tiistai 18. huhtikuuta 2017

Mökkiterveisiä

Avasimme mökkikauden pääsiäisenä. Lumet olivat jo lähes sulaneet, mutta järven jää kesti vielä kävelemistä. 
Aamut valkenivat kauniina. Aurinko kultasi maiseman ja sai unihiekan karisemaan silmistä nopeasti.
Minua ei haittaa herätä lähes kukonlaulun aikaan ikkunasta pilkistäviin auringonsäteisiin. Mökillä ei ole ikinä kiire. On ihanaa keitellä aamukahvit kaikessa rauhassa, juoda vielä toinenkin kupillinen peiton alla ja ihailla ikkunasta avautuvaa järvimaisemaa.
Keli oli pääsiäisenä suorastaan hyytävä. Päiväsauna maistui ulkoilun päälle makoisalta. Oli ihanaa nukkua päikkäreitä, lueskella ja pelata mökin vanhoja lautapelejä. Meidän refluksikko-allergikko-pikkumies sai maistaa elämänsä ensimmäistä suklaamunaa. Riemu oli melkoinen, koko perheellä. Ja kiitos naapureiden, ei tarvinnut aloitella mistään minimunasta!
Pääsiäinen oli maltillista koristelua, överiä syömistä ja yhtä suurta siskonpetiä.
Pääsiäinen oli myös tutkimusretkiä ja puusavottaa.
Suurta onnea on mökin lähellä asuva lapsiperhe. Aina löytyy kavereita ja ikinä ei ole tarvinnut houkutella lapsia mökille. Pienimmätkin ovat jo löytäneet yhteisen sävelen.

Toivottavasti sielläkin on ladattua akkuja. Oikein hyvää arkiviikon aloitusta!

SHARE:

12 kommenttia

  1. Ihanan kuuloinen pääsiäinen mökillä! <3
    Meillä pääsiäisen aika kului vähän samoissa merkeissä, mutta ihan kotosalla. Sääkin näytti aikalailla samalta. Aurinkoa ja kylmää riitti. Mutta pihalla touhutessa sää oli oikein hyvä.
    Ihanaa nähdä tuo pikkumiehen ilo. Meidän nyt jo isomies joutui myös sinnittelemään 3 vuotiaaksi ilman suklaamunia. Joten täälläkin on kokemusta tuosta riemusta, joka sen jälkeen koitti.
    Voimia arkeen paluuseen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järveltä puhalsi niin hyytävä tuuli (välillä lumikuurojen kera), että tämä ikiflunssalainen vietti suurimman osan ajasta sisätiloissa. Onneksi lapset eivät ole yhtä sokerisia, vaan puuhasivat milloin leikkimökissä, milloin puumajassa tai metsässä. Mökillä ei tarvitse keksimällä keksiä puuhaa!

      Teillä olikin ihanaa pääsiäispuuhastelua kasvihuoneen parissa, voi että odotan niin innolla tulevia postauksia!!

      Poista
  2. Minä kun asun maalla niin joskus kaipaan tuollaista kaupunkivuosinani ollutta mahdollisuutta lähteä mökille maalle ja olla tekemättä mitään. Elämä täällä maalla on siis sinänsä tietysti ihanaa, mutta sellainen tunne, että "saa olla tekemättä mitään" pitää lähteä hakemaan jostain muualta. Ja vaikka suvussa on mökki, ei sieltä saa enää samaa tunnetta siksikään, kun luonto ja kaikki se rauha on kuitenkin niin lähellä jo täällä kotona. Mutta teillä on ollut ihanan kuuloinen pääsiäinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnistan kyllä tuon tunteen. Aikoinaan Helsingistä lähti mökille ihan eri fiiliksellä kuin nykyään täältä kotoa. Maaseuduksi minä tämänkin lasken, vaikka lähiössä asumme. Mutta kun tekee töitä kotoa käsin, tahtoo vapaa-aikakin mennä työjuttuja pyöritellessä. Mökillä siitäkin pääsee melkein irti, kun vaan ei raahaa töitä mukaansa. Ja mökillä nukumme päikkäreitä joskus jopa koko perheen voimin, se on kyllä aivan mahtavaa! Aitassa uni vaan maittaa niin hyvältä :)

      Poista
  3. Pääsiäisenne kuulosti mukavan rentouttavalta. Lyhytkin irtaantuminen arjesta tuo lisää energiaa. Voi tuota pikku miehen riemua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä riemua oli kyllä ilo katsella! Ja suklaamunasta seurannutta sokerihumalaa, vaikka kaikkea ei kerralla saanutkaan syödä :D

      Poista
  4. Mökkipääsiäinen täälläkin takana, ihanaa rentoilua!
    Kivaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
  5. Teillä on mökkinä ihana punainen tupa! Meidän ensimmäinen yhteinen parisänky ysärillä oli samanlainen kuin teillä mökillä oleva, pisti silmään kuvista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sinnehän ne vanhat tavarat aina kulkeutuvat, mökille:) Juuri pääsiäisenä puhuimme, että kesällä on uuden sängyn osto edessä, tuo alkaa vedellä ihan viimeisiä. Hyvin on kestänyt! :D

      Poista
  6. Kuulostaa todella ihanan rentouttavalta pääsiäiseltä! Ja voi tuota suloista hymyä, voin kuvitella poitsun riemua :)

    Ihanaa viikkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, univelkoja tuli purettua oikein urakalla:) Ja riemulla (ja sokerihumalalla) ei ollut rajoja! :D

      Aurinkoista viikkoa!

      Poista

Blog Design Created by pipdig