sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Ihana kesä!

Jopas meitä hellittiin! Täällä oli eilen Suomen lämpimin sää. Tuuli puhalsi edelleen, mutta se oli aivan erilaista vihuria. Toki se kuivatti kasveja totuttuun tapaan, mutta iholla tuuli tuntui ihanan kesäiseltä.
Myös puutarha pursuaa kesää. Tulppaanit jaksavat yhä kukkia, syreenien tuoksu on huumaava, rhodot ovat peittyneet kukkapilveen, alppikärhöt ovat kauneimmillaan.
Vielä on istutettavaa ja koko ajan tulee lisää. Joka kerta puutarhaa kiertäessä huomaan toisten jalkoihin jääneen tai väärään paikkaan levinneen kasvin. Peittokurjenpolvea saisi hillitä koko ajan. Onneksi etupihalla on tilaa kaikille karkulaisille.
Nyt kun ylimääräiset tomaatit lähtivät maailmalle, kasvihuoneessa mahtuu taas juomaan kahvit. Tai minä mahdun. Ja kun äiskä juo päiväuniaikaan kahveja, niin silloin kaivetaan keksikätköt esiin. Onhan tuo salaa herkuttelu hieman säälittävää, mutta ah niin makoisaa.
Makoisa on myös tämä ihana kannu, joka on paikallisesta Sisustusliike Dreamsistä. Hersyvän iloinen ja ihanan energinen Dreamsin Jessica otti yhteyttä blogiyhteistyön merkeissä. Sisustusliike Dreams täytti juuri kaksi vuotta ja kauniin myymälän lisäksi liikkeellä on myös verkkokauppa.
Alunperin valitsin kannun sisälle katseenkestäväksi kastelukannuksi. Vaan tuollahan se nyt on, kasvihuoneessa maljakkona. Tämä suorastaan huusi kaverikseen syreenejä ja lumipalloheisin kaunista oksaa. Tuntuu melkein henkeäsalpaavalta, että puutarhasta löytyy tällä hetkellä näin upeita väripareja. 
Lilasta on huomaamatta tullut lempivärini puutarhassa. Se on samaan aikaan viileän raikas, mutta kuitenkin pehmeä ja kutsuva, ei ollenkaan kylmä. Samaan värimaailmaan osui myös tämä kaunis keittiöpyyhe, täydellinen pari turkoosille. Ei tähän kyllä multaisia käsiä malta pyyhkiä, mutta ei kai kaiken tarvitse aina olla niin käytännöllistä?
Dreamsin verkkokaupassa on nyt ilmainen toimitus yli 50 euron tilauksiin! Tarjous on voimassa kesäkuun loppuun. Klikkaa itsesi Dreamsin tykkääjäksi Facebookissa, niin näet uusimmat tarjoukset ja uutiset tuoreeltaan.


Toivotaan lisää ihanan aurinkoisia kesäkelejä ja kahvihetkiä puutarhassa!

SHARE:

26 kommenttia

  1. No nyt tuntui kesä, vihdoin. Ja kyllä kesää näkyy erittäin vahvasti kuvissasikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tuntui! Nyt nimittäin taas vähän tylsempää keliä. Sateen tosin toivotan tervetulleeksi, avosylin! :)

      Poista
  2. Syreeni on yksi lemppareistani ja yhdistettynä lumipalloheisin vihreyteen ja tuohon ihanaa kannuun niin aaaaaaah miten kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, ovat aivan täydellinen yhdistelmä! Kaikki korostavat toistensa värejä niin kauniisti <3

      Poista
  3. Kaunista! Täällä ei tänään tarvitse kastella...vettä tulee taivaasta riittävästi..:)

    VastaaPoista
  4. Niin kaunista kuule. Ja lilan eri sävyt, voi ah <3
    Mukavaa sunnuntaita, täällä sataa, mutta onneksi eilen saatiin jo pieni annos kesää ja leppeää lämmintä tuulta.

    Tarja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tarja! <3
      Täälläkin taas sadetta, mutta eilen kolkuteltiin jopa virallisia hellerajoja. Ilman tuulta olisikin kai jo tuskailtu LIIAN kuumaa keliä:D

      Poista
  5. Voihan vaaleanpunainen! <3 Ja miten ihanasti se käy yhteen tuon turkoosin kanssa! Kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika! On kyllä sellaisia karkkivärejä että, vain hattara puuttuu! :D

      Poista
  6. Ihana, ihana kesä ja niin kaunista sulla siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Muusa! Toivottavasti ihana lämpö tulee pian takaisin <3

      Poista
  7. Kyllä,tuulesta sen kesän lämmön tuntee niin ihanasti ja illan tullen tuoksuvat kukat ja koko luonto(: Nautitaan ,kunhan taas saadaan kesä takaisin<3 Herkku kuvat sulla taas(;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja tosiaan, kesälämpöä taas odotellessa. Ostin kesäkuun alussa uuden sadetakin. Kokoa miettiessäni myyjä sanoi reippaasti: "Ota se isompi, niin mahtuu juhannuksena paksu villapaita alle!" Tätähän tämä Suomen suvi on :D

      Poista
  8. Kesäisen herkkää ja kaunista kasvarissa. Kannu on oikein soma. Lisää lämpimiä päiviä tosiaan on toiveissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos marliska! Kovin tämä kesä lämpöään harvakseltaan jakelee, onneksi aurinko sentään näyttäytyy joka päivä.

      Poista
  9. Onpa kauniin kesäisiä kuvia! http://timanttiablogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu! Näitä hetkiä ei ole ollut liikaa, toivottavasti tämä ei sentään jäänyt viimeiseksi!

      Poista
  10. Ihana kimppu ja kaunis kannu. Meilläkin syreenit tuoksuvat keittiössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Syreenit kestävät maljakossa harmillisen vähän aikaa. Olen koittanut kylmää vettä, kuumaa vettä, vähän vettä, paljon vettä. Onneksi puskilla alkaa nyt olla sen verran kokoa, että maltaa napsia oksia useamminkin.

      Poista
  11. Ihana kimppu! <3 Eilen oli vallankin kesäistä ja lämmintä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! Lauantaina oli i-h-a-n-a sää <3 Uusintoa odotellessa...!

      Poista
  12. Ompas lumipalloheisi ihastuttava yhdistettynä syreeneihin =) Kaunista on kasvarissasi ja salaherkutteluareenallasi =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin, oikea karkkiväriyhdistelmä! Kukkivat niin ihanasti samaan aikaan. "Salaherkutteluareena", hih!:) Tosin sinne ei parane jemmata keksejä, saattaisi mennä muurahaisten suihin. Se on uhrauduttava ja syötävä heti kaikki itse:D

      Poista
  13. Mä aamulla katselin näitä kuvia ja päätin, että kun saan siivottua niin haen kyllä sireenikimpun pihalta. No, siivous on vielä hieman kesken ja sireenipuskatkin niin läpimärät että täytyy jättää huomiselle. :D

    Ihania värejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joko oot saanut syreenit maljakkoon?:D

      Olen muuten miettinyt, onkohan tämä joku murrejuttu: toiset sanovat sireeni, toiset syreeni. Yhtä kaikki, ihania ovat! <3

      Poista

Blog Design Created by pipdig