maanantai 2. marraskuuta 2015

Ulkosisustamista ja arvonta!

Nyt kun suurimmat puutarhakiireet ovat helpottaneet, on mukava näpräillä koristeita kotipihan kaunistukseksi. Tarkoitus ei ole masentaa, mutta menee useampi kuukausi, ennen kuin kukkaloisto taas värittää puutarhaa. Nyt onkin hyvä hetki katsastaa, miltä oman kodin sisääntulo näyttää.
Itse tykkään "ulkosisustaa" ulko-oven ja muiden kulkuväylien välittömään läheisyyteen. Harvapa sitä puutarhakierrokselle pimeässä ja koleassa lähtee. Mutta jo pari kanervaa, iltapimeässä tuikkivat kynttilät ja vihreät havut toivottavat vieraat tervetulleiksi, kutsuvat astumaan peremmälle.
Teen yleensä havutähtien (löydät ohjeen täältä) lisäksi myös kransseja tai suurempitöisiä havuköynnöksiä. Ajasta ja appiukon kaatamista havupuista riippuen.
Hommasta ei kannata ottaa stressiä. Termoskannullinen glögiä ja hyvät hanskat ovat tämän puuhan a ja o.
Joulun lähestyessä lisäilemme lasten kanssa vähän punaista sinne ja tänne. Ja niin löytää pukkikin perille!
Ihania vinkkejä askartelemiseen, luonnonmateriaalien työstämiseen sekä herkullisia leivontaohjeita löytyy kauniista kirjoista Kaislatähti ja laventelikranssi ja Kaarnasydän ja sammalkranssi. Sain Kotipuutarha-lehdeltä arvottavaksi yhden kumpaakin kirjaa!
Voit valita, lähdetkö tavoittelemaan kumpaa tahansa vai vain toista kirjaa. Ja tässähän on oiva joululahjavinkki, jos itseltäsi jo löytyvät nuo kirjat!
Voit osallistua arvontaan yhdellä, kahdella tai kolmella arvalla:

1. Yhden arvan saat jättämällä viestin tämän postauksen perään. Anonyymit osallistujat, muistakaa jättää nimimerkki ja mielellään myös sähköpostiosoite.

2. Kaksi arpaa saat olemalla / liittymällä blogini lukijaksi. (Lukijat / Liity tähän sivustoon -palkki tuolla oikeassa reunassa) ja jättämällä viestiä.

3. Lisäarvan voi lunastaa blogin Facebook-sivuilla. Käy tykkäämässä sivustosta ja jätä puumerkki itsestäsi.


Arvonta-aika alkaa NYT ja päättyy kahden viikon päästä maanantaina 16.11.2015 klo 24.

Onnea arvontaan ja mukavaa marraskuuta!

* Arvonta-aika on päättynyt

* Ps. Jos arvonnan voittajia ei tavoiteta 2 viikon kuluessa arvonnan päättymisestä, arvonta suoritetaan uudestaan.


SHARE:

204 kommenttia

  1. Kivoilta näyttää molemmat kirjat.
    Kahdella mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Kahdella mukaan :) kumpaakaan ei vielä hyllystä löydy.

    VastaaPoista
  3. Kahdella mukaan! Ja onpa todella kaunista teillä jo pihalla!

    VastaaPoista
  4. Mo.Vallan ihanalta ja houkuttelevalta näyttää sisääntulo.Olen kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  5. Kolmella arvalla mukana ja osalliatuin molempien kirjojen arvontaan! :)
    aidafounnn@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Kahdella mukana. Kumpi tahansa käy. Kauniita asetelmia<3

    VastaaPoista
  7. On sulla tuata visuaalista silimää! Kaharella mukana, molemmat kirijat käy.

    VastaaPoista
  8. Kolmella mukaan Tiina Rinteen kirjaa tavoittelemaan, toinen kirja löytyy jo kirjahyllystä. Täytyypä kokeilla tuollaista havutähteä ohjeillasi, terkuin Suska.

    VastaaPoista
  9. Kaunista!

    Mukavaa joulunodotusta.

    t. Eleni

    VastaaPoista
  10. Näyttääpä tosi kauniille! Instassa kävinkin jo ihastelemassa aikansaannoksiasi. Mulla on asenneongelma ulkoilua kohtaan näillä ilmoilla, olis ihana laitella kaikkea kivaa ulos mutta kun palelee ja hanskat kastuu.. ;) Molempia kirjoja tavoittelen ilman muuta, lukijana kahdella arvalla. Jos saisin itseni niiden ansiosta ulos! :D

    VastaaPoista
  11. Näyttääpä tosi kauniille! Instassa kävinkin jo ihastelemassa aikansaannoksiasi. Mulla on asenneongelma ulkoilua kohtaan näillä ilmoilla, olis ihana laitella kaikkea kivaa ulos mutta kun palelee ja hanskat kastuu.. ;) Molempia kirjoja tavoittelen ilman muuta, lukijana kahdella arvalla. Jos saisin itseni niiden ansiosta ulos! :D

    VastaaPoista
  12. Kolmella mukana ja molemmat olisivat mieluisia :)
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Kolmella arvalla mukana :)

    Saako jakaa arvat eri kirjoille? Jos saa, niin kaksi arpaa Kaislatähdelle ja yksi arpa Kaarnasydämelle <3

    VastaaPoista
  14. Niin ihanat kuvat <3 Kolmella arvalla arpaonnea tavoittelemaan!

    VastaaPoista
  15. Niin kaunista ☆ saan paljon inspiraatiota sinulta. Istun terassilla kahvikuppi kädessä ja väkerrän. Ihanaa aikaa!
    Kahdella arvalla koitan onneani ♡

    VastaaPoista
  16. Kolmella arvalla mukana, molempien kirjojen arvontaan.

    VastaaPoista
  17. Kahdella arvalla mukaan! Kumpi vain kirjoista olisi mukava voittaa :)

    VastaaPoista
  18. Ihania havukransseja ja tähtiä! Osallistun kahdella arvalla Kaarnasydän ja sammalkranssi- kirjan arvontaan!

    VastaaPoista
  19. Kolmen arvan voimin koetan onneani ja koska kirjoista on vaikea valita, niin kumpi tahansa ihanista opuksista olisi erittäin tervetullut!

    Ihania havutöitä olet tehnyt! ❤

    VastaaPoista
  20. Oletpa ollut jo ahkera :), yhdellä mukana.
    teijahe@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Kahdella arvalla mukana :) Kiirettä pitää, mutta jos itsekkin edes yhden kranssin ehtisi tänä vuonna tehdä :)

    VastaaPoista
  22. Kolmella arvalla mukana molempien arvonnassa.
    Riitta.m.lehtonen@luukku.com

    VastaaPoista
  23. Kaislatähti ja laventelikranssi -kirja olisi ihana. Toinen löytyy jo kotoa :) Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  24. Yhdellä mukana. Ihania kirjoja varmaankin molemmat, mutta Kaarnasydän ja sammalkranssi kiinnostais.
    E-R

    VastaaPoista
  25. Sinulla on taito hyppysissä, aivan upeita havuluomuksia olet tehnyt! <3 Ja ihanat noi ohuet kynttilät! Varastan idean jos vaan jostain tuollaisia löydän! :D
    Arvonnassa mukana 3 arvalla!

    VastaaPoista
  26. Molemmat kirjat kiinnostavat,kahdella arvalla mukana.

    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Molemmat kirjat :) Kolmella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  28. Kolmella arvalla "kumpaan vaan kirjaan" osallistun.
    Ihania ulkosisustuksia. Minäkin tein ensimmäistä kertaa havutähtiä kotiin, äidille ja siskolle, ihania ovat ja helppo tehdä.
    -päivi-

    VastaaPoista
  29. Havutähti on upea, ajattelin yrittää itsekin värkätä sellaisen :) Arvonnassa olen mukan kahdella arvalla molempiin kirjoihin :) marja-leena.salmi-aarnio@uusikaupunki.fi (käytän mielummin tätä sähköpostia)

    VastaaPoista
  30. Kaislatähti ja laventelikranssi-kirja vielä puuttuu kirjahyllystäni,eli sitä tavoittelen kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  31. Kaarnasydän ja sammalkranssi-kirjaa tavoittelemaan kahdella arvalla! Upeita havutöitä!

    VastaaPoista
  32. Oi, mitä ihania kuvia täällä taas! Yhdellä mukaan kivaa kirjaa tavoittelemaan :)

    nelliina at yahoo.com

    VastaaPoista
  33. Voi, kuinka ihanat kirjat! Kumpi tahansa kelpaa! :)

    -Sanna L.

    VastaaPoista
  34. Kolmella arvalla mukana molempien kirjojen arvonnassa! Ihania koristeita olet tehnyt, tässä on varmaan itsekin aktivoiduttava...

    VastaaPoista
  35. Aivan ihania tunnelmia pihallasi <3 Mukana molempien kirjojen arvonnassa kahdella arvalla.

    Milla sposti: kuntaivaaltasataa@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Ihania koristeita! Kahdella arvalla mukaan. Kumpaakaan kirjaa ei löydy, joten jompi kumpi olisi tervetullut.
    pilviraitti@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Kahdella mukana, kolmas fb:ssä. Molemmat kirjat vaikuttavat kivoilta :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  38. Mukana molempien kirjojen arvonnassa kahdella arvalla. paevi.rajala@elisanet.fi

    VastaaPoista
  39. Kahdella arvalla mukana! Tavoittelen tuota Kaislatähti ja-laventelikranssi kirjaa, sillä tuo toinen minulla onkin jo!
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  40. Voi voi, ihan taas pakahtuu. On niin houkuttelevia kuvia. Ilman muuta osallistun peukut kyynärpäitä myöten pystyssä. Lukijana osallistun kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  41. Kahdella arvalla molempien arvontaan.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Kahdella arvalla mukana melko uusi lukijasi Hymy.

    VastaaPoista
  43. Kahdella mukaan. paperitypy ät hotmail.com

    VastaaPoista
  44. Kaarnasydän mulla jo on, joten Kaislatähteä tavoittelen kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  45. Kolmella arvalla mukana ihanassa arvonnassa. <3

    VastaaPoista
  46. Kahdella mukana! Ihanat kuvat ja ideavinkit, kiitokset!

    veronica.laitinen@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  47. Kaislatähti ja laventelikranssi-kirjaa yhdellä arvalla tavoittelen :) tuo toinen löytyykin kirjahyllystä.

    Anu L (aarvola@yahoo.com)

    VastaaPoista
  48. Ihania tunnelmallisia kuvia! Molemmat kirjat näyttävät oikein kiinnostavilta, joten molempia lähden yrittämään ja kahdella arvalla mukana. vaillasilausta@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Yhdellä jompaakumpaa :-)
    hennamake@suomi24.fi

    VastaaPoista
  50. Molempia kirjoja tavoittelen ja 3:lla arvalla :) lottakooo@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Kaislatähti ja laventelikranssi -kirjaa minulla ei ole, joten sitä toivoen osallistun yhdellä arvalla.

    - Taittu -

    VastaaPoista
  52. Noin mukavien palkintojen toivossa tottakai lähden mukaan arvontaan, kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  53. Kaislatähteä lähden tavoittelemaan kolmella arvalla. Sinulla on ihanat valmistelut meneillään. Kaunista! Terveisin Tuija

    VastaaPoista
  54. Minäkin kävin yksi päivä metsässä keräilemässä käpyjä, koska ajattelin tehdä ulko-oveen käpykranssin. Tuommoinen havutähtikin olisi aika hieno kuistilla. :)

    Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  55. Kahdella arvalla tavoittelemaan Kaislatähti ja laventelikranssi- kirjaa, joka minulta puuttuukin.Toinen kirja minulla jo onkin...
    merja.hamalainen@pp2.inet.fi

    VastaaPoista
  56. Kaksi arpaa täällä<3 Ihana arvonta! Mukana molemmissa! :)
    ♥:llä Jelena
    jelena.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  57. Yhdellä arvalla onneani kokeilen. Kaikki käy.
    tiinamarjatta@luukku.com

    VastaaPoista
  58. irmeli.nieminen(at)hotmail.com2. marraskuuta 2015 klo 18.02

    Molemmat kirjat kiinnostavat! Kumpaakaan en siis vielä omista.:) Yhdellä arpasella osallistun.:) Mukavaa syksyn jatkoa ja talven odotusta.<3

    VastaaPoista
  59. Molemmat vaikutta makavalta. Kivan kutsuva on teidän sisäänkäyntinne.
    - Elma -

    thlkmaki@gmail.com

    VastaaPoista
  60. Kahdella arvalla mukana, ihastuttava arvonta!

    VastaaPoista
  61. Yhdellä arvalla mukana. Kumpaakaan kirjaa ei vielä ole ja molemmat vaikuttavat mielenkiintoisilta.
    Hyvää syksyn jatkoa!
    t. Puutarhamuori

    VastaaPoista
  62. Yhdellä mukana tuota ekaa kirjaa tavoittelemassa!

    VastaaPoista
  63. Kahdella mukana. Kumpi tahansa käy

    VastaaPoista
  64. Kahdella mukana, molemmat kirjat kiinnostaa. Niin kauniita asetelmia ja töitä teidän ulko-ovella!

    VastaaPoista
  65. Mulle käy kumpi vaan tai molemmat, ihania kirjoja :)
    Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  66. Kahdella arvalla mukana. Kaarnasydän ja sammalkranssi kiinnostaa enemmän.

    VastaaPoista
  67. Oi olen molemmat lainannut kirjastosta ja tykkäsin. Olisipa kiva saada itselle omaksi kumpi vaan :) yksi arpa. T. Taika

    VastaaPoista
  68. Hei, mukana kahdella arvalla ja kumpi vaan olisi ihana, näitä ei itseltä vielä löydy!

    VastaaPoista
  69. Oi ihanaa, niin samantyylisestä tykkään

    -minnimimmi-

    VastaaPoista
  70. Osallistun kahdella arvalla ja tavoittelen tuota ensimmäistä kirjaa, Kaislatähti ja laventelikranssi.

    VastaaPoista
  71. Kolmella mukana! Kummankin arvonnassa, sillä eivät ole tuttuja kirjoja.

    VastaaPoista
  72. Kahdella arvalla mukana kummankin kirjan arvonnassa!

    VastaaPoista
  73. Olen mukana kahdella arvalla. Luonnonlasta kiinnostaa kumpainenkin kirja ;)
    mustikkapusu@gmail.com

    VastaaPoista
  74. Ihana arvonta! Kahdella mukana - kumpikin kirja kiinnostaa :)
    Kauniit asetelmat ja kranssit sisääntulossa!

    VastaaPoista
  75. Kahdella mukana ja molemmat kirjat kiinnostavat.Mutta jos on yksi valittava, niin Kaislatähti ja laventelikranssi. (Ja yhdellä arvalla mukana myös facebookin puolella.)
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  76. Kahdella mukana ja molemmat kirjat kiinnostavat.

    Pirketti

    VastaaPoista
  77. Kumpi tahansa kirjoista olisi aivan ihana!
    2 arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  78. Kahdella mukana, olen halunnut molemmat kirjat ilmestymisetä lähtien, on vain jäänyt hankkimatta. Jospa nyt..
    Jaana

    VastaaPoista
  79. Kahdella mukana, olen halunnut molemmat kirjat ilmestymisetä lähtien, on vain jäänyt hankkimatta. Jospa nyt..
    Jaana

    VastaaPoista
  80. Kahdella mukana + facebookin arpa. Molemmat kirjat kiinnostavat.

    VastaaPoista
  81. Mukana kahdella arvalla. Molemmat kirjat kyllä kiinnostavat! :) t. Anna-Mari

    VastaaPoista
  82. Mukana kahdella arvalla. Molemmat kirjat kyllä kiinnostavat! :) t. Anna-Mari

    VastaaPoista
  83. Mukana. Kirjoista Kaislasydän vaikutti mielenkiintosemmalta kuin kaarnasydän;). maria.santoo@netti.fi

    VastaaPoista
  84. Mukana ollaan 3:lla arvalla. Tottahan toki molemmat kirjat kiinnostavat. hannu.raty@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  85. Molemmat kirjat ovat uusia tuttavuuksia, joten tavoittelen molempia kahdella arvalla täällä blogissa ja lisäarvalla FBssa.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
  86. Aivan ihastuttavan kaunista on syyspihassasi. Ovatkohan nuo vanhoja perunalaatikoita? Harmi, kun aikoinaan tuli hävitettyä, vaikka eivät olleet vielä lahokajaan. Kahdella tulen molempien kirjojen arvontaan. Joulupakettiin nuorisolle menisi luulen.

    VastaaPoista
  87. Upeita kirjoja, yhdellä mukana! :)
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  88. Ihania ideoita, täytyypi värkätä jotain lisää omaan kotiinkin.
    annialhainen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  89. Kahdella arvalla Kaislatähti ja laventelikranssi- kirjan arvonnassa. Toinen kirja löytyy jo hyllystä :)
    susannakoivisto (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  90. Ihanaa luonnon hyväksikäyttöä!

    VastaaPoista
  91. Kolmella arvalla mukaan arvontaan. Osallistun molempiin arvontoihin.

    VastaaPoista
  92. Kolmella arvalla mukana. Kaislatähti ja laventelikranssi vielä puuttuu, joten mieluummin se jos onni potkaisee :)

    VastaaPoista
  93. Kahdella arvalla mukana molempien kirjojen arvonnassa :)
    moonangel_(att)hotmail.com

    VastaaPoista
  94. 3 arvalla mukana Kaislatähti ja laventelikranssi kirjan arvonnassa.Toivotaan että nyt onni potkaisisi.

    VastaaPoista
  95. Ihanan kaunista olet puuhaillut luonnonmateriaaleista :) Jos onni käy kohdallani, Kaislatähti ja laventelikranssi olisi mieluinen.

    jaanatuovinen13@hotmail.com

    VastaaPoista
  96. Osallistun kahdella arvalla. iiris.vuorenmaa@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  97. Kauniita kransseja olet tehnyt! en omista kumpaakaan kirjaa joten molemmat kirjat kelpaa mikäli arpaonni suosii :D Kahdella arvalla mukana

    NannaD
    nannadreaming.blogspot.com

    VastaaPoista
  98. Kauniita asetelmia ja kransseja.Kaislatähti ja laveventelikranssi-kirjan arvontaan osallistun kolmella arvalla. helena.koistinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  99. Kaunista asetelmineen kaikkineen :) Kahdella mukaan arvontaan, olen innokas kirjojen lukija :)

    VastaaPoista
  100. Yhdellä arvalla mukana.
    erja.makila@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  101. Mukana totta kai!

    turrimurri@netti.fi

    VastaaPoista
  102. Kahdella arvalla mukana ja kumpi kirja vaan kävisi.
    tarjahav@gmail.com

    VastaaPoista
  103. Kahdella mukana, molemmat kirjat olisivat mieluisia :)
    ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
  104. Yhdellä mukana, kumpi vaan käy. Molemmat mielenkiintoisia. :) lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  105. Yhdellä arvalla mukana. Kaislatähti ja.... ehkä mielenkiintoisempi, mutta kumpi vaan kirjoista käy. Kummastakin kirjasta yhtä onnellinen :)
    heidihalmela@hotmail.com

    VastaaPoista
  106. Tavoittelen kumpaa tahansa kirjaa. Mukana kahdella (hiljainen, mutta kirjautunut lukija jo ajan takaa :)).

    VastaaPoista
  107. Kaislatähti ja laventelikranssi olis mun valinta, jos jompi kumpi kahdesta arvastani voittaa:)

    VastaaPoista
  108. Kahdella arvalla mukana, kumpi tahansa kirja olisi mieluinen! :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  109. Arvonnassa mukana kahdella arvalla, kiitos. Minulla ei ole kumpaakaan kirjaa, joten kumpi vain kelpaa.

    VastaaPoista
  110. Kirja kelpaa aina!

    Hanneli

    VastaaPoista
  111. Yhdellä arvalla mukana, kumpikin kirja näyttää tosi kiinnostavalta.
    tittap@hotmail.com

    VastaaPoista
  112. Mukana arvonnassa ja kumpi tahansa kirja ilastuttaisi. T. Leenak

    VastaaPoista
  113. Kolmella arvalla mukaan ja kumpi vaan kirja olisi mieluinen :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  114. Kolmella arvalla mukaan ja kumpi vaan kirja olisi mieluinen :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  115. Kolmella arvalla mukana! Molemmat kirjat kelpaisivat :)

    VastaaPoista
  116. Kolmella arvalla mukana molempien arvonnassa :)

    jolannian@gmail.com

    VastaaPoista
  117. Yhdellä arvalla mukana. Kauniita juttuja löytyy blogistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua pitikö valita kumman kirjan voittaessaan haluaa. Mulle käy kumpi vaan. Mut jos pakko valita ni randomilla Kaarnasydän ja sammalkranssi sammaleen takia. ;)

      Poista
  118. Kiva arvonta. Mukana kolmella arvalla molempien arvonnassa.

    VastaaPoista
  119. Kaislatähti ja Laventelikranssi olisi minulle mieleinen :)! Yhdellä arvalla mukana!

    Kirsikka

    VastaaPoista
  120. Mukana kirja-arvonnassa yhdellä arvalla - kumpi kirja tahansa sopii!

    hannahirn at gmail.com

    VastaaPoista
  121. mukana kahdella arvalla
    molemmat kirjat käy.
    kikke at live.fi

    VastaaPoista
  122. Mukana kahdella arvalla! :) Kaislatähti ja laventelikranssi olisi minun valintani, koska toinen vaihtoehto jo koristaa kirjahyllyäni. Todella ihania nuo kirjat <3

    wivi_95@hotmail.com

    VastaaPoista
  123. Kahdella arvalla mukana.Kaislatahti ja laventelikranssi puuttuu kirjahyllysta,joten jos nyt onnistaisi...

    VastaaPoista
  124. Kolmella arvalla mukana molempien arvonnassa :) taas niin kaunista teidän pihassa!

    VastaaPoista
  125. Kahdella arvalla mukana molemmissa arvonnoissa. =)
    Ihanaa viikonloppua! <3

    leevilotta at luukku.com

    VastaaPoista
  126. Kahdella arvalla mukana! Tuo Kaislatähti ja laventelikranssi on uusi tuttavuus, sitä tavoittelemaan siis :)

    VastaaPoista
  127. Kahdella arvalla mukana! Niin kauniita asetelmia ja asioita sinulta kyllä löytyy. Vau!

    VastaaPoista
  128. Kolmella arvalla mukaan tavoittelemaan kumpaakin kirjaa =).
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  129. Kolmella arvalla mukaan tavoittelemaan kumpaakin kirjaa =).
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista

  130. En kestä, kun näyttää niin ihanalta !! ♥ (näyttäisipä meilläkin....)
    Kolmella arvalla mukana tavoittelemassa kirjaa Kaislatähti ja laventelikranssi.
    Toinen kirja minulta jo löytyykin :)

    VastaaPoista
  131. Kahdella mukaan molempiin :)

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  132. Kahdella mukaan ja molemmat kirjat puuttuu.

    VastaaPoista
  133. Mukana yhdellä arvalla. Kaislatähti ja laventelikranssi- kirja kiinnostaa, toinen jo onkin. :) SN
    sari.nieminen72@gmail.com

    VastaaPoista
  134. Mukana kahdella arvalla. Tuttuja talvi- ja jouluvalmisteluja sinulla, mutta niin hienosti tehtyjä ja sommiteltujaa. Kaislatähti ja laventelikranssi -kirja kiinnostaa. Ennestään onkin yksi Rinteen kirja. Käyn myös tykkäämässä fb-sivuasi.

    VastaaPoista
  135. Mukana yhdellä arvalla ja kumpikin kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta joten tavoittelen kumpaakin :)
    josjakun (a) yahoo.fi
    -mimosa-

    VastaaPoista
  136. Ihania kirjoja molemmat ... Yhdellä arvalla tavoittelen 'Kaislatähti ja Laventelikranssi' -kirjaa ...;o)

    VastaaPoista
  137. Yhdellä arvalla, kumpi vaan kirja!

    VastaaPoista
  138. Ihana koti ja kummatkin kirjat mukavia!

    VastaaPoista
  139. Yhdellä mukana ja kumpikin kirja kiinnostaa.
    malla.koivukangas@luukku.com

    VastaaPoista
  140. Kolmella mukana :) ihanilta näyttää kumpainenkin kirja :)

    titta.laitinen@gmail.com

    VastaaPoista
  141. Mukana yhdellä. Tuota kaislatähtikirjaa en ole nähnyt ennen. Terveisin: hakala.nina(a)pp.inet.fi

    VastaaPoista
  142. 2 arpaa. Molemmat käy, mutta kaislatähtikirja ykköstoive :)
    marita.kivioja@gmail.com

    VastaaPoista
  143. Kolmella arvalla mukana molemmissa arvonnoissa, Facebookissa tykkään nimelläni Elise H..
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  144. Kolmella arvalla (ja ripauksella onnea) mukaan arvontaan! Kiitos ihanista kuvista ja ohjeista! Havutähti koristanut kodin seinää jo muutaman viikon <3

    VastaaPoista
  145. Ihania kumpikin! Mukana yhdellä arvalla
    -PäiviM-

    VastaaPoista
  146. Kahdella mukana, molemmat kirjat kiinnostaa!

    VastaaPoista
  147. Kahdella mukana. Ihania ovat kumpikin...:)

    VastaaPoista
  148. Mukaan arvontaan minäkin, yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  149. Kahdella arvalla mukaan tavoittelemaan Kaislatähti ja laventelikranssi- kirjaa, toinen jo minulta löytyykin.
    merja.hamalainen@pp2.inet.fi

    VastaaPoista
  150. Mukana yhdellä arvalla, molemmat kiinnostavan näköisiä kirjoja!

    VastaaPoista
  151. Yhdellä arvalla mukana skabassa ja kumpi vaan käy!

    VastaaPoista
  152. Ehdottomasti kolmella arvalla mukana ja molemmat kirjat tervetulleita. Ihania havujuttuja!

    VastaaPoista
  153. Ihana arvonta! :)
    Yhdellä arvalla mukana.

    -Virpi A.-

    VastaaPoista
  154. Kaksi arpaa ja toive kummastakin kirjasta. Toinen minulta jo löytyy, mutta mielelläni antaisin sen lahjaksi.

    VastaaPoista
  155. Kahdella arvalla mukaan molempien kirjojen arvontaan :)

    VastaaPoista
  156. Kahdella arvalla mukana. Molemmat kirjat kiinnostavat.

    VastaaPoista
  157. Kaksi arpaa arvontaan. Ihan kumpi vaan kirja mahtuisi minun kirjahyllyyn ;)

    VastaaPoista
  158. Kahdella arvalla onnea kokeilemassa :) Molemmat kirjat ovat ihan uusia tuttavuuksia :)

    VastaaPoista
  159. Molemmat kirjat mielenkiintoisia. Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  160. Kahdella arvalla tavoittelemassa molempia kirjoja, ihana arvonta!

    VastaaPoista
  161. Yhdellä arvalla mukaan, molemmat kirjat kiinnostavat. pirjo.immonen@pp1.inet.fi

    VastaaPoista
  162. Kumpi vain kävis mulle näistä ihanista kirjoista <3 Kolmella arvalla arvontaan mukaan :)

    VastaaPoista
  163. Molemmat kirjat kiinnostaa, yhdellä arvalla mukana.
    m.mattila@nic.fi

    VastaaPoista
  164. Kummallekkin kirjalle löytyy käyttöä, yhdellä arvalla mukana.

    marianneratilainen95@gmail.com

    VastaaPoista
  165. Yhdellä arvalla mukana! Molemmat kirjat näyttää erittäin mielenkiintoisilta :)

    VastaaPoista
  166. Yhdellä arvalla mukana. riraraita@hotmail.com

    VastaaPoista
  167. Kahdella arvalla mukana ja kumpaakaan kirjaa ei vielä ole :) Molemmat varmasti ihania kirjoja!

    VastaaPoista
  168. Yhdellä mukaan ja kirjahyllyni kaipailee tuota kaislatähti ja laventeli kranssi- kirjaa ;)
    Satu

    VastaaPoista
  169. Kolmella arvalla olen mukana, kumpaakaan kirjaa ei ole joten molempia tavoittelen.
    Kirjoitan Tupa,liima ja ompelukone blogia.
    ainahannele@gmail.com

    VastaaPoista
  170. Yhdellä arvalla mukana Kaislatähti ja laventelikranssia tavoittelemassa
    -Seija-

    VastaaPoista
  171. Yhdellä mukaan, tykkäisin kummasta kirjasta vaan :)
    millal@luukku.com

    VastaaPoista
  172. Ah ihanuutta näitä kuviasi!
    Minä tykkään myös laittaa syysilmettä pihaan (ja kasvihuoneisiin).
    Juuri yhtenä päivänä kysyin mieheltäni tekisikö taas havuköynnöksen, -hän teki edellisessä kodissamme kerran.
    Koitan onneani kahdella arvalla, -tuota Kaislatähti ja laventelikranssi kirjaa minulla ei olekkaan.

    VastaaPoista
  173. Pitäisköhän vähän ryhdistäytyä ulko-oven edustan kanssa...
    Eli tarpeeseen taitaisivat tulla molemmat kirjat - joten innolla mukanan yhdellä arvalla,
    helieli73@gmail.com

    VastaaPoista
  174. Hieno blogi! Osallistun arvontaan.
    uusikuu@yahoo.com

    VastaaPoista
  175. Todella kaunis sisäänkäynti. Haaveissa myös havu- ja sammaltyöt kunhan flunssa helpottaa. Hyppään kolmella arvalla mukaan kivaan arvontaan!

    VastaaPoista
  176. Kumpaakaan ei vielä löydy. Yhdellä mukana molempiin.
    -MiiMa-

    VastaaPoista
  177. Yksi arpa, olisin iloinen jos voittaisin kumman vaan!
    lumikki1@luukku.com

    VastaaPoista
  178. Blogissa kivoja kuvia ja vinkkejä. Yhdellä arvalla mukana molempiin. teija.muukkonen@luukku.com

    VastaaPoista
  179. Kahdella arvalla mukana, molempiin osallistun. :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  180. kahdella mukana, kumpikin käy, jos voitto osuu kohdalle. kaimaen1 at luukku.com

    VastaaPoista
  181. Yhdellä arvalla mukana. Molemmat kirjat käy. Ihania kirjoja . susannawallenius@hotmail.com

    VastaaPoista
  182. Kolmella arvalla mukana. Kumpi tahansa kirja kelpaisi :)

    VastaaPoista
  183. kahdella mukana. molemmat kirjat kelpaa :)

    VastaaPoista
  184. Yhdellä arvalla mukana. Kumpikin kirja kelpaisi :)
    makela.karoliina@gmail.com

    VastaaPoista
  185. Ihana arvonta! Kahdella mukana :) Ja kumpaakin kirjaa lähden tavoittelemaan :)

    VastaaPoista
  186. Onpas mukava arvonta. Kahdella arvalla mukana. Molemmat kirjat kelpaisi.

    VastaaPoista
  187. Kaislatähden ja laventelikranssin arvonnassa mukana

    VastaaPoista
  188. Yhdellä mukana ja molemmat on ihania kirjoja.siis kumpikin kävisi. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig