perjantai 28. elokuuta 2015

Sadonkorjuujuhlassa

Sain ilon osallistua sadonkorjuujuhlaan näin upeassa ympäristössä!
GreenCare ja Rajamäen järjestivät sadonkorjuujuhlan kauniissa Annalan puutarhassa Helsingissä. Pääsin kertomaan iltaan osallistuville ruoka- ja lifestylebloggaajille hyötyviljelyn saloista kotioloissa bloggaajakollegani 100% outdoor -blogin Katin kanssa. 
Annalan miljöö on uskomattoman upea. Hyötytarhan eri osioissa vaeltaessa oli vaikeaa uskoa Hämeentien läheisyys. 
Tuntui, kuin olisi aivan eri maailmassa.
Hyötykasviyhdistyksellä oli varsin suloinen ja ystävällinen portinvartija. Tilli (mikä ihana nimi!) sulatti jokaisen ohi kävelleen sydämen.
Huokailuja aiheutti myös laajemmat näkymät sekä pienemmät yksityiskohdat.
Minne vain katsoikin, silmä löysi aina kauneutta.
Bloggaajaillan ohjelma oli tavattoman mielenkiintoinen ja antoisa. Yksityiskohtiin oli kiinnitetty paljon huomiota.
Kasvimaalta kerätyistä raaka-aineista kokattiin maukas sadonkorjuuillallinen Teresa Välimäen johdolla. Illan menussa hyödynnettiin sesongin antimia sekä Rajamäen monipuolisia tuotteita. Lisäksi kotiinviemisiksi valmistettiin maukas kurkku-kesäkurpitsarelissi.
Loistavan ruoan ja juoman lisäksi oli hienoa tavata eri alojen bloggajia. Illan aikana käytiinkin monta mielenkiintoista ja hupaisaa keskustelua ruoasta, puutarhasta ja sisustamisesta.
Illasta jäi käteen paitsi täysi vatsa ja hyvä mieli, niin myös nippu kotona hyödynnettäviä ruokaohjeita. Veikkaanpa, että aika monessa taloudessa kokataan näinä päivinä samettisen pehmeää kesäkurpitsa-purjokeittoa. Kiitos Rajamäen ja GreenCare maistuvasta sadonkorjuujuhlasta!
SHARE:

10 kommenttia

  1. Oi että Annala on niin kaunis paikka ja miten nätiksi kaikki on laitettu. Vilahti suosikkini Stockmann Paratiisi lautanenkin. <3 Ihana tapahtuma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä häkellyttävän kaunista! Meiltä löytyy kotoa sitä "perinteistä" Paratiisia, mutta tuo sävy olisi kyllä ihana lisä! <3

      Poista
  2. Todella idyllisen näköistä! Erittäin symppis nimi Tillillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin minustakin, Tilli sopi aivan täydellisesti! Teki mieli kaapata kainaloon ja kuljettaa kotiin:)

      Poista
  3. Voi elämä kuinka kaunista ♡
    Tilli on kyllä symppis ja aivan mahtava tapahtuma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamera lauloi ja nyt elettiin kuitenkin jo tätä aikaa vuodesta. Voin kuvitella, miltä kaikki on näyttänyt, kun kukat ovat olleet täydessä loistossaan. Oih!

      Poista
  4. Varmasti ihana ilta! Tuolla täytyy kyllä ehdottomasti käydä joskus itsekkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi! Itsekin on suunnattava sinne uudestaan, koko perheen kera.

      Poista
  5. Kuulostaa hyvältä ja näyttää ihanalta paikalta. Olisipa lähenpänä niin voisi käydä. Juuri tällaiset päivät tuovat elämään sitä kaivattua potkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, kauneus ympärillä piristää kummasti. Ja oli jotenkin hassua tajuta, miten piilossa ja "omassa maailmassaan" paikka oli, vaikka urbaani ympäristö oli ihan siinä.

      Poista

Blog Design Created by pipdig