maanantai 27. lokakuuta 2014

Hyvillä mielin

Olo on miniloman jäljiltä juuri tällainen:
rento ja onnellinen.
Vaikka flunssainen Ohjelmointipäällikkö valvotti meitä (ja ehkä koko kerrosta...) hotellissa ihan samaan tapaan kuin kotona. Vaikka jokainen ultra-allergisen lapsen kanssa reissannut tietää, että ruokailu oman kodin ulkopuolella on kaikkea muuta kuin rentouttavaa. Siitä huolimatta päällimäiseksi jäi ihanan letkeä fiilis. Ja uskon, että myös muksut muistavat mukavat kylpyhetket, ratikka-ajelulut, arjesta poikkeavat "lomasäännöt", hassuttelun.
Olen iloinen ihanasta aviomiehestäni, joka järjestää pientä luksusta arjen keskelle. Joka hotellihuonetta varatessaan aina varmistaa, että vaimolle löytyy kylpyamme. Olen onnekas, että sain kaupan päälle mahtavat appivanhemmat, jotka auttavat tenavien hoidossa. 
Nytkin saimme miehen kanssa olla myös ihan kahdestaan. Istua kahviloissa, nauttia kirjakaupan tuoksusta ja tunnelmasta. Syödä ravintolassa kaikessa rauhassa, käydä elokuvissa. Nukkua kokonaisen yön ilman itkua. Herkutella aamupalalla pitkän kaavan mukaan, lukea lehden kannesta kanteen. Ja otimme todellakin kaiken irti extratunnista!
Olo on levännyt ja rento, on nollattu päätä ja kroppaa.
Hassua, mitä yksi vuorokausi voi saada aikaan!
Kaikki kuvat via Pinterest.

Nyt kohti uutta viikkoa. 
Ja ilmakin on mitä täydellisin kukkasipulien istuttamiseen!


SHARE:

8 kommenttia

  1. Miniloma tekee aina terää ♥
    Iloa viikkoosi!

    VastaaPoista
  2. Se on kyllä totta, että jo yksi yö hotellissa vaikka lähelläkin vie kauaksi arjesta. Jo pelkkä valmis aamupala koko perheelle tuo onnen ja kiirreettömyyden. Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
  3. Rentoa maanantaita! Hyviä istutuksia! Syysleppein ajatuksin, Tuija

    VastaaPoista
  4. Peukkuja mukavasta minilomasta ♥

    VastaaPoista
  5. Heipä hei!
    Laitoin blogiini linkin tänne sinun blogiisi, kun kerroin miten löysin/sain ne ihanat sarvipäätyynyt.♥

    VastaaPoista
  6. Kuulosti irtiotolta arjesta, totaalisesti! Mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig