tiistai 12. huhtikuuta 2016

Kevätmessuilta

Tämän vuoden Kevätmessut olivat itselleni ihan erityiset. Olimme viikonlopun aikana kertomassa kolmesti kirjastamme Keittiöpuutarha - Siemenestä lautaselle. Selvisin hengissä ja taas ollaan yhtä kokemusta rikkaampana! 
Messuilla nautin kovasti blogikylän kasvihuoneista ja erityisesti Kukkalan Sannan luomasta harmonisesta tunnelmasta. 


Terkkuja myös Kukkaiselämää -blogin Sadulle, jolta meinasin ryövätä himoitsemani sitruunaverbenan. En nimittäin löytänyt sitä messuilta mistään ja viimevuotinen ei selvinnyt talven yli. Sadun pöydässä sellainen selvästi huuteli nimeäni. Mutta Satu oli tarkkana!
Tykkäsin myös Puutarhauni-alueen kekseliäistä toteutuksista ja yksityiskohdista, jotka tarjosivat ihmetyksen aihetta pienemmillekin messukävijöille.

Kekkilän osasto tarjosi tänä vuonna väriä ja ihania tuoksuja sekä mielenkiintoisia kasvituttavuuksia. Tammihortensia, mistähän tuollaisen löytäisi?

Kotipuutarha-lehden osastolla hämmästelin nokkosia. Miten luontevan kauniilta ne näyttivätkään vanhassa puulaatikossa!
Myös Plantagen oli panostanut hyötytarhan kauniseen esillepanoon.

Hyvien ideoiden, ihanien tapaamisten ja loistavien ostosten lisäksi messujen parhainta antia oli Sanna Raskun vetämä kukkaseppeletyöpaja. 
Oli ihana päästä näpertämään ja keskittymään johonkin niin totaalisesti, että ympäristö meinasi ihan unohtua!

SHARE:

30 kommenttia

  1. Ihania tunnelmia :)
    Minä en tänä vuonna niinkään panostanut puutarhapuoleen, vaan notkuimme rakennusten ja muiden pihajuttujen luona :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas en ehtinyt rakennusten tai sisustuspuolen kimppuun ollenkaan. Vaikka olin messuilla kaksi päivää:D

      Poista
  2. Iiiihanaa! Kiitos Maria <3 Oli niiiin mukava nähdä!

    Todella kivoja juttuja olet bongannut. Itse en lopen paljon kuvia muistikortille kerennytkään muualta messuilta ottamaan, joten on mahtavaa katsella mitä muut ovat bonaganneet.

    Etkä vain selvinnyt hengissä kirjaesiintymisestä, vaan HYVIN! Well done you :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! <3 Sulla varmasti piisasi kiireitä kasvihuoneen ja työpajan parissa. Molemmat olivat kyllä messujen parasta antia!

      Poista
  3. Hienoja kuvia ja bongauksia! Hauska kun katsoo osaa bloggaajien kuvista, niin olemme huomanneet samoja asioita, mutta toisaalta tuntuu, että olen ollut ihan eri messuilla, niin paljon hauskoja juttuja on jäänyt näkemättä! 😀 Keittiöpuutarha-kirjankin hommasin itselleni, kuvia on ho ehditty selailla. Ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa olen mietiskellyt. Monet jutut näyttävät ihan erilaisilta eri kuvakulmista ja paljon on myös jäänyt huomaamatta. Siksi onkin tosi hauskaa jatkaa messuja vielä täällä blogistaniassa:) Ja kiitos kirjakommentista <3

      Poista
  4. Kylläpä siellä onkin ollut kaikkea ihanaa, nyt vähän harmittaa, ettei tullut lähdettyä, mutta kun olen niin huono messuilemaan... Onneksi on tämä blogimaailma, niin minäkin voin tätä kautta nähdä kivoja juttuja messuilta ja saada ideoita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messuilla on aina aikamoista ruuhkaa, joten melkein paremmin juttuja näkee blogeista. Mutta muiden bloggaajien ja lukijoiden tapaaminen on aina ihan huippua, siinä ei paljoa ruuhkat silloin paina:)

      Poista
  5. Hauskaa, miten eri blogeissa on samat aiheet, mutta usein eri kuvakulmia messuterveisinä. Minäkin piipahdin sunnuntaina messuilla ja kotiintuomisina oli monta pussillista lopputohinan alennuksia. Minnekähän minä tungen 6 pioniakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, tuossapa ihanan positiivinen ongelma! Sunnuntai olisi kyllä hyvä messupäivä juuri noiden lopputohina-alennusten suhteen. Pitäisi vaan olla tarpeeksi isolla autolla liikenteessä:D

      Poista
  6. Komppaan Sannaa; olitte loistavia kirjaesittelyssä. Oli kiva kuunnella oikeaa asiaa, ihanalla naurulla höystettynä. :)
    Mä missasin kokonaan ton taimihortensian, vaikka ihailin tosi pitkän tovin Kekkilän onnistunutta osastoa. Hauska nähdä toisten kuvakulmia. Niistä irtoaa paljon lisää messuantia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! <3
      Messuista saa jotenkin vielä paljon enemmän irti, kun kiertelee blogeja. Kauheasti jäänyt itseltä huomaamatta, vaikka kuinka yritti edetä järjestelmällisesti alkuhaahuilun jälkeen.

      Poista
  7. Kauniita kuvia! Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Kyllä oli kaunista ja kukkaloisto hurmasi. Harmi ettei törmätty. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tosiaankin, harmi ettei tavattu! Mutta kaunista oli ja sormet jo syyhyää istutuspuuhiin:)

      Poista
  9. Kirja esittelyysi en ehtinyt, mutta onneksi löysin kirjan messuilta. Blogeissa on paljon samoja kuvia, mutta toisaalta löytyy kuvia paikoista, joita ei ole huomannut messuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja eri kuvakulmatkin tuovat hauskasti uusia ideoita. Kahvikupposen kanssa on mukava kierrellä blogeja ja napsia parhaat ideat omaan käyttöön:) Kiva kuulla, että kirja löytyi!

      Poista
  10. Ihania kuvia messuilta, ja kaunis tuo aiemmin esittelemäsi haalari. On varmasti ollut mieleenpainuvaa, kun saitte olla kertomassa omasta kirjasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mieleenpainuva kokemus, vaikka itse aina vähän vierastan näitä julkisia esiintymisiä. Toiset ovat kuin lavalle syntyneitä, itse en kuulu siihen joukkoon:D Mutta yhä hengissä ja yhtä kokemusta rikkaampana, joten tyytyväinen voi olla:)

      Poista
  11. Ihanat kuvat! Kiitos, että jaoit ne meille! Onneksi on blogeja mistä voi käydä noita ihanuuksia katsomassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogeista on kyllä mahtavaa käydä napsimassa parhaita ideoita, kaikessa rauhassa, ilman messutungosta. Vaikka toki messuilla on aina ihan oma tunnelmansa ja tyhjin käsin ei pääse poistumaan koskaan:)

      Poista
  12. Messujen puutarhaosasto oli kyllä täynnä inspiraatiota ja ihanuutta. Onneksi ukkokulta viihtyi koneiden ja mökkisaunojen parissa omassa rauhassaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No teillä on ollut aivan täydellinen työjako, kaikki varmasti viihtyivät! :D

      Poista
  13. Kiva katsella messukuvia, kun en itse päässyt osallistumaan messuille. Kiitos kuvien jakamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on kiva seurata messukuvia eri blogeista, vaikka paikan päällä olinkin. Niin erilaisia asioita, kuvakulmia ja ideoita löytyy!

      Poista
  14. Taas uudenlainen näkökulma messuille!
    Ihanaa katsella näitä bloggareiden kuvia messuilta, kun en itse päässyt paikan päälle!
    Kiitos tunnelmista!

    VastaaPoista
  15. Ihania kuvia messuilta ♥ Minäkin messuilla tänä vuonna kiertelin ja aivan ymmyrkäisenä ihailin kaikkea kauneutta. Tuli niin ihanan kesäinen olo katsellessa sitä kukkaloistoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltä oli onneksi lumet sulaneet pihasta messuviikonlopun aikana. Nyt tekisi jo kovasti mieli upottaa sormet vihannespenkkiin, mutta pakkasyöt ovat vielä toista mieltä.

      Poista

Blog Design Created by pipdig