perjantai 3. kesäkuuta 2016

Puutarhan pikaehostus

Perennapenkkien kanttaus on melkoisen fyysistä puuhaa. Mutta samalla se on yksitoikkoisuudessaan ihan äärimmäisen rentouttavaa. Jostakin syystä penkkien kanttaus on minulle puutarhan lempitöitä. Ehkä siitä syntyvä välitön siisti vaikutelma on niin palkitseva. Yleensä kanttaan penkit kerran kesässä, tänä vuonna homma on tosin vielä alkumetreillä.
Kanttaamisen lisäksi puutarhaa voi ehostaa tuoreella puutarhamullalla sekä kuorikatteella. Lisään multaa puiden ja pensaiden juurille sekä perennapenkkeihin puutarhakauden alkupuolella. 
Toki sitä voi lisätä myöhemminkin, mutta puuha muuttuu astetta haastavammaksi kasvun ryöpsähtäessä vauhtiin. 
Tuore multalisäys paitsi näyttää kivalta, niin myös parantaa kasvualustaa ja tarjoaa kasveille ravinteita.
Todellisen pikaehostuksen saa aikaan kuorikatteellaJos penkeissä on kuorkikate jo entuudestaan, freesaukseen riittää ohut lisäkerros. 
Uutta penkkiä perustettaessa laitan multakerroksen päälle nivaskan sanomalehteä ja peitän sitten alueen reilulla kerroksella kuorikatetta. Mitä huolellisemmin työn tekee ensimmäisellä kerralla, sen vähemmällä pääsee jatkossa. Ei kuorikatteen käyttö rikkojen ilmestymistä tietenkään kokonaan estä, mutta ne mitkä sinne ilmestyvät, on todella helppo nyhtää pois.
Kuorikate sitoo kosteutta ja vähentää näin kastelun tarvetta. Se korostaa kauniisti kasvien ja muiden materiaalien väriä ja viimeistelee näkymän. Lisäksi tykkään kovasti sen tuoksusta. Hetkeksi saa metsäfiilistä tällaiselle tasaiselle pellonpohjatontille.
Jaahans, nyt on kyllä päästävä kanttaamaan ja levittelemään katteita, kuullaan taas!

* Blogiyhteistyö, GreenCare

SHARE:

16 kommenttia

  1. Siistiltä ja kauniilta näyttää! Myös täällä on kanttailtu ja lisätty kuorikatetta. On kiva, kun puutarha alkaa taas näyttään siistiltä talven jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselin juuri kuvia huhtikuulta ja melkein ahdistuin, kun kaikki oli niin väritöntä ja jotenkin sotkuisen näköistä. Kontrasti on niin huikea, vaikka aikaa ei ole tuon enempää. Kanttailu ja kuorikate tuovat kaivattua ryhtiä muuten rönsyilevään puutarhaan. Nyt nautittaan, sekä tekemisestä että puutarhan näkymistä! <3

      Poista
  2. Viimeistely tekee aina näyttävän näköisen penkeistä tai vastaavista.Ostin eilen mustaa katetta,mietin että onko sittenkin liian tummaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun kuulostaa juurikin oikein ryhdikkäältä! Kuvia odotellessa:)

      Poista
  3. Olen kuullut jostakin että kuorikate muuttaa maan happamaksi, ja esim pionipenkissä sitä ei voi käyttää. Onko näin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuorikate tosiaankin happamoittaa maata. Olen käyttänyt sitä aikaisemmin myös perennapenkeissä (myös pionille), mutta silloin huomattavasti ohuemman kerroksen. Lähinnä siistin ulkonäön vuoksi, en niinkään estämään rikkoja. Rikkoja varten koitan aina istutella tiheään sekä käyttää paljon maanpeitekasveja:)

      Kuorikatteen käytössä kannattaakin kiinnittää huomiota mahdolliseen lisäkalkkiin sitä tarvitseville kasveille. Katetta voi siirtää sivuun kalkitsemisen ajaksi.

      Poista
  4. Miten tuo kanttaus oikeaoppisesti tehdään? Lapiolla reuna pois vai..? Kuva olis kiva. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole käytössä kanttausrautaa, eli ihan tavallisella puutarhalapiolla siistin reunoja. Jos haluaa viivasuoraa tai toisaalta kaunista pyöreäreunaista muotoa, kannattaa käyttää apuna vaikkapa narua tai puutarhaletkua. Niiden avulla on helpompi hahmottaa muotoa, ennen kuin ryhtyy puuhaan. Muuten penkki saattaa laajeta hurjasti...nimimerkillä "kokemusta on". :D

      Tuosta ihan ensimmäisestä kuvasta vähän näkee mistä on kyse. Eli tosiaan lapiolla reunaa ohuelti pois. Samalla saa pois nurmikolta penkkiin pyrkivät voikukat, joita meillä riittää ihan viljelmäksi asti. Toivottavasti tästä oli edes vähän apua! :)

      Poista
    2. Kiitos, vahvisti käsitykseni, ajattelin jos siihen on joku oma systeeminsä. Täytynee kokeilla. :)

      Poista
  5. Todella kauniilta näyttää, silmä lepää näissä kuvissa! Toivottavasti meilläkin on tulevaisuudessa yhtä huoliteltu piha :)

    VastaaPoista
  6. Ihan mielettömän kaunista ja siistiä! Mulla on vielä aika opetteluastella tämä pihanhoito mutta sen vinkin nappasin talven "teoriatunneilta" (luojan kiitos, internet on täynnä hyviä blogeja ja neuvoja!), että tänä keväänä ensimmäisenä levitin jokaiseen mahdolliseen paikkaan sanomalehdet ja päälle kuorikatetta. Kyllä meilläkin jostain väleistä löytää ne saniaiset ylös, mutta varmasti pihan siistinä pitäminen helpottuu valtavasti. Penkkeihin, mihin katetta ei voi laittaa, olen lisännyt ohuen multakerroksen jolloin yleisilm siistiytyy ja uudet rikkaruohot lähtevät helposti vetämällä pois.

    VastaaPoista
  7. Kylläpä näyttää hyvältä sun kukkapenkit! Täytyy muistaa itsekin sitten omassa pihassa tuo mullan lisäys keväällä :)

    VastaaPoista
  8. Kanttaus on helppo ja halpa kohennus penkille. Itse käytän lautaa apuna, jolloin reunasta saa todella suoran. Pihasi näyttää niin viimeistellyltä, joka on loppujen lopuksi helppo toteuttaa.

    VastaaPoista
  9. Onpa kauniit ja viimeistelly näköiset penkit, voi vain kuvitella, miten ihanalta näyttää, kun perennat pääsevät oikein esiin.

    VastaaPoista
  10. Ahaa, taas mä viisastuin kauheasti. Ei puutu kuin se kukkapenkki... Mutta jos joskus sitten:)

    VastaaPoista
  11. Mahdottoman siisitiä on pihassasi. Kanttaus viimeistelee penkit ja on helpompaa, kuin luuonnonkivireunukset, nimimerkillä kokemusta on.
    Multaus saa penkit näyttämään upeilta, kuin vasta tehdyiltä. Multaa ja katetta kuluu kesän aikana.

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig