tiistai 30. syyskuuta 2014

Kuukauden kuva

Sain Kanatarhan Sarilta ja Versoja Vaahteramäeltä -blogin Riinalta molemmilta hauskan kuvahaasteen. Kuukauden kuvassa on tarkoitus tiivistää kuukausi yhteen kuvaan. Se voi olla yleisnäkymä tai jokin sen kuukauden ihanimmin kukkiva pensas tai perenna. Minä valitsin uuden asukin puutarhastamme, aidan yli kurkottelevan maa-artisokan.
Tämä taivaita tavoitteleva keltainen syysaurinko kasvaa kasvihuoneemme takana. Satoa en ole vielä malttanut kerätä, vaikka sitä kuulemma pääsee korjaamaan syys-lokakuussa. Sonja Lumpeen "Satoa saunan takaa" kirjassa kerrotaan, ettei haittaa, vaikka mukulat jäisivät maahan talveksikin. Ne säilyvät siellä talven yli hyvinä, ja makukin on keväällä korjattuna vielä parempi. 

Innostuin kokeilemaan tätä vanhan ajan helppoa perinnekasvia, asterikasveihin kuuluvaa hujoppia juuri Sonja Lumpeen innoittamana. Mukuloiden hankkiminen keväällä vain osoittautui melkoisen haastavaksi. Onneksi puutarhaihmiset ovat anteliasta heimoa ja monen mutkan kautta sain säkillisen mukuloita. Ja upean puutarhakierroksen kaupan päälle!


Kuukauden puutarhakuva-haaste lähtee seuraavaksi Konnadonnan upeaan puutarhaan!

lauantai 27. syyskuuta 2014

Elämä on ihanaa!

Elämä on ihanaa! <3 Ja meidän perhe, se vasta ihana onkin! <3 <3 
Otetaan nyt vaikkapa tuo Ranskan-matkan jälkihöyryissä järjestämäni Le petit déjeuner á la française.
Nizzan värikkäitä toreja kierrellessämme perheenäidit saivat loistoidean. Sen sijaan, että kantaisimme miehillemme tuliaisiksi jonkun väsyneen partaveden tai painavan viinipullon, päätimme kukin tahoillamme toteuttaa herkkuaamiaisen Ranskan malliin. Tuliaisviikunahilloa, herkkukeksejä, paikallista makkaraa, tummapaahtoista kahvia, hauskoja servettejä.
Mies sai tuliaisiksi myös mausteita, söpöjä saippuoita ja mahdottoman kauniin vaaleanpunaisen oliiviöljytölkin. Tyynyliinoja en sentään tuonut. Tällä kertaa. Ei ole lahjahevosta suuhun katsominen.
Osa meistä suunnitteli iltapainotteista herkkuhetkeä, ranskalaisissa pitsihepenissä tarjoiltuna. 
Itse pysyn hereillä hädin tuskin iltayhdeksään, joten aloin valmistella koko perheen herkkuaamiaista.


Edellisenä iltana katoin astiat valmiiksi kesähuoneeseen, aamulla nousin ensimmäisenä keittiöpuuhiin. 
Maalaispatonkin, munakokkelia, suklaacroissantteja. Maitokahvia, maukkaita juustoja.
Aamu oli kesähuoneessa melkoisen vilakka, joten lapsille reilusti päälle. Tokaluokkalaisen kanssa vaatteista vängätessä Ohjelmointipäällikkö oli jo ehtinyt riisua mökkivaatteet päältään. Tokaluokkalaisen kanssa lisää vängätessä meinasin unohtaa patongit uuniin. Tokaluokkalaisen yhä mököttäessä me muut lähdimme kotoisasti katettuun ja aamuauringon valaisemaan kesähuoneeseen. Pikkumies syöttötuoliin, vanhemmille kahvia kuppiin, pöytä oudon tyhjänä. Herkkukori oli jäänyt väittelyn tiimellyksessä olohuoneen lattialle.
Äiti sisälle, tytär kainaloon, herkut pöytään.

Kuuma höyryävä kahvi, munakokkelia, pala briejuustoa ja viikunahilloa maalaispatongilla. Aah.
Pruut, pikkumiehellä vaippa täynnä.

Vaipanvaihtoon, kuppiin päälle kuumaa kahvia, aamupalan kimppuun.

Pienet sormet voikippoon, kinkut lattialle, hilloveitset pöytäliinalle.
Käsiksi äidin kameraan, melkein lattialle tiputettu palava kynttilä, äidin melkein palanut villatakin hiha, pikkumies ulko-ovesta nauraen karkuun.

Juuri näin tämän suunnittelin.
Meidän elämä on niiiin ihanaa! <3 Ja se perhe, se vasta lutuinen onkin! <3

Terveisin nimim.: "Muksuille murot muovikulhosta keittiössä, niin äiti saa keskittyä aamun lehteen"

Ps. Viikunahillo ja briejuusto, toimii!

torstai 25. syyskuuta 2014

Ufoja ja supervoimia

Edellisen "Kevättä rinnassa" otsikon nähtyään ystäväni Maija epäili, että blogini sekosi kuvaongelmien jälkeen lopullisesti. Toinen (ja mielestäni lähemmäksi osunut) vaihtoehto oli, että minä olisin seonnut. Voin vain kuvitella, mitä Maija tuumii tämän postauksen otsikoinnista. 
Aloitetaan niistä ufoista. Kokeilin tänä kesänä valkoista kesäkurpitsaa, jota siemenpussissa myös ufokurpitsaksi tituleerattiin. Vastustan ruoalla leikkimistä, mutta nämä kyllä kasvatin koristelumielessä. 
Ufokurpitsat ovat mielestäni hirmuisen kauniita, toivottavasti saan ne pysymään hyvinä pitkään! Tarkoituksella korjasin satoa eri kokoisina. Näistä saisi hauskat koristeet vaikkapa sadonkorjuujuhlaan tai Halloween-pöytään. Pitänee tosin käyttää ainakin yksi kurpitsa ruoanlaittoon. Tuli nimittäin mieleeni, että tällaista valkokuorista raastetta lapset tuskin huomaisivat nyppiä ruoasta pois.
Sitten niihin supervoimiin. Taas tuli todistettua, että päättäväistä naista ei pysäytä mikään. Inspiraation iskiessä mikään sohva ei ole liian raskas, kaappi hankala tai pöytä liian vaikean mallinen siirrettäväksi. Jos on päättänyt saada vaikkapa puun mahtumaan autoonsa, niin sehän mahtuu! Ja se mahtuu nyt, eikä joskus viikon päästä, kun mies pääsisi peräkärryn kanssa auttamaan.
Eiköhän nuo mullat penkistä (ja katosta!) ihan hyvin lähde... Eli terveisiä Viherpeukaloiden alennusmyynnistä!

maanantai 22. syyskuuta 2014

Kevättä rinnassa (ja alevinkki)

Sää on synkeä ja kylmää kautta odotellaan, mutta täällä on kevättä rinnassa! Taas on nimittäin se aika vuodesta, kun selailen kuvia kevätpuutarhastamme ja yritän hahmottaa, minne kukkasipuleita pitäisi lisätä. Yksinkertaisin vastaus olisi tietenkin KAIKKIALLE! 

Kuvien katsellessa oli hauska huomata, miten värimaailmani on muuttunut vuosien myötä. 
Aloitin tulppaanikokeilut vaaleanpunaisella.
Etualalla ikisuosikkini, upea kerrottu Angelique. Kasvutavaltaan melkeinpä tanakka ja melko lyhytvartinen. Kerrassaan ihastuttava tulppaani!

Kohta pumpulimaisen hempeyden joukkoon piti saada lisää syvyyttä violetin eri sävyillä
Ja sitten tekikin jo mieli lisää särmää.
Vaikka rakastan runsasta tulppaaniaikaa, on koko kevät yhtä odotusta ja riemua.


Se tunne, kun paljaasta maasta alkaa työntyä elinvoimaa ja väriä. Kun ensimmäisen kerran pongaa suloiset kirjokevät- tai heinätähdet. Tai ihanan pikkuiset, mutta niin terhakat iirikset (tässä kevätkurjenmiekka).
 Tai tiukassa nupussa olevan krookuksen. Ja kohta niitä on jo kokonainen matto!
Tänä keväänä penkistäni löytyi uusi tuttavuus, kääpiötulppaani (Tulipa turkestanica). Tämä villitulppaaneihin eli kasvitieteellisiin tulppaaneihin kuuluva kaunotar jaksoi kukkia todella pitkään, rajuista säävaihteluista huolimatta. Vannoin silloin lisääväni näitä joka penkkiin. Kreetantulppaani olisi tälle ihana kaveri!
Nuokkuvassa kirjopikarililjassa on jotakin ihanan herkkää, vaikka sen kuvio on mielestäni melkeinpä rokahtava. Kirjopikarililjat leviävät helposti ja ovat villitulppaanien tavoin sitkeitä kaunokaisia, joita eivät yöpakkaset tai päälle satanut lumi hetkauta.
Viime keväänä puutarhablogit täyttyivät upeista narsissikuvista. Minulla on niitä vain muutamassa paikassa, tänä syksynä aion korjata erheeni. Varastossa odottaa jo orkideanarsissi Thalia, mutta lisää pitää hankkia. Ja paljon.
Vuosi sitten multiin pääsi myös China Pink -hyasintteja. Näiden palleroiden ilmaantumista oli veikeää seurata, vaikka ne aika pian meinasivatkin jäädä muiden jalkoihin. Onneksi olin istuttanut ne aivan kukkapenkin etureunaan, jolloin kerroksellisuus tuli kivasti esiin.
Kerroksellisuus ja mahdollisimman pitkään jatkuva kukinta on hyvä huomioida myös kukkasipuleita istuttaessa. Suosiollisissa olosuhteissa ja pienellä suunnittelulla kukkaloiston voi saada kestämään maalis-huhtikuusta aina kesäkuulle asti. 
Yhdistelemällä eri värejä, lajeja ja korkeuksia saa näyttäviä kokonaisuuksia.
Kevätkukkijoiden kanssa voi myös leikitellä. Eri penkkeihin ja eri puolille pihaa saa luotua tunnelmaltaan täysin erilaisia ryhmiä. Liikaa hempeyttä voi rikkoa vahvoilla väreillä ja terävillä muodoilla.

Olen istuttanut tulppaaneja perennapenkkien lisäksi myös kasvihuoneen ympärillä oleviin viljelylaatikoihin. Järkeilin, että kun joka tapauksessa vietän niin paljon aikaa kasvarissa keväisin, olisi mukavaa nauttia kauniista ympäristöstä.
Laatikossa kasvaa muun muassa iisoppia, joka myöhemmin peittää tulppaanien kuihtuvat lehdet. 

Kevät etenee joka vuosi hengästyttävällä vauhdilla, ja vaikka kuinka yritän kiertää puutarhaa aamuisin ja iltaisin, monta yksityiskohtaa meinaa jäädä huomaamatta. 
On upeita muotoja ja värejä,
 veikeitä yllätyksiä
ja hauskoja kaveruksia.
Ja jos puutarhastasi ei vielä löydy vasemmalla pilkistävää ukkolaukkaa, suosittelen lämpimästi sen hankkimista. Suorastaan kehotan. Ukkolaukka on tavattoman helppohoitoinen, pitkään eri vaiheillaan ilostuttava, sinnikäs ja moneen sopiva kaveri. Tulppaanien väsyessä ukkolaukat vetävät katseet puoleensa ja nousevat jopa yksittäisinä kukkijoina penkin kuningattariksi. Vai kuninkaiksi..?
Kaiken sen käsiin ryöpsähtävän kasvuvoiman, raikkaiden värien ja huumaavaan ihanuuden keskellä pitää muistaa myös pysähtyä. Pysähtyä, kuunnella kevättä ja kukkia. Istua iltasella ja ihastella aamusella. Syviä värejä, runsaita kokonaisuuksia, pieniä yksityiskohtia. 
Koko kevätpuutarhan lumoa!

Ps. Aion heittäytyä tänä vuonna ihan hurjaksi ja lisätä kevätpuutarhaamme oranssia väriä. Hui!

Pss. Paikallisille tiedoksi syksyn huikein puutarhavihje: Viherpeukaloiden puutarhamyymälässä alkaa keskiviikkona Villit Viikot!  Tarjoukseen tulee mm. lehtipuut ja -pensaat -40%, hyötykasvit -40%, havut -25%. Myös sipulikukkien osta 3 maksa 2 -tarjous jatkuu. Nyt peräkärryt valmiiksi ja keskiviikkona ostoksille, siellä tavataan!;) Viherpeukaloiden verkkokauppaan pääset tästä.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Kun sydän lyönnin välistä jätti... Ja tomaattikastike.

Joku saattoi eilen huomatakin, että blogistani hävisi melkein kaikki kuvat. Vuoden ajalta. Voin sanoa, että karmeuden paljastuttua sydän jätti lyönnin välistä. Ei auttanut, vaikka miten hakkasin konetta. Epätoivon syövereissä olin jo heittämässä hanskat tiskiin. Antaa olla, johan tässä tuli useampi vuosi bloggailtua.

Nooh, synkimmän pilven väistyttyä kuvat löytyivät "lukittujen ovien" takaa. Kun vielä onnistuin saamaan Indiedaysin It-Hannun kiinni takinliepeestä, juuri kun toinen oli siirtymässä viikonlopun viettoon, uskalsin taas hengittää lähes normaalisti. Iltamyöhällä rumasta rupikonnasta kuoriutui taas oma kotoisa blogini. Voi sitä iloa ja riemua, teki mieli ryömiä lankoja pitkin halaamaan Hannua! Ensiluokkaista palvelua, iltamyöhällä. Kiitos!


Ja nyt siihen tomaattikastikkeeseen, jota edellisen postauksen yhteydessä kyseltiin. Tein omasta mielestäni ihan äärettömän hyvää pasta / pizzakastiketta kirsikkatomaateista. Pitkään hauduttamalla tästä tuli melkeinpä kermamaisen sakeaa ja pehmoista, ensimmäinen erä meinasi kadota pastan kaverina kokonaan. Kynsin hampain sain pienen satsin myös pakkaseen. Suosittelen kokeilemaan, slurps!
TOMAATTIKASTIKE TUOREISTA TOMAATEISTA

1 kg tomaatteja
1 keskikokoinen sipuli
3 valkosipulikynttä
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl voita
1-2 hyppysellistä sokeria
2 tl valkoviinietikkaa
1-2 tl suolaa
mustapippuria
kourallinen tuoretta basilikaa

1. Kalttaa tomaatit halutessasi. Itse käytin kirsikkatomaatteja, laitoin ne pannulle kuorineen.
2. Hienonna sipuli ja valkosipulit. Kuumenna voi ja oliiviöljy paistokasarissa, lisää sipulit ja hauduta niitä miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia.
3. Lisää joukkoon (kaltatut) tomaatit sekä hyppysellinen sokeria. Anna muhia kannen alla noin 30 minuuttia välillä sekoittaen.
4. Lisää valkoviinietikka, anna hautua vielä noin 15 min.
5. Mausta suolalla ja pippurilla sekä tuoreella basilikalla.
6. Surauta kastike halutessasi blenderillä, jos et tykkää sattumista.

Käytä pastakastikkeen pohjana (itse lisäsin jauhelihaa, parmesaania ja basilikaa) tai vaikka pizzassa. Loput voi pakastaa.

* Itse käytin ylikypsiä kirsikkatomaatteja, joten en kaltannut niitä. Isot tomaatit kannattaa kaltata, eli tehdä tomaatteihin ristiviillot terävällä veitsellä, kastaa ne kiehuvaan veteen noin puoleksi minuutiksi ja sitten kuoria kylmässä vedessä jäähdytetyt tomaatit.
* Sokeria kannattaa lisätä tomaattien makeuden mukaan. Omassa satsissani oli paljon todella makeita Sungold-tomaatteja, eli sokeria tarvittiin vähemmän.
* Mitä kauemmin kastiketta keittelee, sitä sakeampaa (ja sitä vähemmän...) sitä tulee. Mutta niin hyvää!

perjantai 19. syyskuuta 2014

Kiirettä pitää

Pikainen tervehdys täältä sadonkorjuukiireiden keskeltä! Ensi viikolle peloteltu kylmä jakso laittoi vähän vauhtia tähänkin puutarhuriin. Viime päivät on viipaloitu, säilötty, keitelty, haudutettu.

Kasvihuoneen suurin tomaattisato on nyt pakkasessa pastakastikepohjana. Vielä en laittanut kasvihuonetta talviteloille, aika paljon odotuksia (ja raakileita) on ladattu viikonlopun lämpöön.
Leppoisaa viikonloppua nämä hommat jo tehneille, täällä vielä jatketaan!

EDIT. Blogissa melkoisia teknisiä ongelmia, yritän selvitellä niitä viikonlopun aikana. Tässä sadonkorjuun lomassa, huoh.
EDIT. Ongelmat toivottavasti selätetty ja kuvien pitäisi taas näkyä normaalisti! Jei!!

tiistai 16. syyskuuta 2014

Ryhdikäs?

Meillä levilteltiin pari päivää singeliä. Tai lähinnä mies levitteli, oudosti into piukeana.
Vaikka koittaa väittää jotain ihan muuta. 
Sen jälkeen sainkin kuulla lukemattomia kertoja, miten koko etupiha muuttui miehen singelishown ansioista. 
"Sanoisinpa jopa, että etupihasta tuli ryhdikäs!""Jos pitäisi kuvailla kesähuoneen ympäristöä, käyttäisitkö sanaa ryhdikäs..?"
"Ai mutta katsos, onpa näkymä ikkunasta kovin ryhdikäs!"
"Tulkaas lapset katsomaan, mitä iskä teki. Eikös olekin ryhdikäs!"
Kolmantena päivänä uhkasin työntää koko sanan johonkin K18-paikkaan.
Mutta tottahan tuo on. Rakennus sai lisää ryhtiä. Ja mikä parasta, minä pääsin ulkosisustamaan.
Siellä täällä seilannut istutuspöytä siirtyi seinustalle, syksyn viimeiset yrttiruukut pöydälle, appiukon puulaatikot terassille, syyskrysanteemeja kaunistukseksi.
Käytävien rajaukset ja istutuspenkit ovat edelleen vaiheessa, mutta ainakin syyssipulit aion  saada multiin. 
Vaikka tuolla pitäisi sitten hääriä yötä myöten.
Ohjelmointipäällikön kanssa yhdessä tekeminen kun edustaa laulun sanoin: 
"Two steps forward, two steps back" -linjaa...

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Omena päivässä

 Voi millaisella syysauringolla meitä nyt hellitään! 
Toivottavasti nämä kelit jatkuvat vielä pitkään.
Kotipihan kukkapenkeistä löytyy yhä ihania värisävyjä ja terhakoita kukkijoita.
Sikspä olen ostanut syyskukkia kovin laiskanpuoleisesti. Tekstiilitkin ovat vielä kesäisen värikkäitä.
Oman pihan omenat sen sijaan olivat kovin rupisia. Olikin mahtavaa saada kassillinen kauniita ja maukkaita omppuja lahjaksi.
 Piti ihan keittää päiväkahvit, kaivaa esille kasa vanhoja syyslehtiä ja etsiskellä hyviä omenaohjeita. 
Jos vaikka jossakin välissä ehtisi... 
Tai sitten syön omenan päivässä.
 Ihania tuoksuja, värejä, tunnelmia ja makuja. 
Sitähän se syksy on <3

torstai 11. syyskuuta 2014

Terveisiä Nizzasta!

Tasan viikko sitten vietimme ensimmäistä iltaa Nizzan lempeässä illassa. 
Kolme ystävää, kolme ranskalaista parveketta, kaupungin ytimessä. 
Hotellihuoneeseen kantautui ihana äänimaailma kävelykadulta: 
leppoisaa musiikkia, puheensorinaa, ravintoloiden keittiöiden kilinää ja kolinaa.
Lähtökohdat minilomalle olivat siis kutakuinkin täydelliset. 
Ja sitä se olikin, totaalinen irtiotto perheenäidin arjesta, parhaassa mahdollisessa seurassa. 
Lomalla sai tuijottaa vain omaa napaansa. Hotellihuoneesta poistuessa ei tarvinnut huolehtia käsilaukusta löytyvistä välipaloista, pillimehuista, nenäliinoista, hätävaraleluista, varavaatteista tai vaipoista. 
Kahvin sai juoda kuumana, kuohuvan kylmänä ja ruoan nauttia äidintahtisesti.
Ja vaikka ensimmäinen ero Ohjelmointipäälliköstä vähän tiukkaa tekikin, ladattiin tällä lomalla akut täyteen aurinko- ja nauruenergiaa. 
Maailmanparannuksesta puhumattakaan.
 Uni jäi vähiin, mutta matkalta palasi virkistyneitä äitejä, vaimoja, naisia, ystäviä. 
Vain yhtä jäimme kaipaamaan, toisella puolella maailmaa asuvaa ystäväämme.
Tämä laulu onkin kaikille meille. Sielunsiskoille, supernaisille. 


Kiitos! <3