torstai 31. maaliskuuta 2016

Askel askeleelta

Ruukutuspöydältä on vihdoin sulanut kaikki lumi ja jää. Vielä kun ehtisi siivoamaan pöydän tositoimia varten.
Tämä puutarhan työpöytä on yksi neljästä ja sijaitsee varaston seinustalla. Se rakennettiin aikoinaan kuormalavasta sekä kasvihuoneen betonivalun muottina olleista jämälaudoista. Erittäin rouhea, mutta sopii juuri siksi meille kuin punainen nenä pellelle.

Mukavaa loppuviikkoa!

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Terassielämää

Oi voi kun sitä jo kaipaa terassielämää! Onnekkaimmat kahvittelivat terassilla pääsiäisauringossa, itse ihastelin lumien sulamista toipilaana ikkunan takaa. Meillä terassikausi avataan "virallisesti" aina vappuna, vaikka usein vielä hytistäänkin ulkovaatteet päällä.
Mutta ne kesäaamut, kun vihdoin tarkenee olla terassilla vaikka yöpaidassa. Kävellä paljain varpain, tuoksutella alkukesän syreenejä.
Tai ne ihanat heinäkuun helteet, kun kaikki elämä keskittyy ulos. Ruoanlaitto, oleskelu, vieraiden kestitseminen.
Kun kaapista löytyy aina marenkia ja kermavaahtoa kesäisten yllätysvieraiden varalle. Ja kakuntäytteet poimitaan kotipihasta.
Kun kasvit kehräävät lämmössä ja valossa (kunhan saavat tarpeeksi vettä ja ravinteita!).
Tai ne upeat elokuun aamut, kun puutarha notkuu satoa ja kukkia, ja luonnon yltäkylläisyys melkein salpaa hengen.
Viime kesänä meidän terassilla kukoisti banaani. Tänä vuonna kokeilen taatusti jotakin vähintään yhtä hullua. Tarpeeksi iso ruukku, kunnon salaojitus ja laadukasta multaa. Alan uskoa, että Suomen suvessa voi kasvattaa melkeinpä mitä vaan! 
Mitä erikoisuuksia sinun terassillasi tai parvekkeellasi kasvaa kesäisin? Persikkapuu ruukussa? Avocadoa, mangoa, bataattia, granaattiomenaa..? Vinkkejä ja ideoita otetaan ilolla vastaan!

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Pääsiäistunnelmissa

Pääsiäisen pyhät tuntuvat jotenkin ihanan pitkiltä. Vietetään aikaa yhdessä perheen ja lähisuvun kanssa, ilman suureellisia suunnitelmia. Ollaan, herkutellaan ja rentoudutaan.
Myös Marian hyötytarhassa, Viherpeukalot blogissa, ollaan pääsiäistunnelmissa. 
Käy kurkkaamassa kuulumisia täältä.

Leppoisaa pyhien jatkoa!

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Hyvää pääsiäistä!

Pääsiäiskukkien myötä toivottelen teille kaikille oikein mukavia juhlapyhiä! Ja jos edessä on kyläilyreissuja, niin muistakaa, kukat toimivat aina! Erityisen mukavasti näin sipulikukkakaudella, kun ihanuudet voi myöhemmin istuttaa puutarhaan tulevien vuosien iloksi.
Me saimme julkkareissa aivan ihania kukkatervehdyksiä. Mutta yksi oli kyllä ylitse muiden. Ihana keväinen kukka-astetelma, josta löytyi tetenarsissia, helmililjaa, krookuksia, perunanarsissia. Ja myös jotakin aivan muuta...
 ...siemenestä...
 ...lautaselle!
Kiitos Versoja Vaahteranmäeltä -blogin Riinalle todella kekseliäästä lahjasta! 
Tämä on ihana <3

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Suunnitelmat selvillä?

Terveisiä sängyn pohjalta! Kroppa päätti, että kevätkiireet saivat jäädä ja kaatoi omistajansa petiin. Aikani pyristelin vastaan, melko lailla turhaan. Ennen välikuolemaa ehdin kuitenkin kerätä viime kesän kasvimaasuosikkeja Marian hyötytarhaan, Viherpeukalot blogiin. Pääset lukemaan postauksen täällä.
Joko teillä on suunnitelmat selvillä ja suosikit kirjattuna? Mitä ehdottomasti suosittelisitte kasvimaalle? 
Vielä olisi tilaa hyväksi havaituille kasvateille!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Kevätmielellä

Pikkutrullit odottavat jo malttamattomina lähtölupaa. Minä nautiskelen aamukahvista ja ajatuksesta, että kevät on ihan nurkan takana. Tosin juuri nyt pakkasasteet tuntuvat kohtuuttoman kovilta. Mutta valo! Ja pääsiäinen! Ja kukat!

Kaunista palmusunnuntaita kaikille!

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Onnea!

Tässä vihdoin Kotipuutarha-lehden sponssaaman kirja-arvonnan voittajat! 
* Kaunis piha -helposti! Sehän olisi mahtavaa!
yhdellä arvalla mukana.
Tiina tibiha@

* Mukana arvonnassa ja kumpikin kirja kiinnostaa.
sirkka.lehdikko@

Lämpimät onnittelut voittajille!

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille ja oikein ihanaa viikonloppua!

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Juhlahumua julkkareissa!

Eilen saimme vuoden uurastuksen jälkeen painotuoreen kirjan käsiimme: Keittiöpuutarha - Siemenestä lautaselle. Se oli huikea hetki!
Koko päivä meni julkkarihuumassa. Ihanaa kuhinaa, positiivista kiirettä, naurua, onnea ja iloa.
Pää on pyörällä, olo on samaan aikaan sekä huojentunut että epäuskoinen. NYT se on vihdoin tässä.
Päivään mahtui monta ikimuistoista tapaamista. Marttana iloitsin tietenkin, kun pääsin jutustelemaan Marttaliiton toiminnanjohtajan Marianne Heikkilän kanssa. 

Aamun pressikuhinan jälkeen valmistauduimme illan bloggaajatapahtumaan. 
Saimme tavata monta ihanaa kanssabloggaajaa rennon illanvieton merkeissä. Kuulumisten vaihtoa, herkuttelua, yrttien tuoksua ja tietenkin istuttamista!
Puutarhahanskoille ei paljon käyttöä löytynyt, kun kädet haluttiin upottaa multaan ja fiilistellä tulevaa kasvukautta. Kiitos GreenCare kivasta ohjelmanumerosta!
Haluan vielä kertaalleen hehkuttaa upeaa tiimiä, joka mahdollisti kaiken tämän:
Kati ja Hanna: kanssanne on ollut ilo ja autuus tehdä töitä. En ole ehkä ikinä nauranut näin paljoa kuin kuluvan vuoden aikana. Oletan sen näkyvän kiinteytyneinä vatsalihaksina, kunhan kesä koittaa.
Kirsikka Simberg ja Tuukka Koivisto, ReadMe, Hilkka Opas, kaikki kirjan yhteistyökumppanit. Suuri kiitos teille! Koko julkkaripäivän järjestelyistä puolestaan lämmin kiitos Mildh Pressin Miia Raniselle tiimeineen, sekä Carolina Simbergille korvaamattomasta avusta ja koko ajan askeleen edellä kulkeneesta tilannetajusta.
Postauksen kaikki kuvat ovat suloinen sekamelska puhelinkuvia, eri kameroilla otettuja ja niistä kiitos Katille, Carolinalle ja Hanna Wikmanille.

Nöyrä kiitos ja kumarrus, olen (kerrankin) sanaton!

Ps. Ihania postauksia päivästä löydät ainakin näistä blogeista:

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Arvontamuistutus!

Vielä ehtii osallistua Kotipuutarha-lehden sponssaamaan arvontaan, jossa palkintona kaksi kirjaa täynnä ideoita ja vinkkejä puutarhaan!
Klikkaa itsesi tänne ja osallistu. Arvonta-aika päättyy tiistaina 15.3. klo 24.


Onnea matkaan!

* Edit. Arvonta on päättynyt.

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Kevään kaunottaret

Koko viikko meni auringonpaistetta odotellessa. Tänään sitä sitten saatiin, aamusta asti. Lumikerros oheni päivän aikana aivan silmissä, mahtavaa! Oli keli mikä tahansa, niin onneksi auringon voi aina tuoda myös sisään. Tete-narsissit ovat ihania piristäviä pikkuaurinkoja.
Huoneenlämmössä nämä eivät kyllä kovinkaan kauaa kuivumatta kestä. Mutta kesähuoneen viileydessä ne ovat viihtyneet jo pidemmän aikaa. Hyvät hoito-ohjeet ruukkunarsisseille löytyy esimerkiksi Huiskulan sivuilta täältä
Kauniisti Kotimaisen sivut tiesivät kertoa, että kaukoidässä narsissi on onnen symboli, ja erityisesti Kiinassa se on suosittu kevään vertauskuva. Nimi Narcissus tulee kreikan sanasta nárke ('horros, lamaannus'), minkä on arveltu viittaavan kukan huumaavaan tuoksuun.
Minä ainakin huumaannun näistä kevätkaunottarista joka vuosi!

Blogiyhteistyö, Huiskula

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Sinua on odotettu

Voi ihanuus, se olisi viikonloppu!
Istutuspuuhia, yrttien tuoksua, rauhallista kokkailua.
Rentouttavaa viikonloppua!

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Kevät on jo matkalla!

Marian hyötytarhassa, Viherpeukalot blogissa nautitaan narsisseista eikä anneta paksun lumikerroksen hämätä. Kevät on matkalla!
Samalla pohditaan, miten saada ihanat kevätkukkijat säilymään mahdollisimman pitkään. Pääset lukemaan jutun tästä.

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Laiskan naisen remontti

Ensin ahdistutaan, kun kevätaurinko paljastaa kuluneet nurkat. Sitten haaveillaan uudesta, eleettömän valkoisesta ja kiiltävästä keittiöstä. Suuremmasta olohuoneesta. Tuplamäärästä komerotilaa.
Seuraavaksi pakataan perhe ja hiihtolomatavarat autoon. Ajetaan pari tuhatta kilometriä erilaisten nyssyköiden ja pussukoiden täyttäessä jalkatilat. Majoitutaan tiivistunnelmaiseen tummasävyiseen hirsimökkiin. 
Lopuksi palataan kotiin ja ihastellaan tilaa ja avaruutta. Jokaisen omaa huonetta. Sohvaa, joka ei ole täytetty hiihtovarusteilla.
Ollaan tavattoman tyytyväisiä valoisaan ja juuri sopivankokoiseen kotiin.
 Laiskan naisen remontti parhaimmillaan!

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Tärkeällä asialla

Olen vähän kuin kevään kukkijat. Puhkean eloon auringon myötä, kurottelen kohti valoa ja lämpöä. Kesän varastoin itseeni energiaa, jotta selviän pitkästä talvesta. Miehenikin aina sanoo, että muutun ihan eri ihmiseksi pitenevän päivän myötä.
Rakastan aurinkoa ja lämpöä. Olen vilukissa kesät talvet, en ikinä valita liiasta kuumuudesta. En edes silloin, kun nukkuminen tuntuu hankalalta ja hiukset takertuvat niskaan. Silloin saatan tosin luopua villasukistani. 
Viime päivinä on saatu nauttia upeasta auringonpaisteesta. Hangilta kirkkaana hohtava aurinko on muistuttanut kevään lähenemisestä. Yleensä olen aina kääntänyt kasvoni kohti taivasta, fiilistellyt muutamasta lämmittävästä säteestä.
Mutta tänä vuonna sain ikävän muistutuksen ihon ja auringon epäsopivuudesta toisilleen. En ole enää vuosiin harrastanut varsinaista auringossa makoilua. Kesäisin olen käyttänyt hattua. Rasvannut itseni aurinkosuojalla. Tammikuussa kasvoistani kuitenkin poistettiin huonon yhteiselon jäljet.
Leikkausarpea ja tilastomerkintää myöhemmin heräsin todellisuuteen. Ymmärrän kuuluvani riskiryhmään. Ehdin säikähtää ja huolestua, mutta pääsin kuitenkin vähällä. 
Erilaisiin ihosyöpiin vaikuttaa auringossa vietetty kumulatiivinen annos eli se, kuinka paljon ihminen on saanut ultraviolettisäteilyä koko elämänsä aikana. Nykyisen outdoor-elämäntyylin ja runsaan matkustelun takia yhä nuoremmat sairastuvat. Jos olet helposti palavaa sorttia, sinulla on paljon luomia tai suvussasi on ihosyöpää, tarkkaile ihoasi säännöllisesti! Ja mene ajoissa lääkäriin. Vaikka tuntuu, että ei jaksasisi, lapset valvottaisivat, pelottaisi, olisi muutakin tekemistä.
Pitäkää hyvää huolta itsestänne. Kesät talvet. Mutta ennen kaikkea, suojatkaa lapsenne, jankuttakaa hatuista, valvokaa rasvaamista, huolehtikaa ihon suojaamisesta. Antakaa hyvät eväät elämään. Pitkän talven jälkeen suomalainen mieli janoaa lämpöä ja aurinkoa. Ulkona haluaa viettää jokaisen mahdollisen hetken. 
Tehkää niin, mutta turvallisesti!

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Ideavarkaissa + arvonta!

Ideavarkaissa, sitähän tässä ollaan tämän tästä. Välillä tarkoituksella, välillä huomaamatta.
Parhaat ideat puutarhaan olen saanut blogeista, lehdistä, Instagramista, Pinterestistä, Avoimet puutarhat -tapahtumista, kirjoista. Siis ihan kaikkialta, mihin silmät nyt sattuvat osumaan.
Metsästän ideoita puutarhan rakenteisiin,
kasvivalintoihin,
tai tavaroiden uusiokäyttöön.
Välillä nappaan ideoita ihan vain tunnelman luomiseen.
Ja joskus osaset loksahtavat paikoilleen sen kummemmin miettimättä ja sitä huomaa tavoittaneensa jotakin, mistä on jo pitkään haaveillut.
Lukijat antavat välillä palautetta blogista mukaan tarttuneista ideoista. Isoista ja pienistä. Kyselevät tarkempia yksityiskohtia. Saattavat laittaa kuvankin vastaavasta toteutuksesta. Sellainen ilahduttaa aina suuresti.
Nyt on mahdollisuus voittaa innostavia ideoita ja ihania lukuhetkiä, sillä Kotipuutarha-lehti tarjoaa blogini lukijoille kivan kirja-arvonnan! 100 uutta ja hyödyllistä ideaa puutarhaan sekä Kaunis piha helposti ovat täynnä mielenkiintoisia vinkkejä, selkeitä ohjeita ja helppoja projekteja.
Voit valita, lähdetkö tavoittelemaan kumpaa tahansa kirjaa vai vain toista kirjaa.

1. Yhden arvan saat jättämällä viestin tämän postauksen perään. Anonyymit osallistujat, muistakaa jättää nimimerkki ja mielellään myös sähköpostiosoite.


2. Lisäarvan voi lunastaa blogin Facebook-sivuilla. Käy tykkäämässä sivustosta ja jätä puumerkki itsestäsi arvonta-tilapäivityksen alle.



Arvonta-aika alkaa NYT ja päättyy kahden viikon päästä tiistaina 15.3.2016 klo 24.



Onnea arvontaan ja oikein mukavaa maaliskuun alkua!