tiistai 28. kesäkuuta 2016

Lehtiarvonta!

 Puutarhalehdet ovat vähän kuin hyvät kirjat. Niiden sisältö ei sanottavammin vanhene. 
Periaatteessa sitä pärjäisi vallan mainiosti vanhoilla lehdillä. Mutta ainakin itse tykkään lukea puutarhan perusasioiden lisäksi uutuuskasveista, ihastella pihaesittelyjä, löytää jonkun suloisen perinnekasvin uudelleen. Jokainen puutarhalehden numero on melkoinen tieto-opus: on vinkkejä, neuvoja, ratkaistaan puutarhapulmia.
Oman kivan lisänsä lehteen tuovat blogeista tutut pihat ja niiden omistajat. Kuvat tällaisista kohteista ovat usein ihan uudesta kuvakulmasta ja tuovat hienosti syvyyttä "tuttuun" puutarhaan.
Kesällä lehdet tahtovat itselläni kerääntyä odottamaan sadepäiviä. Koko vuosikerta kaivetaan esiin viimeistään tammikuussa, kun on aikaa fiilistellä tulevaa ja suunnitella suuria. 
Silloin lehdet tutkitaan tarkasti läpi, sivuja hiirenkorville kääntäen. Kynä sauhuaa, kun kirjaan muistiin tulevalle kasvukaudelle haaveilemiani kasveja. Toteutus on tietenkin sitten ihan toinen juttu, mutta valtavasti inspiraatiota lehdistä kyllä saa.
Vaikka blogistania on täynnä loistavia puutarhablogeja, niin itselleni lehden lukeminen on erityisen rentouttavaa ja merkityksellistä. Hyvä lehti, kuppi kahvia ja täydellinen keskittyminen juuri siihen hetkeen. 
Kotipuutarha-lehti antoi arvottavaksi määräaikaisen lehtitilauksen. Kolmelle onnekkaalle lähtee kolmen kuukauden lahjalehdet elokuusta eteenpäin! Ja jos sinulle jo tulee kyseinen puutarhalehti, niin arpaonnen osuessa kohdalle lehden voi myös lahjoittaa eteenpäin.
Voit osallistua arvontaan yhdellä tai kahdella arvalla.

1. Yhden arvan saat jättämällä viestin tämän postauksen perään. 

2. Toisen arvan voit lunastaa blogin Facebook-sivuilla. Käy tykkäämässä sivustosta ja jätä samalla puumerkki itsestäsi.

Arvonta-aika alkaa NYT ja päättyy viikon päästä tiistaina 5.7.2016 klo 24. Jos voittajia ei tavoiteta viikon sisällä, järjestetään uusi arvonta. Muista siis jättää nimimerkki ja mielellään myös yhteystietosi.


Onnea arvontaan ja kaunista kuun vaihdetta!

SHARE:

152 kommenttia

  1. Mukana tietenkin, sadepäivän terkuin Suska.

    VastaaPoista
  2. Mukana kivassa arvonnassa, yhdellä arvalla. Maria
    m.mattila@nic.fi

    VastaaPoista
  3. "[Puun]lehdet ovat vähän kuin hyvät kirjat. Niiden sisältö ei sanottavammin vanhene." Luin postausta eteenpäin, nyökyttelin vanhoilla lehdillä pärjäämiseen, ei tarttisi joka vuosi haravoida uusia... Mutta kyllä! Osallistun lehtien arvontaan, kun ei kyse ollutkaan koivunlehdistä :) ahonena ät gmail piste com

    VastaaPoista
  4. Mukana hyvän lehden arvonnassa.
    riitta.hartikainen@pp1.inet.fi

    VastaaPoista
  5. Mukana arvonnassa!Itselleni lehti jo tuleekin,mutta arpaonnen osuessa kohdalle ilahduttaisin isääni joka juuri täytti 80 vuotta ja on kova puutarha-ihminen=)

    VastaaPoista
  6. Mukana kivassa arvonnassa yhdellä arvalla! :)
    Emilia, emmih96(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Mukaan. Tuohon lehteen en olekkaan vielä tutustunut.
    Mukaan myös fb.n puolella.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Mukana ja myöskin fb:n puolella

    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Mukaan lehtiarvontaan. Olen löytänyt tämän lehden vasta nyt joku aika sitten, hyviä juttuja ja vinkkejä puutarhan hoitoon liittyen :)

    - Sanna
    sannanie@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Minulle Kotipuutarha-lehti on tullut jo vuosia. Tykkään siitä kovasti ja säilytän kaikki lehdet ja luen niitä moneen kertaan.
    Osallistun kuitenkin arvontaan. Lahjoitan lehdet Äidilleni, jos arpaonni suosii. :)

    VastaaPoista
  11. Ihana arvonta ja juuri passeli voitto olisi minulle, uuden kasvihuoneen omistajalle!

    VastaaPoista
  12. Kiva arvonta. Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  13. Yhdellä arvalla mukaan lehtiarvontaan. Ei tule tuota lehteä. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Arvonnassa mukana 😊
    rantapiha@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Arvonnassa mukana 😊
    rantapiha@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Mukana. Myös fb:n puolella.
    Riitta.m.lehtonen@luukku.com

    VastaaPoista
  17. Ihanaa käpertyä nojatuoliin ja "aloittaa" puutarhalehti kaikessa rauhassa. Luen joka rivin tarkkaan. Olen mukana arvonnassa. Mukavaa kesää. Toivottaa Meke

    VastaaPoista
  18. Mukana täällä ja fbssa
    Postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Yhdellä arvalla mukana. huopalintu@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Mukana kahdella arvalla. tvalmunen@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Mukava arvonnassa. Hyvää kesän jatkoa!

    VastaaPoista
  22. Kahdella arvalla mukana. Kotipuutarhainnostuksesi on tarttuvaa laatua. Tuija 💚

    VastaaPoista
  23. Hei, mukana lehtiarvonnassa :-) Mukavaa sadepäivää toivotellen ~Katja
    paleredrose@yahoo.com

    VastaaPoista
  24. Eipä ole koskaan tullut tilattua puutarhalehteä, joten nyt on oiva tilaisuus saada kokeilujakso =)

    VastaaPoista
  25. Mukana arvonnassa. Lehti tulee jo mutta jos voitan, ilahdutan sillä naapuria. :)
    unmuumeili(at)outlook.com

    VastaaPoista
  26. Osallistun. Kotipuutarha-lehti on tuttu ja olenkin sitä joskus tilannutkin. Oikein hyvä ja inspiroiva lehti!!

    VastaaPoista
  27. Mukana ollaan!

    Hanneli

    VastaaPoista
  28. Mukana kahdella arvalla. Mukavaa kesää puutarhan parissa!
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  29. Puutarhalehdet ovat ihania inspiraation lähteitä kuin myös puutarhablogit.
    Mukana arvonnassa.

    -Marjatta-

    VastaaPoista
  30. Yhdellä arvalla mukana...puutarhailoa!

    VastaaPoista
  31. Mukana ollaan! vips_74(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Mukana tietenkin :) essi.raisanen1@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Mukana
    Jalonensanna@hotmail.com

    VastaaPoista
  34. Mukana ollaan, siskolla olis lehdille käyttöä !

    VastaaPoista
  35. Edellinen kommentti katosi tai en vaan osannut. 😉 Harvoin osallistun arvontoihin mutta nyt olen mukana.

    VastaaPoista
  36. Mukana arvonnassa, terveisin leenak

    VastaaPoista
  37. Mukana arvonnassa. paperitypy ät hotmail.com

    VastaaPoista
  38. Mukana yhdellä arvalla.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Olisihan se kiva joskus jotain voittaa
    Mut ei hajuakaan mikä noista livejornal aim wordpress pitäis valita. Siis liika vaikeeta

    VastaaPoista
  40. Aina kiva saada uusia ideoita,tarja@nokso.fi

    VastaaPoista
  41. Mukana arvonnassa!

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Ehdottomasti osallistun arvontaan! Tuttu lehti vuosien takaa, nyt tilaus katkolla. Vieroitusoireiden hoitamiseen menisi jos voitto osuisi kohdalke:)

    VastaaPoista
  43. Mukana arvonnassa!
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  44. Yhtään puutarhalehteä ei vielä itselle tule, joten voisi onnetar suosia:)
    purkitjapurnukat@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Mukana kivassa arvonnassa yhdellä arvalla. :)
    sataa [at] hush.com

    VastaaPoista
  46. Mukana lehtiarvonnassa.
    kokaka.suvip.@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Mukana arvonnassa, niin täällä kuin facessakin :)
    kultalas@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Yhdellä mukana.
    sanameris (a) luukku.com

    VastaaPoista
  49. Mukana arvonnassa. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Mukana yhdellä arvalla!

    -Kirsikka

    VastaaPoista
  51. Mukana ollaan yhdellä arvalla.Hyvää lämmintä kesää ja yöllä sadetta

    VastaaPoista
  52. Ehdottomasti mukana :) lottakooo@gmail.com

    VastaaPoista
  53. mukana kahdella arvalla
    Merja Ko

    VastaaPoista
  54. Kiitos hienosta blogista! Arvonnassa mukana. katakan ät student.uef.fi

    VastaaPoista
  55. Mukana arvonnassa, irtonumeroita silloin tällöin olen ostellut ja kyllä, lehti vaikuttaa hyvältä 😊

    VastaaPoista
  56. Yhdellä arvalla mukana. kerona(at)netti.fi

    VastaaPoista
  57. Mukana arvonnassa. Aurinkoisia puutarhapäiviä sinulle! T: Titta
    tittap@hotmail.com

    VastaaPoista
  58. Mukana arvonnassa.
    erja.makila@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  59. Nyt on niin mielenkiintoinen arvonta menossa, että on pakko osallistua yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  60. No nyt olisi minun vuoro voittaa :D Ihana palkinto.
    Tytteli piiath@hotmail.com

    VastaaPoista
  61. Mukana arvonnassa! :)
    aidafounnn@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Mukana arvonnassa yhdellä arvalla :). eva@iki.fi

    VastaaPoista
  63. Yhdellä arvalla mukana! Piha ammottaa tyhjyyttään ja vinkkejä kaivataan :)
    moonangel_(att)hotmail.com

    VastaaPoista
  64. ... Mukana siis! karolinanpuutarha @gmail.com

    VastaaPoista
  65. Mukana, tietenkin. Puutarhalehdet ovat ihania selailtavia :)

    VastaaPoista
  66. Mukana arvonnassa yhdellä arvalla, tykkään Kotipuutarha-lehdestä eikä sitä minulle tule tällä hetkellä. Kaikki vanhat puutarhalehdet on tallessa ja sama juttu, selaan ne joka kevät läpi.

    VastaaPoista
  67. Tiina P osallistuu arvontaan!
    tiina.palomaki(at)kolumbus.fi

    VastaaPoista
  68. Mukana arvonnassa ja toinen arpa FB:ssä :) Itselleni Kotipuutarha -lehti tulee, mutta tyttärelle oma lehti olisi tarpeen, sillä heillä on ihan uusi piha - jospa tytärkin löytäisi sisältään pienen puutarhurin :)

    Olen kanssasi ihan samaa mieltä puutarhalehdistä. Tällä hetkellä tilaan kahta ja usein ostan myös irtonumeroita, kotimaisia tai ulkolaisia. Joskus ajattelen säälien jälkikasvua - on niillä paljon puutarhalehtiä hävitettävänä sitten kun tämä mummu kasvaa kukkaniittyä ;)

    VastaaPoista
  69. Mukana mukavassa arvonnassa :)

    VastaaPoista
  70. Yhdellä arvalla mukana mahtavassa arvonnassa. :)

    - Saraana (saraana.makela@gmail.com)

    VastaaPoista
  71. Mukana ollaan :) kipa89@windowslive.com

    VastaaPoista
  72. Mukana täällä ja facessa. :) viralliset@gmail.com

    VastaaPoista
  73. Airiina
    Mukaan arvontaan arvalla, minulle ei tule Kotipuutarhalehteä nyt tällä hetkellä.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  74. Yhdellä arvalla mukana!
    Lehtien lukemisessa on ihan oma fiiliksensä!
    merja.hamalainen@pp2.inet.fi

    VastaaPoista
  75. Mukana arvonnassa, Kotipuutarha on ehdottomasti alansa huippulehti maassamme :)
    salme.paloniemi@gmail.com

    VastaaPoista
  76. Mulle tulee jo tämä lehti, mutta olishan se kiva voittaa ja lahjoittaa toiselle puutarhahöpsölle :)
    ninnu.ahlgren@gmail.com

    VastaaPoista
  77. Hei! Yhdellä arvalla mukana arvonnassa. 😊

    VastaaPoista
  78. Hei, minulle tulee lehti mutta kaverille ei, pihi kun on.kaija.pietila@gmail.com

    VastaaPoista
  79. Mukaan arvontaan. Kotipuutarha-lehti onkin jäänyt puutarhalehdistä vähän vieraammaksi.

    VastaaPoista
  80. Hei, mukana arvonnassa :)
    soile.p.korhonen@gmail.com

    VastaaPoista
  81. Hei, arvonnassa mukana. Tykkään myös itse lukea ja katsella kuvia lehdistä. Hyviä vinkkejä olen sieltä saanut.

    VastaaPoista
  82. Se on kiva ja asiallinen lehti. Mukana : heinitiainen@hotmail.com :)

    VastaaPoista
  83. Niin totta! Puutarhalehtien kanssa vierähtää paljon aikaa joulun jälkeen aina kevään korville saakka :) niin uusien kuin vanhojen kanssa! Mukana ollaan :)

    VastaaPoista
  84. Mukana yhdellä arvalla.
    heidihalmela@hotmail.com

    VastaaPoista
  85. Kotipuutarhalehdestä nappaan kivat ideat toteutukseen

    VastaaPoista
  86. Mukana! Minäkin raapustan talvella kasvilistoja. Ja kaivan edellistalvena listatut hämmästyneenä esille...
    -Tiitu

    VastaaPoista
  87. Mukana arvonnassa! :)

    Emilykq358@gmail.com

    VastaaPoista
  88. Kokeilen onneani, josko kaverin laatikkoon lehti löytäisi tiensä :)
    Avene

    VastaaPoista
  89. Edelliset puutarhalehdet on neljän vuoden takaa, joten uudemmat ideat ois tervetulleita!

    VastaaPoista
  90. Pitkän listan jatkoksi; mukana kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  91. Mukana olen kahdella arvalla!
    veronica.laitinen@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  92. Osallistun arvontaan myös.

    Päivi. J

    VastaaPoista
  93. On se vaan niin hyvä lehti, että mukana yhdellä ollaan :).

    VastaaPoista
  94. Mukana, lukuhetki on päivän paras hetki
    Nina
    ippenpippen72@suomi24.fi

    VastaaPoista
  95. Mukana arvonnassa :) jasminella82 ät gmail.com

    VastaaPoista
  96. Mukana arvonnassa. Hyviä lehtiä jaksaa selailla uudemmankin kerran 😊

    VastaaPoista
  97. Arvonnassa mukana! Jos arpaonni suosii, saa ystäväni tästä luettavaa.
    humppalulla (at) gmail.com

    VastaaPoista
  98. Hei!

    Ihana arvonta! Mukana ilman muuta! :)

    Ilmoitan yhteystiedot sinulle sähköpostiin, jos voitan! :)

    Terv. Elsa

    VastaaPoista
  99. Yhdellä arvalla mukana! Vaikuttaapa kivalta lehdeltä. Äitini luona aina mielenkiinnolla kesäisin selaankin puutarhalehtiä juuri inspiraationa, joten olisipa kiva tutustua uusiinkin lehtiin. :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  100. Osallistun mielelläni arvontaan! juhtimus(ät)gmail(piste)com

    VastaaPoista
  101. Mukaan arvontaan kahdella arvalla.
    texas-86 (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  102. Ihailen kauniita valokuviasi. Kiitos niistä!

    VastaaPoista
  103. Kahdella arvalla mukana! Puutarhalehtiä ei voi koskaan olla liikaa :)

    Satu
    ssmakinen (at)yahoo.com

    VastaaPoista
  104. Osallistun arvontaan.Voi kun tärppäisi.......
    salmetoi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  105. Kyllähän näin hienoon arvontaan on pakko osallistua. Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  106. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  107. Olis kiva voittaa. Nim. Tuunailija-annu

    VastaaPoista
  108. Oi kuinka kiva arvonta!

    - Elma -
    thlkmaki@gmail.com

    VastaaPoista
  109. Mukana arvonnassa! Ihan hulluna puutarhahommiin, aina jotain pientä suunnitteilla :)
    turrimurri@netti.fi

    VastaaPoista
  110. Hep!
    caropog(a)gmail.com

    VastaaPoista
  111. Voi mikä ihana arvonta! Mukana olen :)
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  112. Mukana ollaan. Lehti on aina lehti. T. Hanski

    VastaaPoista
  113. Arvonnassa mukana
    elina.jarvinen@rokki.net

    VastaaPoista
  114. Arvonnassa mukana! Toivottavasti onnetar suosii :)).. ps. Ihanaa kesää sinulle! <3
    heidi.kauranen96@outlook.com

    VastaaPoista
  115. Mukans arvonnassa yhdeĺlä arpasella 🙂

    VastaaPoista
  116. Mukans arvonnassa yhdeĺlä arpasella 🙂

    VastaaPoista
  117. Pike Mukaanvaan,tietenkin.

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig