maanantai 23. maaliskuuta 2015

Kaverille kans!

Parhaimmillaan puutarhamessut ovat kuin blogien lukemista livenä. Valtavasti uusia ideoita, kekseliäitä ratkaisuja, uutta, perinteistä, ja mikä parasta, tuoksujen ja hipelöintiefektin kera!
Veljeni kummasteli kerran, miten naisten pitää kaupassa koskea joka ikistä vaatekappaletta, kenkää, laukkua. Sivellä kylkeä, tunnustella sormenpäillä. Ja totta, syyllistyn siihen itsekin. Pelkkä katsominen ei riitä. En oikein tiedä onko tämä luvallista, mutta teen puutarhamyymälöissä (ja messuilla) samaa. Lehden hento hipaisu, rungon tunnustelua, kukan tuoksuttelua. 
Vaikka kuljen messuilla etukäteen tehty ostoslista kourassa, niin joka kerta sieltä tarttuu mukaan yhtä sun toista listan ulkopuolelta. Tarjontaa on valtavasti ja silmä löytää aina jonkin kivan erikoisuuden, vaikkapa rungollisen basilikan. Ja mukaanhan se lähtee. 
Messujen jälkeen on hauskaa lukea messupostauksia. Vaikka blogikuvissa saattavat toistua samat kohteet, ovat kuvakulmat kuitenkin erilaisia ja ideoita saa yhä vain lisää. 
Kevään aikana on taas lukuisia puutarhamessuja ja -tapahtumia ympäri Suomea. Ne tuovat ihanan keväisen tuulahduksen keskelle tuskaisinta odotusta. Toisaalta messujen jälkeen on entistä vaikeampaa pysyä pöksyissään. Sitä haluaisi päästä istuttamaan kaikki ihanuudet puutarhaan ihan heti siltä seisomalta!
Kotipuutarha-lehti tarjoaa nyt blogini lukijoille mahdollisuuden saada messulippuja sekä Turkuun että Tampereelle seuraavasti:

* kahden messulipun paketti Turun messukeskuksen Piha & Puutarha -messuille, jotka järjestetään 10. - 12.4.2015.

* kahden messulipun paketti Tampereen Puutarhamessuille, jotka järjestetään Supermessujen yhteydessä 17.-19.4.2015.

Osallistu siis arvontaan ja voita messuliput itsellesi ja kaverillesi valitsemaasi kohteeseen! 

Voit osallistua arvontaan sekä täällä blogin puolella, Facebookissa tai vaikka molemmissa. Jätä viesti ja muista mainita, tavoitteletko messulippuja Turkuun vai Tampereelle. Arvonta-aika alkaa NYT ja loppuu tiistaina 31.3.2015 klo 24.

Onnea arvontaan ja idearikasta messuilua mihin päin Suomea sitten oletkin menossa!

SHARE:

84 kommenttia

  1. En osallistu tällä kertaa arvontaan. Mutta oli pakko huikata, että olipas piristävät kuvat tähän maanantaiaamuun.
    Puutarhamessut ovat aina jonkinlainen startti kevääseen. Vaikkei mitään ihan maatamullistavaa löytäisikään, olo on aina niin inspiroitunut messupäivän jälkeen. Ja mä aina räplään ja tuoksuttelen myös kaikkea, jopa siemenpusseja. :)

    VastaaPoista
  2. Liput Tampereen messuille olisi kivat! Meillä on vielä ihan liikaa lunta, mutta sormet syyhyää jo puutarhaan.

    VastaaPoista
  3. Tampereelle maria.kujala@luukku.com

    VastaaPoista
  4. Voih, Turkuun kaverin kanssa; kaverin pitäisi saada inspistä uuteen kotipihaansa, minun taas mökkipihaan.
    Eli Turun lippujen arvontaan osallistun lukijana :)
    kahviajakanelia@luukku.com

    VastaaPoista
  5. Turun messuille ois kiva taas muutaman vuoden tauon jälkeen mennä katsastamaan tarjontaa :)

    VastaaPoista
  6. Voi, nämä liput tulisivat tarpeeseen! Osallistun siis arvontaan, Turkuun tahtoisin päästä. :)

    VastaaPoista
  7. Hei Maria! Miten kauniita postauksia sinulla onkaan! Löysin sivuillesi Höttiäisen höpötelmiä-blogista ja klikkaanpa itseni heti lukijaksi. Mukavaa kevään jatkoa! :)

    VastaaPoista
  8. Tampereen messuliput olisivat iloksi. Ihania kuvia. Juuri moita samoja tunnelmia ja fiiliksiä itsekin messuille lähden havittelemaan :) t;Mimura/ lipsetti(at) hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Tampereelle olisi tarkoitus osallistua ja liput tietenkin olisivat aika ihana yllätys!!

    VastaaPoista
  10. Voihan basilikapuu! <3 Miten ihana! Minä en olekaan koskaan käynyt puutarhamessuilla, joten mukana arvonnassa! Tampereen messut kiinnostaisi kovasti ja osuisi sopivaan ajankohtaan :)

    VastaaPoista
  11. Tampereen puutarhamessut kiinnostaisi :-) t. eija.katajamaki (ät) gmail.com

    VastaaPoista
  12. Olen menossa viikonvaihteessa Helsingin messuille, mutta mielelläni kävisin välillä muuallakin. Taidan yrittää noita Turun messulippuja, sillä en ole aikoihin käynyt Turussa ja samalla voisin käydä myös Kauppilassa ja ehkä jossain muualla. Siis Turkuun!
    Kyllä se hypistely kuuluu shoppailun syvimpään olemukseen, on sitten kyse vaatteista tai kukista. Messuille tosin en lähde ostoslistan kanssa, sillä usein on se toivottu jäänyt saamatta. Muuten kyllä jotain ihan varmasti mukaan tarttuu.

    VastaaPoista
  13. Osallistun Turun lippujen arvontaan :)

    VastaaPoista
  14. Hei, mukana arvonnassa. Mielisin Turkuun:)

    VastaaPoista
  15. Turun messuille
    marvu954(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Turun puutarha messuille

    tanja.makela4@luukku.com

    VastaaPoista
  17. Ooh, Tampereen messut ovat mielessä, joten jospa arpaonni osuisi kohdalle :)

    VastaaPoista
  18. turun messuille olisi kiva päästä!
    myy28@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Turkuun, Turkuun !!!
    sanna.kavander@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Liput Turkuun, kiitos!
    mari.holmqvist@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Turkuun! Ps. Ihana blogi! :)

    somber@suomi24.fi

    VastaaPoista
  22. Turun lipuille uusi koti tarjolla! :)

    VastaaPoista
  23. Tampereen messuille olisi ihana päästä!! Yllättäisin äitini ja ottaisin hänet mukaani hakemaan uusia ideoita ja ajatuksia puutarhaan. Itse rakennan juuri taloa mieheni kanssa ja pihanlaitto olisi ajankohtaista tulevana kesänä. Messuilta löytyisi varmasti vinkkejä ja uusia ideoita uuteen puutarhaan!!! Puutuma@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Ihanaa väriloistoa ekassa kuvassa! :) Turun messulippujen arvontaan osallistun.

    VastaaPoista
  25. Turkuun :) jessiheinonen@luukku.com

    VastaaPoista
  26. Tampereelle
    maritanio@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  27. tampereelle
    paavonio@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  28. Liput Tampereelle!

    k13713 AT hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Oi miten kauniita kuvia, ollapa jo kesä. Osallistun Turun messulippujen arvontaan.

    VastaaPoista
  30. Osallistun Turun lippujen arvontaan :)

    VastaaPoista
  31. Liput Tampereelle olisi kiva yllätys!!!!!
    merja.hakamaki@luukku.com

    VastaaPoista
  32. Osallistun Turun puutarhamessulippujen arvontaan.

    VastaaPoista
  33. Lippuja Tampereelle yrittämäään. paperitypy ät hotmail.com

    VastaaPoista
  34. Päkä hämeenlinnasta 23,03,2015
    Tahtoo turkuun ja kaveri kans. Lippuja mulle mulle mulle mulle!

    VastaaPoista
  35. jaana.parssinen@luukku.com23. maaliskuuta 2015 klo 15.30

    Tampereelle, kiitos!

    VastaaPoista
  36. Tampereen messuille mielisin! :) Olispa ihanaa. Niinkuin nää sun kuvatkin taas :)

    VastaaPoista
  37. Tampereen messuille voisin lähteä, jos arpaonni suosisi.

    VastaaPoista
  38. Tampereelle mieleni tekevi!

    VastaaPoista
  39. Tampereen lippuja pyydystämään :)
    terhi_juntunen@hotmail.com

    VastaaPoista
  40. Turun messuille olisi huikean mukavaa mennä,t.paivi.englund@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Minulla ei oikeastaan ole väliä, kumpaan liput voitan. Tampereelle ajattelin mennä, mutta Turussa en ole koskaan käynyt.

    VastaaPoista
  42. Runko basilika on upea! Turkuun olisi kivenheiton matka!

    VastaaPoista
  43. Turun messuille menossa. Liput tulisivat tarpeeseen :). Kutsuvia kuvia!

    VastaaPoista
  44. Turkuun messuille olisi kiva mennä. Ihania kuvia ! T-arja-

    VastaaPoista
  45. Turku olisi mieluisa kohde, nuo kuvat innoittivat ;-. ailakernen@hotmail.com

    VastaaPoista
  46. Tampereelle kun pääsisi... hautzi54@hotmail.com

    VastaaPoista
  47. Tampereelle kun pääsisi... hautzi54@hotmail.com

    VastaaPoista
  48. Blogisi luettuani en malta odottaa enää messuja. Liput Tampereelle ovat mieleeni. hannele.pakkala (a) pp.inet.fi

    VastaaPoista
  49. Tavoittelen Tampereen lippuja! :) wivi_95@hotmail.com

    VastaaPoista
  50. Tampereelle, haluisin, viimevuonna jäi väliin! ootellen onnea! aila.iivonen@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Tampereen lippujen arvontaan mukaan =)!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Ihania kuvia! Arvontaan minun ei hyödytä osallistua, on niin kaukana nuo ihanaiset mesut. Voi kun täälläkin messuiltaiisin!!

    VastaaPoista
  53. Olisiko arpaonnea? Tampereen messuille olisi ihana viedä kaverikin, jolle on taas tiedossa kesäkukkien kastelua...

    VastaaPoista
  54. Tampereen lipuille olisi käyttöä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viesti lipsahti liikkeelle vahingossa ilman yhteystietoja, mutta Tampereen lipuille siis käyttöä: ) leinikki76@gmail.com

      Poista
  55. Turun messuille olen menossa, toivottavasti arpaonni on myötä=)
    tittap@hotmail.com

    VastaaPoista
  56. Tampereen messuille pääsemisestä haaveilen. pituuke@luukku.com

    VastaaPoista
  57. Havittelen Tampereen messujen lippuja.

    VastaaPoista
  58. Ostoslista olisikin fiksu olla mukana messuilla, pitääkin vähän mietiskellä mitä sitä puutarhaan haluaisi. Perennoille olisi tarvetta ja pelakuita pitää ainakin saada...

    Turun messuille olen menossa, joten sinne olisi kiva saada liput! :) Huomenna onneksi jo pääsee Helsingin Kevämessuille fiilistelemään.

    VastaaPoista
  59. Turkuun! Tämä vuonna mulla on ekaa kertaa ikinä oma piha jota laittaa, joten ois kiva päästä messuille vähän hakemaan ideoita :)

    VastaaPoista
  60. Te animo a echar un vistazo a mi post verás algunas ideas realmente interesantes, que creo te pueden inspirar. Deseo que pases un buen rato y espero que te guste y si es así y no eres seguidora espero que te hagas, gracias por visitarme. Elracodeldetall.blogspot.com

    VastaaPoista
  61. Turkuun messuille mieli kukkasia katsomaan.

    vimaarit@gmail.com

    VastaaPoista
  62. messuille Turkuun

    juhsande@gmail.com

    VastaaPoista
  63. Tampereelle jos pääsis. Pieni parveke on, mutta kyllä sinne aina jotain kivaa löytää.

    merjaelina58@gmail.com

    VastaaPoista
  64. Turun messuille haluaisin

    anrasnen@outlook.com

    VastaaPoista
  65. Olisi juuri sopivasti vapaa viikonloppu töistä Turun messujen kanssa, joten Turkuun.

    ou.68@hotmail.com

    VastaaPoista
  66. Blogissa on ihania kuvia, ihan siitä innostuu ja odottelee kesää.Haluan osallistua turun messulippujen arvontaan kirsti-inkeri@suomi24.fi

    VastaaPoista
  67. Tampereelle, kiitos! Messuinto on tarttuvaa lajia.

    VastaaPoista
  68. Tampereelle :) Annemaarit.

    VastaaPoista
  69. Tampereelle haluaisin...

    Mari
    ostetaan2@gmail.com

    VastaaPoista
  70. Tampereen messuille
    pussikarhu(at)luukku.com

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig