sunnuntai 21. elokuuta 2016

Malabarinpinaatti

Täällä on ihasteltu Malabarinpinaatin koristeellisuutta sekä nautittu varsin onnistuneesta sadosta. Onneksi näin, sillä lähdin vähän soitellen sotaan. Keväällä luin jostakin tästä hauskasti "köynnöstävästä lehtivihanneslajikkeesta, jonka punainen varsi ja vihreät lehdet voi käyttää pinaatin tavoin". Siemenpussissa itämisen mainittiin olevan hidasta, joten aloitin esikasvatuksen huhtikuun alussa.
Toukokuun alussa oli aika koulia taimet isompiin ruukkuihin. Siitä asti en ole oikein tiennyt mitä malabarinpinaatin kanssa tulisi tehdä. Muutama taimi pääsi ruukussa melko paahteiselle paikalle, mutta niiden kasvu on ollut melko hidasta.
Suojaisalle seinustalle isohkoon laatikkoon istutetut kaksi taimea sen sijaan ovat nauttineet olostaan! Aluksi ohjailin niitä seinällä olevaan köynnöstukeen, mutta malabarinpinaatti alkoi nopeasti kulkea ihan omia reittejään.

Tämä on ollut mukavan rapsakka ja raikas tuttavuus. Tosin en ole aivan varma, tuleeko lehdet ryöpätä ennen käyttöä vai voiko niitä napsia suuhun sellaisenaan?
Onko kenelläkään kokemusta tästä maukkaasta keittiöpuutarhan kaunokaisesta, joka siis on melkein kuin pinaatti muttei kuitenkaan ole pinaatti..?

SHARE:

27 kommenttia

  1. Minä esikasvatin tätä myös, mutta en onnistunut löytämään sille niin hyvää paikkaa kuin sinä olet löytänyt. Kertakaikkisen mahtavasti on kasvanut sinulla. Minä olen käyttänyt muutamaa lehteä salaatin sa ja laittanut keittoon ja paistanut muiden vihannesten seassa. Aion kyllä ottaa kasvatusohjelmaani ensi vuonnakin, mutta etsin sille sopivimman paikan, että saan noin komeaksi. Luulen että vaatii aivan oman ruukun ja tosi lämpimän ja aurinkoisen paikan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin huimalla yhden kesän ja kahden eri kasvatuspaikan kokemuksella sanoisin, ettei pidä ihan hurjasta paahteesta. Ja tykkää selvästi runsasmultaisesta (isosta) kasvatusastiasta. Meidän seinusta on kyllä aurinkoinen, mutta juuri tuo kulma ei ole porottavassa auringossa kovin pitkään.

      Minä tein näistä mm. "pinaatti"lettuja, hyvin upposi myös lapsukaisiin. Mielenkiintoinen tuttavuus!

      Poista
  2. Onpa hieno ihan koristeenakin. Raaskiiko lehtiä syötäväksi edes napsia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on niin paljon, että ihan reilusti olen ruokaan käyttänyt :) Toisen malabarinpinaatti-ruukun laitoin kasvimaan portinpieleen juuri tuon koristeellisuuden takia. Mutta siellä on kasvanut paljon nihkeämmin. Ei pääse vielä "pinaatti"portista kulkemaan:)

      Poista
  3. Aikas jännä tapaus. Oletkin saanut kasvatettua sen todella komean kokoiseksi. Menee ihan koristeenakin vaikkei lehtiä söisikään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, kokeilen tätä ehdottomasti myös ensi vuonna. Hauska ja kaunis kasvi!

      Poista
  4. Onpa kauniin punaiset varret ja muutenkin terveen näköinen. En ole kyseisestä vihanneksesta koskaan kuullutkaan mutta tuohan kävisi vaikka koristeeksi. Harmi vaan tuo hidas kasvatus jos ei löydy taimina mistään. -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän esikasvatus oli kyllä helppoa, suosittelen kokeilemaan jos kasvista pitää. Tosin olen nyt kuullut, että osalla siemenet itivät huonosti ja osalla toooosi hyvin. Että vähän arpapeliä, niinkuin aina kasvien kanssa:)

      Meidän paikallisessa kukkakaupassa oli kuulemma muutama taimi myynnissä, joten kannattaa ensi kesänä kysellä myös kukkakaupoista.

      Poista
  5. Upeasti on kasvanut, muuten en tiedä kyseisestä kasvista mitään. Upea ihan koristeenakin.
    Hyvää sunnuntai päivää sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis on näin seinää kiemurtelevana koristeenakin:) Kaunista uutta viikkoa Aurinkokujalle!

      Poista
  6. Onpa upeannäköinen pinaatti. Kauniit kuvat ja tunnelmat.

    VastaaPoista
  7. Upean näköinen!
    Mä kylvin 16 siementä, ja vain yksi iti. Ja sekin on kasvanut todella kitukasvuisesti ja katkaisin sen vielä ulossiirtovaiheessa. Eli täällä ei ole kovinkaan suurta kokemusta sen kasvattamisesta.
    Siemenpussin tiedoissa kerrottiin, että voi napsia myös tuoreeltaan, lisätä salaatteihin ym. Eli ryöppäystä ei välttämättä tarvita.
    En lannistunut vielä tästä kasvatuskokemuksesta, vaan aioin kokeilla sitä ensi vuonna uudestaan.
    Ja kun muiden kokeilijoiden kanssa on jutellut, toisilla se on itänyt 101 % ja toisilla ei melkein laisinkaan. Eli taitaa siemenet olla jakautuneet vähän epäoikeiudenmukaisesti.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, nyt ei kyllä ollut onni myötä! Itse laitoin 8 siementä itämään, yksi ei muistaakseni itänyt, yksi oli myöhemmin kovin kitukasvuinen, mutta lopuista tuli tanakoita yksilöitä. Toivotaan parempaa onnea ensi vuonna! :)

      Poista
  8. Mä tilasin kans keväällä jostain nettikaupasta siemeniä ja itivätkin aika kivasti. Laitoin kasvamaan ihan avomaalle kasvimaan kulmille sellasta aitaseiväs/raksametalliverkkoaitaa vasten. Ovat vähän jääneet hunningolle eivätkä oo ihan noin upeita kun sulla mutta hauska tuttavuus. Enkä ole edes vielä maistellut, mutta ovat ihan kauniita koristeenakin. Täytyy ens vuonna ottaa uusiksi ja etsiä kivempi paikka jossa pääsevät paremmalle hoidolle ja ehkä lautasellekin asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erikoinen tuttavuus tämä kyllä on ollut! Lehtiä voi hyvin napsia pitkin kasvukautta, mutta vanhemmiten alkavat jotenkin muuttua maultaan ja rakenteeltaan. Analysointityö on vielä kesken:) Ehdottomasti kokeilen kyllä uudestaan!

      Poista
  9. Eikös tuo ole monivuotinen, joten ei välttämättä ole pakko laittaa uudelleen kasvamaan. Mielenkiintoinen uutuus, pitäisi testata itsekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siemenpussissa luki kasvin olevan yksivuotinen. Jostakin jenkkiartikkelista luin malabarinpinaatin selviävän monivuotisena mm. Etelä-Floridassa. Mutta tosi kiva kasvi, kannattaa kokeilla!

      Poista
  10. Onpas kivan näkoinen kasvi! Pitääkin laittaa korvan taakse ensi kesää varten :)

    VastaaPoista
  11. Hopsassaa, mulle tuli mieleen vuosien takainen reissu Brasilian Nataliin. En väitä että on sama, mutta kovasti samanlainen kasvi siellä rehotti pitkin rantoja. Toin siitä pienen palasen (on laitonta, tiedän) tullessani edesmenneelle viherpeukalo-ystävälleni, joka sai kasvamaan vaikka kävelykepin, ja hänellä tämä kasvi rönsysi yhden kevään ja kesän pitkin vinttikamarin valoisaa ikkunaseinää. Syksy sen tappoi ja kuulemma viimeisillä metreillä oli myös ihan täynnä kirvoja. Syömään tuota köynnöskasvia ei toki kukaan uskaltautunut, mutta kovin, kovin on samanlaisen näköinen. Kukkiiko tuo pinaattisi? Jos kukat ovat voimakkaan liiloja, kellomaisia (kuin elämänlanka/kierto), saattaapa olla ainakin sukulainen.

    VastaaPoista
  12. Tosi hienoksi tuo sinun pinaatti kasvanut. Minulla lähti hienosti kasvuun keväällä, kaikki siemenet itivät.Kasvatti rapeita lehtiä ja alkoi kasvaa mittaa jo sisällä ennen ulosistutusaikaa. joudduin lyhentämään latvoja ja laittamaan tukia jo sisällä. Ulos laitoin ruukkuihin pensakrassin kanssa ja muutaman ruusupapujen vierelle seinustan penkkiin.Eivät kasvaneet missään hyvin, osa alkoi kukkia jo heti elokuun alkupuolella ja lehdet olivat tosui pieniä. Kanankakkaa käytin lannoitteena ja vettähän tuli taivaalta. Keväällä rapeat lehdet maistuivat hyviltä myöhemmin ei enää niin rapeita. Oli iso pettymys mulle tuo kasvi hyvän alun jälkeen, mutta ehkä uusiksi ensi keväänä.

    VastaaPoista
  13. Liotitko noita siemeniä ennen kylvöä? Itse koitin viime vuonna eikä mikään itänyt. Nyt kylvin tänään taas samaa kasvia ja toivon et tänä vuonna onnistuisi. Ymmärsin että on hyvin hidas itämään, mutta käytätkö aluslämpöä?

    VastaaPoista
  14. Liotitko noita siemeniä ennen kylvöä? Itse koitin viime vuonna eikä mikään itänyt. Nyt kylvin tänään taas samaa kasvia ja toivon et tänä vuonna onnistuisi. Ymmärsin että on hyvin hidas itämään, mutta käytätkö aluslämpöä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt enää muista liotinko, mutta ovathan siemenet melko isoja, joten taidan liottaa ainakin tänä vuonna.

      Juuri tarkastin, että kylvin siemenet viime vuonna 4.4. Tein kuten kaikille sisällä esikasvatettaville: laitoin aluksi kylppäriin lattialämmityksen päälle ja kun alkoivat itää, siirsin normaaliin huoneenlämpöön ikkunalle. Ja heti sään salliessa aloin kuskata kasvihuoneeseen karaistumaan. Aika huono itävyys näissäkin oli, mutta ne jotka lähtivät, tuottivatkin sitten iloa koko kesän.

      Poista
  15. Mulla meni talven yli huonekasvina. Kesällä on ollut parvekkeella. Raahasin nyt sisälle, kun alkaa tulla pakkaset. On aivan täynnä mustia marjoja. Voikohan niitä syödä? Näyttävät sisältävän runsaasti väriaineita.

    VastaaPoista
  16. Mulla meni talven yli huonekasvina. Kesät on ollut parvekkeella. Raahasin nyt sisään, kun tuli pakkaset. On aivan täynnä mustia marjoja. Voikohan niitä syödä? Näyttävät sisältävän runsaasti väriaineita.

    VastaaPoista
  17. Eivätkö nuo tummat marjat ole siemeniä? Sain yhden taimen keväällä ja se köynnös vain kasvaa ja kasvaa. Joka lehdenhangassa on kukinto, pieniä punavalkoisia pallukoita vartessa. Voi kunpa talvehtisikin. Multaa on ollutvähänlaisesti, mutta olen lannoittanut.

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig