perjantai 2. lokakuuta 2015

Downton Abbeyn hengessä

Meillä on tänä kesänä herkuteltu Downton Abbeyn hengessä. Perunoilla on ollut niin hienot nimet, että ajatukset ovat väkisinkin karanneet englantilaisille aatelisnummille. Vai mitä tuumaatte näistä: Lady Balfour, Duke of York, HBR Highland, Shetland Black, Burgundy Red...
Olen siinä(kin) mielessä tavattoman epämuodikas, että rakastan perunoita (ja leipää). Pääsin nauttimaan näistä herkkuperunoista ensimmäistä kertaa vuosi sitten. Ihastuin perunoiden hienostuneeseen makuun ja turhamaisuuttani myös kauniiseen ulkonäköön.
Tänä vuonna minulla oli ilo visiteerata Myrskylässä sijaitsevalla Gobbas Gårdin luomutilalla, josta hain vähän erikoisempia siemenperunoita. Samalla sain tutustua tilan muihinkin antimiin, joita ovat muun muassa härkäpapu, spelttijauho ja kylmäpuristettu rypsiöljy. Gobbaksen tuotteita käyttävät monet suomalaiset huippuravintolat, kuten Nokka, OLO  ja Juuri.
Meillä perunapenkin kunnostus ja istutus tapahtui tänä vuonna poikkeuksellisen myöhään, vasta toukokuun lopussa. Perinteisesti olen ollut näissä puuhissa aina äitienpäivänä.
Osa perunoita pääsi vanhan keittiötarhan puolella, osa kesähuoneen uuden hyötytarhan laatikoihin.
Sisällä esikasvatetut ja ulosistutuksen jälkeen harson alla vauhtia ottaaneet varhaisperunat porisivat kattilassa juhannuksen tienoilla. Siitä asti perunoita on riittänyt tasaisesti koko satokauden.
Seitsemän eri perunalajikkeen kokeilu on ollut äärimmäisen hauskaa. Maku- ja vivahde-eroja on maisteltu kuin viinejä konsanaan. Paitsi että tähän puuhaan ovat voineen osallistua lapsetkin! Perheen suosikiksi nousi kaikin tavoin mutkaton Lady Balfour. Itse ihastelen joka kerta Shetland Blackin huikeaa väristystä, joka tosin haalenee ruoaksi valmistettaessa.

Luettelon Gobbas Gårdin tuotteiden jälleenmyyjistä löydät täältä. Gobbaksen siemenperunoita voi kysellä ainakin Hyötykasviyhdistyksestä.



* Postaus tehty yhteistyössä Gobbas Gårdin kanssa

SHARE:

8 kommenttia

  1. Ihania nimiä perunalajikkeilla. Tästäpä tulikin mieleen että tässä voisi olla ihana lahja ystävälle joka muistaa varmaan kaikki Downton Abbeyn vuorosanat ulkoa ja odottaa jo ensi viikolla alkavaa viimeistä tuotantokautta kuin kuuta nousevaa. Kiitos vinkistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä! Itsekin näin sieluni silmin Rouva Patmoren perunankeitossa, ja käsittelinkin näitä kaunokaisia niiden vaatimalla arvokkuudella:)

      Poista
  2. Herkullisen näköisiä perunoita ja vielä luomua!
    Mäkin tykkään perunoista ja leivästä, vaikka ne tuntuvat nykyään olevan ihan kiellettyjen ruoka-aineiden listalla. Mutta perunat kuuluvat vaan monen suomalaisen ruokalajin kanssa yhteen. Meillä syödään ehkä kuitenkin enemmän riisiä, kuin perunoita. Mutta perunoiden kasvatus on kuitenkin huomattavasti helpompaa täälläpäin, kuin riisipellon perustaminen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä haastetta ensi kesään, riisipelto!:) On totta, että välillä on lähes rikollinen olo, kun pöydästä löytyy sekä perunaa että tuoretta leipää. Hui kauhistus!

      Poista
  3. Kauniit perunat!
    Kaivoin eilen viimeiset perunat pienestä maastani ja ajattelin, että kyllähän tähän mahtuisi kahtakin lajia kasvamaan, Olisi vaihtelua! Yritän muistaa keväällä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sitä montaa erilaista perunaa tarvitse, kun iloa saa jo yllin kyllin! Ei meilläkään huiman iso istutusalue ole, vaan hyvin mahtui nämäkin kokeilut. Ja ensi vuonna jatketaan:)

      Poista
  4. Mahtava tuo ensimmäinen kuva. Miten voikaan olla niin erilaisia perunalajikkeita!
    Itse en tänä vuonna laittanut ollenkaan perunaa, mutta voisihan niitä ensi vuonna taas kokeilla.

    VastaaPoista
  5. Onnittelut hyvästä sadosta, Maria! <3 Kyllä räätälöity lahjapaketti perunoita löytyy Downton Abbeyn ystävälle Gobbakselta ja yhteyttä ottamalla kaikki perunanystävät pääsevät nauttiman ilman omaa hyötytarhaakin. Nyt takaisin perunannostoon ja ihanaa syksyä kaikille perunan ja hyvä ruoan ystäville Gobbaksen luomutilalta.

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig