perjantai 8. toukokuuta 2015

Huviretkellä

Toukokuun alku on ollut näillä kulmilla yllättävän viileää, mutta kyllä me jo taimien kanssa retkeilimme kasvihuoneessa.
Entisestään pituutta venähtäneet tomaatit saivat multalisäyksen aivan purkin pintaan asti. Lisäsin GreenCare GroBiootti-taimimultaa, samaista, jota puutarhamyymälän myyjä suositteli esikasvatukseen. Olen myös aloittanut maltillisen lannoittamisen.
Aurinkokelistä innostuneena roudasin kaikki taimet ensin kasvariin ja sitten vasta aloin tuumailla varjostusta. No eihän tuonne sekaan enää mahtunut tikkaiden kanssa verhoja virittelemään, joten kävin lapsen lelukaapilla. Sirkuskatos kasvihuoneeseen ja kasvit saivat hauskan suojan.
Tomaattien kantaminen kasvariin alkaa olla melko työlästä, mutta en uskalla jättää näin honteloita kavereita terassille tuulen katkottavaksi. Jokohan sitä kohta uskaltaisi istuttaa ne lämmittämättömään kasvihuoneeseen?

13 kommenttia:

  1. Ompa sun tomaatit jo isoja! Oletko kasvattanut siemenestä? Mulla on ollut 2 yötä kasvihuoneessa, viime yö ilman lämmitystä. Ens yöksi on luvattu kylmää, joten ehkä ne tulee takas sisälle.

    VastaaPoista
  2. Minä ei len ja toissapäivänä siirtelin kaikki kasvatukseni kasvihuoneeseen ja harsoilla suojasin niitä auringolta ja mahdolliselta kylmyydeltä. Kaikki ovat kyllä purkeissa joten poiskin ne saa vietyä jos tarve vaatii. Ajattelin kyllä laittaa vähän lisälämpöä patterilla jos kylmiä tulee. Tuo edestakainen rahtaaminen on niin työlästä. Sitäkin olen kokeillut joinakin vuosina.

    VastaaPoista
  3. Kunpa vain minullakin olisi kasvihuone.. Ja joku joka sitä muistaisi hoitaa ;D.. Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  4. Ihanan paljon tomaatteja! Omat taimeni ovat olleet jo muutaman yön lasikuistilla ja ihan hyvin ovat selvinneet. En omista kasvihuonetta, mutta kasvatan aina muutaman tomaatin lasikuistilla ja seinän vierustalla. Ulos kasvusäkkeihin en vielä uskalla taimia istuttaa.

    VastaaPoista
  5. Oi, sulla on jo ihan jättimäisiä tomaatintaimia! Omani ovat vielä aika rääpäleitä noihin verrattuna, mutta reilun viikon ulkoretkeilyn jälkeen uskaltauduin eilen jättämään ne yöksi lämmittämättömään kasvihuoneeseen (kyllä, mulla on vihdoin kasvihuone!) huolellisesti harsolla peiteltyinä. Nyt vähän jännittää, miten kovasti säikähtivät näin radikaalia toimenpidettä ja joutuuko ne vielä roudaamaan takaisin sisälle kylmimmiksi öiksi...

    VastaaPoista
  6. Nyt on maailman kaunein varjostuskangas! Toivottavasti sait pihistettyä sen ilman suurta dramatiikkaa :) Mä olen antanut suurin piirtein saman kokoisille tomaateilleni lisälannoitusta aika runsaastikin, ja taimet ovat olleet jo yötäkin kasvarissa (meillä kennolevystä, eristää lasista paremmin). Tämä on selkeästi tehnyt hyvää taimille, ovat muuttuneet vankemmiksi.

    Kauniita ja lämpimiä kevätpäiviä toivotellen
    Sini K.
    www.kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
  7. Toukokuun puolevälin paikkeilla olen meillä vienyt tomaatit kasvariin, ja joka vuosi ilman erillistä ulkoilutusta tai ulkoelämään totuttamista. Ja aina ovat shokistaan selvinneet, jopa erinomaisen hyvin :) Jos uhkaa hallayö, laitan kasvariin pari kynttilää palamaan, se auttaa ja pitää reilusti lämpöisenä koko tilan.

    VastaaPoista
  8. Viime keväänä vein tomaatit kasvariin toukokuun puolen välin tienoilla, eikä meillä ollut alkuun edes lämmitystä. Kun öisin tuli pikkupakkasia, laitoimme auton sisätilalämmittimen kasvariin. Tomaatit selvisivät ilman vaurioita. Minun tomaattini eivät ole aivan yhtä pitkiä, kuin sinun, mutta meinaan kyllä ensi viikolla rahdata ne kasvariin. Tosin ostin lamppuöljyllä toimivan lämmittimen ja käytän sitä tarvittaessa. Nyt tosin ei ole ollut yöpakkasia, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

    VastaaPoista
  9. Johan on taimia!:D mä olen kahtena vuotena ostanut tomaatin taimia kasvariin, vaan en onnistu niiden kasvatuksessa. Tomaatit jää pieniksi, ei kypsy tai tulee latvamätää. Plaah.. Tänä vuonna seuraan t-a-r-k-a-s-t-i miten toimit tomskujen kanssa, jos hoksaisin mikä omassa kasvatuksessa mättää. ;)

    VastaaPoista
  10. Näiden pikkutaimien kanssa saa ajan kyllä hyvin kulumaan näin varhaiskeväällä. Tuo lasten sirkuskaton onkin mainio varjostuskangas. Ihana puuhahuone!

    VastaaPoista
  11. No johan on taimilla pituutta! Meillä on ollut yöpakkasia vielä kasvarissa, joten pidän plantut visusti sisällä vielä. Kokeilin muutama vuosi sitten lämmittää kasvihuonetta lämpöpuhaltimilla, mutta meillä seinät falskaa niin paljon, että harakoille meni. Joten odottelen, että yöpakkaset hellittää ja sitten menee minunkin taimet kasvariin.

    VastaaPoista
  12. Sulla on tosiaan kasvarissa jo runsaasti vihreää. Meillä tomaatit ovat viekä sisällä, yleensä istutan ne suoraan kasvariin, ilman karaisemista. Muutamiksi öiksi sitten harso päälle ja joskus olen laittanut muutamsn kynttilänkin lämmittämään;)

    VastaaPoista