torstai 28. elokuuta 2014

Syyspihalta

Keli on viime päivinä heitellyt melkoisesi. Samaan päivään mahtuu sadetta ja paistetta, tuulta ja tyyntä.
Puutarha alkaa jo olla vähän rempallaan, syystöitä tulee tehtyä sieltä sun täältä.
Säleikkövilliviini ei vielä punerra, mutta ulottaa rönsyjään kyllä joka paikkaan.
Tyttären omaan viljelylaatikkoonsa valitsema ja siemenestä istuttama yksivuotinen korutsinnia (zinnia angustifolia Perserteppich) on myös kukkeimmillaan. Ei ihan minulle ominta värimaailmaa puutarhassa, mutta pakko myöntää, näin syksyyn aivan täydellisesti sopiva! Ja nyt vasta huomasin, että siemenpussissa sanotaan värisekoituksen muistuttavan persialaista mattoa. Melkoisen veikeä!
Samaa upeaa loistoa on kasvimaan kääpiösamettikukassa Tangerine Gem. Tämähän on syötävä kukka, jossa on ihana sitruunainen tuoksu.
Myös kasvihuoneeseen päin kurkotteleva alppikärhö Pink Flamingo on vihdoin saavuttanut kohteensa. Minulla on haaveissa tästä sellainen kasvarin ovenpieliä ja etuosaa kauniisti varjostava viherseinä. Saas nähdä, miten toimii sitten käytännössä?
Yksivuotisia, siemenestä laitettavia kosmoskukkia on puutarhassamme joka vuosi. Nämä vanhanajan kesäkukat ovat kauniin herkkiä, jaksavat kukkia pitkälle syksyyn ja ovat aivan ihania myös maljakossa.
Ihan hävettää tunnustaa, että kaunopunahattua (echinacea purpurea Magnus) ei ole löytynyt perennapenkeistä aikaisemmin. Tämä syksyn kukkija ja perhosia houkutteleva perenna on suorastaan komea! 
Kyllähän nuo rankat sadekuurot ovat syyspihaa latistaneet, mutta tässä vaiheessa sitä iloitsee kaikesta kauniista, värikkäästä ja kukkivasta. Sitä yrittää kerätä puutarhan kauneutta itselleen talvivarastoon, ihan joka aistilla. 

SHARE:

7 kommenttia

  1. Onpa siistit nurmikon reunukset! Eilen omalla pihalla mietin millaisella nupukivellä noita reunuksia alan tekemään, jotta kitkeminen vähenisi. Ja mahtava tuo tyttäresi tsinnia, ihanan muhkea ryhmä. Kelta-oranssit eivät minullakaan ole niitä suosikkivärejä, mutta näin syksyn tullen ne sävyt ovat paikallaan ja itseasiassa työnalla on yksi ja suunnitteilla toinen penkki oranssia hehkuvilla kasveilla täytettynä.

    VastaaPoista
  2. Ihastuin tuohon tsinniaan, mistä ootte hommanneet siemenet?

    VastaaPoista
  3. Tsinnia on tosiaan ihana ja väri sopii tosi hienosti tuohon paikkaan kun ympärillä on harmaata. Meillä kanssa kasvatellaan villiviiniä terassin seinustalle ja katon alle, jotta saadaan valokatetta peitettyä ja hämyisen vehreää tunnelmaa.

    VastaaPoista
  4. Kauniita! Saanko udella mikä on tuo valkoisena kasvava kasvi omenapuun alla?

    VastaaPoista
  5. Puutarhastasi välittyy kyllä sellainen levollisuus, että sitä jaksaa ihailla pitkään. Erityisesti nuo maan pinnan materiaalit ovat kauniita, reunukset singelin ja nurmen välillä toimivat todella hyvin. Vai olisiko kyse siitä, että kun oma piha on pääasiassa perunapeltona (kuten teidän etupiha), silmä lepää erityisen kauan siinä, mikä on oma haave? Pihasi on kyllä yksi suosikeistani!

    VastaaPoista
  6. Mielettömän upea ja runsas tämä pihasi! ♥♥♥

    VastaaPoista
  7. Kaunista, ihanaa...mitä muuta voi sanoa :) Kiveykset, vehreät köynnökset ja syksyn kukat, myös ne keltaiset ovat aivan upeita! Itse voi vain haaveilla, että kenties joskus minunkin puutarhasta....

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig