maanantai 26. syyskuuta 2016

Omenan ja kanelin tuoksua

Viikonloppuna keittiö täyttyi mahtavista tuoksuista. Uunissa muhi maailman helpoin omenahillo kanelitangoilla höystettynä (ohje löytyy Kokit ja Potit -blogista täältä), vuoroin omenaleivonnaiset. 
Tämä sadonkorjuuaika koettelee hyötypuutarhurin housunvyötäröä. Siksi päätin kokeilla omenoiden säilytystä viileässä varastossa. En tiedä onko tämä tuntematon lajike edes kovin hyvä säilytykseen, mutta yrittänyttä ei laiteta.
Ensin levitin sanomalehteä vanhojen perunalaatikoiden pohjalle ja reunoille, sitten kääräisin jokaisen omenan erikseen sanomalehteen.
Varovainen asettelu laatikkoon ja laatikot päällekkäin varastoon. Tarkoitus olisi tarkistaa omenat kerran viikossa ja tietenkin poistaa huonot joukosta.
Saattaa olla, että kohta on vielä edessä monta pellillistä omenapiirakkaa, mutta aina kannattaa yrittää! Onko teillä omenakonkareilla hyviä vinkkejä omenoiden säilyttämiseen?
SHARE:

17 kommenttia

  1. Meillä eletään samojen haasteiden kanssa. Pakastimessa on jo montakymmentä litraa omenamuussia (ei siis ole edes hilloksi laitettu; katsotaan, miten sokeriton mössö säilyy pakkasessa) ja talviomenoita ladottiin juuri puu- ja pahvilaatikoihin niin, että ilma pääsee kiertämään omenoiden välillä ja vain pari kerrosta omenoita / laatikko. Isäni neuvoilla mennään ensikertalaisena, joten katsotaan, miten onnistutaan! Kuulin jokaisen omenan erikseen käärimisestä paperiin, mutta auta armias meillä on omenoita niin paljon, ettei nyt vain aika riitä siihen. JA ehkä kokeillaan vielä sitäkin keinoa, sillä puussa oli vielä viime viikonloppuna puolet talviomenista jäljellä :) Me syötetään myös metsän eläimiä omenoilla; kärrätään vähemmänkin huonommat pellon reunalle. Ja isovanhempien omenapuista saadaan vielä omenamehua, jonka teettävät paikallisella mehupajalla. Kyllä tänä vuonna omenoita piisaa! Mielellään kuulen lisävinkkejä säilöntään, varsinkin sellaisia, jotka toteutettavissa nopealla aikataululla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh, teillähän on varsinainen omenashow meneillään! Ja hirmu ahkerasti olette jo saaneet satoa talteen. Naurattaa vähän tämän oma yhden puun kanssa tuhraaminen sinun tarinasi jälkeen :D Mutta kun omenat ovat niin herkkua, niin kyllähän sitä haluaa saada kaiken hyödyn talteen.

      Toivottavasti ehditte säilöä kaiken mitä haluatte, kyllä sitä sitten talvella kiittää itseään ahkeruudesta! :)

      Poista
  2. Itse olen vuosia jo laittanut näin, eli omenoita vierekkäin, ei päällekkäin ja huonot aina pois. En ole käärinyt mihinkään ja hyvin ovat säilyneet, pitkälle talveen, tärkeää on tuo huonojen heti poistaminen. Sekä ilmavuus laatikoissa,pimeässä säilyttäminen, kuivassa säilyttäminen=kellari meillä talon alakerrassaa. Upeaa satoa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toivotaan että onnistuisi täälläkin! Kiitos vinkeistä, pistän siis peukut pystyyn. Ja ehkä vielä pari laatikollista varastoon:)

      Poista
  3. Meillä kuivataan, lasten suurinta herkkua! Myöskin olen tehnyt ihan maijalla mehua. Mehu ei tarvitse edes kamalasti sokeria ja siitä keitellään talvella kiisseliä ja puuroa, toki tietysti juodaan ihan mehunakin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä myös on mehumaija laulanut, mutta omenamehu ei jostakin syystä oikein uppoa lapsiin. Tosin kun sitä jatkojalostaa vaaleaksi glögiksi, niin johan maistuu kaikille! :)

      Poista
  4. Melkein tunnen omenoiden tuoksun herkllisia kuvia katsellessani :)

    VastaaPoista
  5. Joo,Åkeröt on täälläkin pakattu papereihin ja viety autotallin viileyteen odottamaan talven tuloa.Paljon on hyviä hedelmiä maailmassa,mutta jos pitäis valita vaan yksi,niin omenahan se olis,mulla ainakin<3

    VastaaPoista
  6. Ihanasti paperoituja omenoita laatikoissa!
    Toivottavasti onnistuu!

    VastaaPoista
  7. Hienosti oot pakannut omput. Mä viipaloin omenat ja panin pakkaseen. Tein niistä omenapiirakkaa. Hyvin säilyivät, ruskeaksi omppuviipaleet menivät, mutta ei haittanut kun päälle tuli kanelia ja sokeria.

    VastaaPoista
  8. Pakkanen nitisee liitoksistaan. Meillä on vain aikaisia omenalajikkeita, joten omenapuuhat ovat jo takanapäin.

    VastaaPoista
  9. Työkaveri toi omenoita kulhossa työpaikalle ja ai että, kun ne tuoksuivat hyvälle.
    Hienosti pakattuja omppuja.

    VastaaPoista
  10. Jos pakastimeen mahtuu, viipaloin välillä muutaman erän omenia omenapaistoksia varten tai omenapiirakkaa varten omenia valmiiksi. Sitten talvella ladon jäiset omenaviipaleet piirakkaan tai paistokseen. En laita sokeria mukaan, kun ne tulee käytettyä kuitenkin aika nopeasti.

    VastaaPoista
  11. Pakastan lohkoina, kuivaan ohuina siivuina, soseutan höyryttämällä tai pikaisesti kattilassa. Omenasose säilyy viileässä muutaman kuukauden ilman sokeria, jos on hyvin pestyt ja kuumennetut lasipurkit ja kannet. Hieman sokeria, niin väri säilyy kauniimpana.

    VastaaPoista
  12. Toivottavasti omenat säilyvät hyvin! �� Mikä tuo on tuo kasvi, joka näkyy omenalaatikoiden takana heti terassin vieressä? Tosi hauskan näköiset lehdet. Kurjenpolvi tulee ekana mieleen, mutta onko se?

    VastaaPoista
  13. Säilytän omenoita takapihallani kylmälaukussa,jossa on vaaleaa paperia tai sanomalehteä kerroksien välissä.Minulla ei ole kuoppaa tai varastoa johon viedä omenat,mutta hyvin säilyy takapihallakin.Osan pilkon valmiiksi omena viipaleiksi ja pakastan,sieltä on sitten helppo ottaa annosrasia ja tehdä omenapiirakkaa.Omena sosetta tein uunissa ja mehua linkoamalla.

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig