torstai 5. marraskuuta 2015

Pyhä jysäys!

Ihme on tapahtunut! Meidän kolmasluokkalaisen (=esiteinin) huoneessa on siistiä! Ja ihan ilman, että äiti a) toisti itseään 13 kertaa b) menetti hermojaan c) huusi komentoja kurkku käheänä. Tähän viimeiseen liittyen olen tullut lopputulokseen, että lapset eivät kuule kauniita pyyntöjä. Saan huomion asiaani vasta, kun otsasuoneni tykyttää uhkavaasti ja kurkku on jo käheytynyt kipeäksi.
Esiteinin huoneessa on  siis  s i i s t i ä . Tytär sai päähänsä, että haluaa huoneeseensa telkkarin. Kaikilla muilla tietenkin jo on, luonnollisesti. Samaan aikaan yläkaapissamme oli appivanhemmilta ylimääräiseksi jäänyt aparaatti. Tytär anoi nätisti ja pitkällisen keskustelun jälkeen sovimme pelisäännöistä.
Jos tv tulee huoneseen, lipaston kansilevy on kaivettava esiin tavarapinojen alta. Ja pidettävä tyhjänä. Samalla valistin, että itse sain tv:n huoneeseeni vasta rippilahjahksi. Tytär totesi, että no hei joo, se olikin joskus 90-luvulla! Nooh, itseasiassa 80-luvulla, mutta ei takerruta pikkuseikkoihin.
Huoneessa on siis tv, huone on siisti, äiti ja tytär ovat tyytyväisiä. Tiedän toki, ettei tätä riemua montaa päivää kestä. Kohta taas verryttelen äänijänteitäni naapureiden iloksi. Mutta juuri nyt on mukavan hiljaista.
SHARE:

11 kommenttia

  1. Pitäisiköhän meilläkin lupailla telkkareita lasten huoneisiin, jos olisi sama vaikutus. Nyt meinaa hermo mennä, kun... you know!

    VastaaPoista
  2. Kaunis huone on esiteinillä. Toivottavasti siivousinto jatkuu. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  3. Onpas kaunis, yksinkertaisesti sisustettu huone :) Ihanan värinen seinä!

    VastaaPoista
  4. Niin tuttua ❤ täällä tokaluokkalaisen tytön huoneesta ei juuri jalansijaa löydä. Ja olen miettinyt muutamaankin kertaan että voiko verisuoni katketa päästä komentoja "esittäessä". Mutta nyt käytössä on taas perinteiset keinot, jos pyydettyä siivousta ei tapahdu, seuraava päivä kuluu kotona asiaa harjoitellessa kavereiden kirmatessa ulkona. Toimii ainakin hetken :) Jaksamista, toivotaan että siivousintoa riittää pitkään ( ja lohdun sana, esikoinen on ollut megaluokan siivouksen välttelijä mutta 17-vuotiaana tapahtui ihme ja siivous alkoi kiinnostaa ihan oma-aloitteisesti. Ainakin joka toinen viikko :)

    VastaaPoista
  5. Mä olisin iloinen jos meidän lapset ylipäätään leikkisivät ja sotkisivat omassa huoneessaan :D Nyt ne raahaavat roinansa olohuoneeseen (ja itseasiassa ympäri taloa) ja levittäytyvät siihen....aaaaargh!
    Ihana toi turkoosi seinä!! <3

    VastaaPoista
  6. <3 Kaunista! Kiristys, uhkailu ja lahjonta, ne on ne kasvatuksen avainsanat. :)
    Meillä tyttären kasvettua, hänkin on innostunut sisustamisesta. Annankin hänen tehdä huoneeseensa omanlaisiaan sisustusratkaisuja, silloin huonekin pysyy siistinä kun se on omannäköinen. Pojan huone on hänen omasta mielestään aina ihan siisti. Asiasta voi tietysti olla montaa mieltä. Sänkykin on joka aamu pedattu, mutta voisi luulla jonkun piileskelevän päiväpeiton alla. :)

    VastaaPoista
  7. No on kyllä siisti ja nätti huone. Pisteet siivoojalle. :)

    VastaaPoista
  8. Hyvältä näyttää! Näkisitpä meidän kolmasluokkalaisen huoneen juuri nyt, uh huh <3

    VastaaPoista
  9. Tätä on näköjään liikkeellä. Meidän kolmasluokkalaisen vaatekaappi on kuin sähkövatkaimella pyöritelty
    :(

    VastaaPoista
  10. Hieno huone! Ja tosissaan siisti :-) Muakin ärsyttää, et jos kauniisti pyytää jotain lapsilta, se kaikuu kuuroille korville. Aina pitää rähjätä, se harmittaa.

    VastaaPoista
  11. Voi tuota television voimaa! Meillä ei olla vielä ihan tuossa iässä, mutta kuuroille korville kaikuu äidin ääni jo nelivuotiaallekin. Argh!

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig