeksi valisisin minulle vieraamman Deko lehden :)

    VastaaPoista
  60. deko, kiitos ja kaksi arpaa.
    terveys1 (at) wippies.fi

    VastaaPoista
  61. Kahdella arvalla mukana! Valitsen Divaanin, koska on vierain.

    VastaaPoista
  62. Kahdella arvalla Dekoa tavoitellaan.

    VastaaPoista
  63. Ihana kesäarvonta, kahdella mukaan tavoittelemaan Koti ja keittiö lehteä. :)

    VastaaPoista
  64. Loistava arvonta, toivon kovasti arpaonnea! Kahdella arvalla tavoittelen Kotipuutarha-lehteä ;)

    VastaaPoista
  65. Kaksi arpaa täältä ja yksi feissarin-sivultasi...3 siis :) Ja olisi ihana lukea Kotivinkkiä :)

    VastaaPoista
  66. Kahdella arvalla mukana. Koti ja keittiö -lehti olisi ihana palkinto.

    VastaaPoista
  67. Mukana kahdella arvalla. Koti ja Keittiö- lehden valitsisin.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  68. Yhdellä arvalla Koti ja Keittiö-lehti. maarit.kalliorinne@gmail.com

    VastaaPoista
  69. Divaani ja kolmella mukana. :) Facessa huikkasin ilomielin. :)

    Aurinkoista viikonloppua!

    -tiia-

    tiia68@gmail.com

    VastaaPoista
  70. Yhdellä arvalla mukana, valitsen Divaanin.

    VastaaPoista
  71. Kahdella mukana ja Koti ja keittio olisi valintani.Osoite loytyy myos Suomesta,jos en itse voi lisata postimaksuja ulkomaille....

    VastaaPoista
  72. Kahdella arvalla mukaan! Kotipuutarha-lehteä voisin kokeilla, kun sitä en ole oikein lukenut koskaan. :)

    VastaaPoista
  73. Kaksi arpaa Kotivinkin toivossa!;)

    VastaaPoista
  74. Kahdella arvalla mukana! Jos voittaisin, toivoisin Koti ja Keittiö -lehteä :)

    kissanminttu@windowslive.com

    VastaaPoista
  75. Yhdellä arvalla tavoitellaan Kotivinkki-lehteä :) -Sari- kissankarva85(at)gmail.com.

    VastaaPoista
  76. Koti meidän tavoittelee Kotivinkkiä kahdella arvalla. 👍

    VastaaPoista
  77. Kiva arvonta! Lähden mukaan kahdella arvalla, Kotivinkkiä lukisin mielelläni taas tauon jälkeen. :)

    VastaaPoista
  78. Kahdella arvalla mukana! Valitsisin Koti- ja keittiö-lehden :)

    VastaaPoista
  79. Yhdellä mukana ja Deko olisi valintani.
    Sannam

    VastaaPoista
  80. Koti ja keittiö lehteä tavoittelen yhdellä arvalla

    VastaaPoista
  81. Kahdella arvalla Koti ja keittiö-lehteä tavoittelen! :)

    VastaaPoista
  82. Kotivinkki kiinosta ja lukijana kahdella mukaan :)

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  83. Kahdella arvalla mukana ja valinta olisi Koti ja Keittiö.
    mariah-79(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  84. Liityin juuri virallisestikin lukijaksi ja tavoittelen kahdella arvalla Kotipuutarha- lehteä!

    VastaaPoista
  85. Kahdella arvalla ja koti ja keittiö, anita
    pettersonanita@hotmail.com

    VastaaPoista
  86. Yksi arpa ja Koti ja Keittiö olisi valinta.
    t. Nti Papu
    herneetkinrokkaa(at)gmail.com

    VastaaPoista
  87. Täytyyhän sitä osallistua oikein tuplana ;) Kotipuutarha olisi luonnollisesti valintani.

    VastaaPoista
  88. koti ja keittiö ! yksi arpa .
    niinamentula@gmail.com

    VastaaPoista
  89. Tavoittelen kahdella arvalla Kotipuutarha-lehteä ♥

    VastaaPoista
  90. Kaksi arpaa ja lehti olisi koti ja keittiö :)

    VastaaPoista
  91. Koti ja keittiö! Mukana yhdellä arvalla.
    elssaliisa@gmail.com

    VastaaPoista
  92. Divaani ja olen yhdellä arvalla mukana. sm92755(at)uta.fi

    VastaaPoista
  93. Divaani ja yksi arpa. om93080(at)uta.fi

    VastaaPoista
  94. Yksi arpa ja Koti ja keittiö-lehti.

    VastaaPoista
  95. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  96. Kahdella arvalla osallistun ja se puutarha-aiheinen olis kyllä nyt sopiva lehti :)

    VastaaPoista
  97. Yhdellä arvalla mukaan ja kotivinkki olisi kiva!
    Kiitos ihanasta blogistasi:-)
    -Satu-
    satu.kantoluoto@hotmail.com

    VastaaPoista
  98. Kotivinkki olisi mieleinen lehti. Mukavaa kesää sinulle. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  99. Mulla on parasta aikaa leviteltynä olohuoneen lattialle liki kaikki vanhat puutarhalehdet.... :D

    Vanha lukijasi olen, joten kahdella arvalla mukana :)
    Lehdeksi kelpaisi Koti ja keittiö :)

    VastaaPoista
  100. Kotipuutarha olisi kiva lehti, mukana ollaan kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  101. Yhdellä arvalla mukana. Kotivinkki :)
    Päivi L.

    VastaaPoista
  102. Yhdellä arvalla mukana. Kotivinkki :)
    Päivi L.

    VastaaPoista
  103. Kahdella arvalla mukana tavoittelemassa Kotivinkkiä.

    terveisin,
    ruskean talon rouva

    VastaaPoista
  104. 1 arvalla mukana, Kotivinkki olisi mieleisin minulle.
    francescana at suomi24.fi

    VastaaPoista
  105. Kotivinkkiä voisi lukea pitkästä aikaa, 1 arvalla mukana.
    janedoe65@luukku.com

    VastaaPoista
  106. Kahdella arvalla mukana! Kotivinkkiä voisin minäkin lueskella :)
    (niva.tiina@gmail.com)

    VastaaPoista
  107. Kahdella mukana ja Kotivinkkiä tavoittelen. Naapureista on juttu seuraavassa lehdessä, joten voittoa odotellaan!

    VastaaPoista
  108. Kotipuutarha -lehti miellyttää tässä vaiheessa eniten...kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  109. Koi ja keittiö saisi pitkästä aikaa tulla :), yhdellä arvalla tavoittelen.

    VastaaPoista
  110. Kahdella mukaan ja Koti ja Keittiö. paperitypy ät hotmail.com

    VastaaPoista
  111. Yhdellä arvalla mukana, Koti ja Keittiö-lehden haluaisin:) tinttara1984(at)gmail.com

    VastaaPoista
  112. Kahdella arvalla mukana ja tällä kertaa haluaisin Koti ja Keittiö- lehden, joka taitaa olla ainoa noista, joka ei tule kotiin tällä hetkellä...lehtipinot vaan kasvaa kotona...
    -mertsi-

    VastaaPoista
  113. Kahdella arvalla mukana! Kotipuutarha lehti olis kiva, kun on tuo kasvihuone harrastuskin.... -Satta

    VastaaPoista
  114. Kolmella mukana. Deko olisi vaihteeksi kiva :)

    VastaaPoista
  115. Kahdella arvalla mukana. Olen blogisi lukija jo entuudestaan.
    Koti ja Keittiö ois kiva.

    VastaaPoista
  116. Kahdella arvalla ollaan mukana. Koti ja keittiö olisi mieluinen lehti :)

    VastaaPoista
  117. deko ois mun valinta! (:
    yhdellä arvalla mukana.

    mirva_s@hotmail.com

    VastaaPoista
  118. Yhdellä arvalla mukaan. Koti ja keittiö olisi valintani. :)

    VastaaPoista
  119. Yhdellä mukana. Kodin ja keittiön noista valitsisin, sitä ei yleensä tule ostettua.
    lumikki1@luukku.com

    VastaaPoista
  120. Divaanin valitsisin jos voittaisin
    Kahdella arvalla olen mukana
    kristapasm(at)gmail.com

    VastaaPoista
  121. Mukana kahdella arvalla, Koti ja Keittiö ois kivaa luettavaa
    pauleceb(at)gmail.com

    VastaaPoista
  122. Koti ja Keittiö olisi minun valintani. 2 arpaa mukana arvonnassa
    nellakos(at)gmail.com

    VastaaPoista
  123. Mukana kolmella arvalla, naamakirjassa myös kommasin :)
    Koti ja keittiö on suosikkini.

    VastaaPoista
  124. Mukana ilman muuta, kahdella arvalla. Kotipuutarha voisi olla valintani. :)
    -Tiitu

    VastaaPoista
  125. Kahdella + face tavoittelen Koti ja keittiötä

    VastaaPoista
  126. Mukana kahdella arvalla, ja Koti ja Keittiö on mun valinta :)

    terkuin Anna

    VastaaPoista
  127. Yhdellä mukana, Koti ja Keittiö kiikarissa!

    VastaaPoista
  128. Kahdella arvalla mukana! Vaan minkä noista sitten valitsisi, jos lykästäisi? Kaikki kuulostaa niin hyvälle!

    VastaaPoista
  129. Arvalla mukana. Koti ja keittiö olisi valintani, mukavasti maanläheisenä ja rentona lehtenä.

    VastaaPoista
  130. Kahdella arvalla mukaan. Koti ja Keittiö olisi valintani. vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  131. Kotivinkki olisi kiva lisä :-) kahdella mukaan. Lipsetti (at) hotmail. Com

    VastaaPoista
  132. Koti ja keittiö! Ja kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  133. ♥ Kahdella mukaan, kiitos! Ja valitsen Kotivinkin.

    VastaaPoista
  134. Kaksi arpaa! Valitsen Koti ja Keittiö -lehdet. :)

    VastaaPoista
  135. Kahdella mukana. Koti ja keittiö olisi valintani. :)

    VastaaPoista
  136. Kahdella arvalla mukana :) Koti ja keittiö olisi tervetullut minulle :)

    VastaaPoista
  137. Divaani olisi mukava lisä lehtivalikoimaani.
    Terhi

    VastaaPoista
  138. Kahdella arvalla mukana. Koti ja keittiö ois kiva
    marialuok(at)gmail.com

    VastaaPoista
  139. Yet there are dangers. Although it's possible to louis vuitton outlet pay bills electronically while you're away from home, we have one word of advice: Don't. Putting personal information into a public computer, like the ones you'll find at libraries, airports or hotel business centers, introduces risk. Criminals fendi outlet can access these computers, install key-logging software and voila, your credit card numbers, passwords and PIN numbers are ripe for the picking. You're not much safer on your personal laptop or smart phone if you connect to a public Wi-Fi network, where even replica handbags moderately tech-savvy criminals can steal your data right out of the air.

    VastaaPoista
  140. Yhdellä arvalla ja kotipuutarha olisi mieleinen. sonjajnykanen@gmail.com

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig