maanantai 13. kesäkuuta 2016

Oikotie onneen

Olen ennenkin maininnut, että aina pitää olla jotakin säätöä ja kokeilua meneillään. Niin nytkin. 
Sain paikalliselta Aurinkotarhat Oy:ltä yrttejä toukokuussa ruokakuvauksia varten. Niitä samoja, mitä löytyy kaupan vihannestiskeiltä. Kuvausten jälkeen pähkäilin popsinko yrtit poskeeni vai laitanko pystyyn koetilan?
Nyt harmittaa, että minulla ei ole kunnon lähtökuvaa alkutilanteesta. Tämä kesähuoneen sisäpuolelta räpsäisty kuva kasvulaatikosta on yrttien istutuspäivältä, 20.5.2016. 
2 viikkoa myöhemmin kasvulaatikossa näytti tältä:
Tiesin kyllä, että Aurinkotarhan isot yrttiruukut on täytetty siemenillä varsin runsaskätisesti. Uutta kasvustoa pukkaa koko ajan lisää. Mutta en arvannut näiden täyttävän laatikkoa näin nopeasti! Yrttirivien väliin istutetut kehäkukan taimet ovat hukkumassa vihermassan alle. 
Paperille raapustettu kasvikartta tietää kertoa, että laatikosta löytyy sitruunamelissaa, viinisuolaheinää, vihreää lehtikaalia, punaruotista lehtikaalia, persiljaa, rucolaa, minttua, taimikaupasta ostetut timjami ja kiinansipuli sekä kasvimaalla talvehtinyt koreanminttu. Ja ne väleistä pilkistelevät 'Citrus Cocktail' kehäkukat.
Jos siis laiskottaa tai keittiöpuutarhurilla pitää kovasti kiirettä, tässä yksi vaihtoehto ryytimaalle.
On mahtavaa päästä nauttimaan sadosta heti alkukesästä!

* Blogiyhteistyö, Aurinkotarhat
SHARE:

14 kommenttia

  1. Mahtavaa satoa! Huomasin tuon putken tuossa toiseksi alimmassa kuvassa. Se on kai kasteluputki? Jos on, niin riittääkö yksi putki koko laatikon kasteluun? Onko siellä mullan alla jonkinlainen vesisäiliö, samaan tapaan kuin esim. parvekekukkalaatikoissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kastellaan ihan vanhanaikaisesti kastelukannulla:) Tuo kuvassa näkyvä putki on harsonkaaren "ankkuriputki", eli tuolla ylempänä näkyvät kaaret työnnetään laatikossa kiinni oleviin putkenpätkiin. Harvinaisen tarkkanäköistä luentaa!

      Aurinkoisia päiviä sinulle!

      Poista
  2. Mahtavia istutuksia ja mikä sato. Me saadaan vielä hiukan odottaa satoamme. ;)
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Ah, miten mahtavia nämä sinun satokuvasi. Meillä hommat vaiheessa, mutta kirjastanne ammennan tietoa ja inspiraatiota. 💚 Tuija

    VastaaPoista
  4. Oho, onpas ne kasvaneet hyvin. Itsekin harrastan tuota samaa. Kaupasta ostetut salatti- ja yrttiruukut päätyvät kasvimaalle käytön jälkeen. Siellä ne antavat vielä paljon satoa. Helppo tapa turvata sato, mikäli siemenkylvöt epäonnistuvat.

    VastaaPoista
  5. Vau! Mulla tuppaa nuo yrtit kupsahtelemaan. En jaksa peitellä niitä, vaan suoraan kiikutan ne säiden armoille. No, huonostihan siinä käy!

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia! Minä olen nyt useana vuonna ostanut yrtit terassille, helppoa :)

    VastaaPoista
  7. Keväällä kun ostat kaupasta salaatit ja yrtit, syöt niistä kerran ja istutat loput kasvulaatikkoon, eipä tartte koko kesänä kaupankassia salaateilla täyttää, eikä riipiä nahistuneita yrttejä.

    VastaaPoista
  8. Keväällä kun ostat kaupasta salaatit ja yrtit, syöt niistä kerran ja istutat loput kasvulaatikkoon, eipä tartte koko kesänä kaupankassia salaateilla täyttää, eikä riipiä nahistuneita yrttejä.

    VastaaPoista
  9. No on kyllä kasvaneet hienosti! Taidanpa käydä ruokakaupan kautta täydentämässä omaa kasvimaata :)

    VastaaPoista
  10. Mä olen istuttanut pihaan kaupasta ostetun lipstikan. Se on kasvanut aivan upeaksi puskaksi, kun taas naapurista saatu juurakko on melko kitukasvuinen. Toisaalta kaupan lipstikan mukana sain kirvat! Mutta ne hävisivät kasvista talven jälkeen. Loppu hyvin kaikki hyvin siis! :) Joka vuosi myös istutan lasikuistille ruukkuun kaupasta ostetun basilikan, se kasvaa aina valtavan suureksi ja siitä saa satoa koko kesän! :)

    VastaaPoista
  11. Oon kateellinen sun yrteistä, noita tekisi mieli popsia itsekin, aivan mieletön miten kasvavat, mahtavaa!

    VastaaPoista
  12. Wau mikä runsaus!!
    Mitä multaa käytät...??
    Tai luulenpa ettei pelkkä multa vaikuta, -sinulle jos kenellä on vihreä peukalo!
    Minulla on noita samoja, (lehtikaalit ja mangoldit siemenestä esikasvatettu) -tosin vasta sain istutettua ulos kun kasvulaatikoiden uusiminen vähän venyi!
    Ehäpä loppukesästä jotakin satoa saan.
    Toivotan kauniita kesäpäiviä!♡

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig