keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Laiha saalis

Kovin on tämän kesän kirppissaalis laiha, sillä mukaan ei ole tarttunut kuin nämä rottinkiset seinätelineet. Eurolla kaksi kappaletta.
Viime kesänä kiertelin aktiivisesti kirpputoreja huonekaluja pongaillen, olihan minulla kokonainen kesähuone sisustettavana. Erityisen paljon pidän tuoleista. Kaiholla muistelen sitä löytämisen iloa ja riemua! 
Mutta paatuneinkin kirppishai on joutunut myöntämään kotimme rajallisuuden. Neljän hengen perheessä ei ehkä sittenkään tarvita 26 tuolia ja jakkaraa. Tämä luku ei tietenkään sisällä "virallisia" ulkokalusteita, vanhoja puolilahoja penkkejä tai puusohvia. Seinät ja katto, ja erityisesti varastomme vetokapasitetti on tullut vastaan. Pienen nikottelun jälkeen olen kohdannut tosiasiat silmästä silmään.

Mutta vielä tulee se hetki, kun näitä kaikki tarvitaan. Ja lisääkin! Enää kuusi vuotta esikoisen rippijuhliin, jihaa!

SHARE:

17 kommenttia

  1. Minulla on myös erityinen addiktio vanhoihin tuoleihin ja lipastoihin...Uskon, että ne kaikki on tarkoitettu juuri meidän talomme nurkkiin kuiskimaan vanhoja, jännittäviä tarinoita milloin mistäkin...Tosin olen joutunut saman dilemman eteen: tila tosiaan on rajallinen! Mutta ainahan voi jotain viedä mökille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että muillakin! Ja kyllä vain, mökille ja kasvihuoneeseen ja ja ja... On ollut melkoista tuskaa, kun on joutunut kääntämään selkänsä erinäisille aarteille. Mutta alun vieroitusoireiden jälkeen tämä alkaa jo sujua:)

      Poista
  2. Tiedän niin ton tunteen! :D Ja ihanan positiivinen viimeinen virke! :D :D

    VastaaPoista
  3. Kirppiksillä pyöriminen on ihanaa <3
    Pitkään aikaan en vain oikein ole löytänyt kuin pari hassua lastenvaatetta..

    VastaaPoista
  4. Kirppikillä minäkin kiertelen paljon ja aina ei löydy, sitten tulee kirppisähky ja menee tovi ennenkuin taas kiinnostaa. Tuolit ne on minunkin heikkous vaan kun meille ei mahdu varastossa on nytkin tuoleja joita en tarvi. Yhtä korituolia olen meille etsinyt onhan noita vaan kun en maksa niin paljoa kun pyyntihinta on mutta etsin kunnes tulee sopivan hintainen vastaan. meille avattiin uusi kirppis ja tosi hyvä sellainen, kävin tyttären kanssa siellä ja hän löysi paljon ihanuuksia joita olin hiven kateellinen, tosin itehän niitä ihanuuksia hänelle esittelin :)
    Minä olen muutellut ajattelutapaa kirppiksillä kaikki se mikä on minusta ensin ihania olen alkanut ajatella et sopiiko tuo nyt sitten maalaisromanttiseen sisustukseeni ja usein vastaus on että ei sovi..suosiolla jätän ostamatta vaan pitkä matka minulla on tuohon ihanaan sisustustyyliin vielä, mutta pikkuhiljaa :) Mukava syyskuun alkua sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi näkyy olevan kirjoitusvirheitä mutta kun tuota ei voi muokata niin kylläpä sanoista selvää saa. ei jaksa uudelleen kirjoittaa :)

      Poista
    2. No minäkin olen alkanut käydä tuota keskustelua itseni kanssa. Että mahtuuko tämä oikeasti meille. Aika usein nykyään joutuu vastaamaan, että "ei". Mutta on sitä tiettyjä tavaroita tullut ostettua ihan niinkin, että tarkoitusperä keksitään vasta myöhemmin:)

      Aurinkoisia syksypäiviä sinulle!

      Poista
  5. Joo, mäkin haluisin haalia kaikki ihanat vanhat huonekalut meille kun pelkään että muuten ne joutuu ihan "väärään" kotiin missä niille tehdään joku kamala ja lopullinen makeover. :D Mutta joo, ei mahdu meillekään ihan kaikki maailman vanhat huonekalut, niin se vaan on.

    Ihan täydellisesti muuten sointuu noi pelargonioitten värit korituolin tyynyyn, :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kyllä myönnettävä, että tyyny vaihdettiin pelargonioitten tulon jälkeen:)

      "Vanhojen huonekalujen pelastus", saiskohan siihen jotakin eu-rahotusta? Voisin ryhtyä hommaan!:D

      Poista
  6. Tunnistan niin tuon saman riemun, ja tuoleja katselen joka kerta sillä silmällä! Viime viikolla oli yksi wieniläistuoli (tuskin aito) kirpparilla 20 eurolla, ja ihan hirveästi olisi tehnyt mieli se ostaan. Jätin ostamatta, kun yritin järjenääntä kuunnella.:) Meillepäin avattiin uusi kirpputori juuri pari viikkoa sitten, ja kun mulla on siellä nyt pöytä, niin aika monta kertaa olen tuonut tavaraa kotiin myös. Hyviä löytöjä kuitenkin!;D

    VastaaPoista
  7. Sisätilat eivät kovin montaa tuolia vedä, mutta ulos kyllä mahtuu monta penkkiä ja sohvaa. Ihan kiva, kun pitkin pihaa on monia istuskelu- ja lepopaikkoja. Pitäisikö varastoa suurentaa?

    VastaaPoista
  8. No nuo löydöt on kyllä oikeassa paikassa! kauniita!
    ps. Meillä ne rippijuhlat lähestyvät, ja taas tuli pieni paniikki... hih!

    VastaaPoista
  9. Tosi kivat seinätelineet! Meillä alkoi rippijuhlarumba tänä kesänä ja kyllä oli mukava istuskella pihalla, kun tuoleja oli tarpeeksi ja keli suosi :)

    VastaaPoista
  10. No mutta olet tehnyt niin mahtavia löytöjä ja kaikkialla on täydellisen kaunista. <3

    VastaaPoista
  11. Tuolit - tuttu ongelma! :D Niitä vaan löytää helpommin kuin monia muita mööpeleitä, hinnat on yleensä kohtuullisia ja ne saa kuljetettuakin näppärästi henkilöautossa. Eikö siinä ole jo tarpeeksi syitä hankkia tuoleja! ;)

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig