tiistai 2. toukokuuta 2017

Talvesta kesään eli vappu 2017

Blogiyhteistyö: Huiskula

Eipä olisi huhtikuun viimeisten päivien viimassa ja lumimyräkässä arvannut, millaisessa kelissä saisimme viettää perinteistä vappubrunssia.




Aamu valkeni aurinkoisena taivaan ollessa pilvetön ja kirkkaan sininen. Onneksi olimme kantaneet puutarhakalusteet esiin lumesta huolimatta, sillä vietimme lähes koko vapunpäivän brunssin ulkona. Tuulenpuuskat kävivät luihin ja ytimiin, mutta suojaisassa kohdassa tuntui jo melkein kesältä!



Olin ajatellut koristaa vappupöytää yksittäisin kukin ja pienin maljakoin. Se on ihanan nopea ja helppo tapa saada näyttävyyttä ja juhlan tuntua. Minulla oli käytössäni  Huiskulasta blogiyhteistyönä saatu neilikkapuntti sekä aikaisemmin hankittu "markettisekakimppu". Purin molemmat ja päädyin tekemään pikkuisia kukkakimppuja.


Ei tässä nyt vielä ihan kukkasidonnan mestaruuskilpailuihin tarvitse osallistua, mutta kimpuista tuli silti huomattavasti parempia kuin uskalsin etukäteen odottaa. En ole oikein ikinä hiffannut miten kukat asetellaan spiraalin muotoon, yleensä kukat levähtävät käsiini muutaman oksan jälkeen.




Rakastan rentoja kimppuja, mutta neilikoista ja krysanteemeista en sellaisia saanut aikaiseksi. Vappuaaton lumikerros ei tarjonnut ideoita luonnosta hyödynnettäväksi. Tosin yöllinen sidonta-ajankohtakin vähän rajoitti luovuutta. Näitä olisi ihanaa väkertää yhdessä ystävien kanssa, seuraavien juhlien kynnyksellä taidankin pitää kukkasidontatalkoot. 

Nyt iloitsen tämän viikon sääennusteesta ja viimeisistä kakkupaloista. Ihana toukokuu on vihdoin täällä!

Tämä vappu jäi taatusti mieleen kelien suhteen. Vappulumiukkoja, grillailua räntäsateessa ja sitten totaalinen muutos yhdessä yössä. Nyt nautitaan!

* Blogiyhteistyö: Neilikat Huiskulasta

SHARE:

7 kommenttia

  1. Kevät tuli tosiaan yhdessä yössä ja toi mahtavan brunssisään. :)
    Todella kauniin keväiset ja aurinkoiset kuvat ja kattaus. Ja tuo viimeinen kuvapari on ihan huippu! <3

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä mieletön sään muutos! Ihanat kattaukset sulla, tyylitajusi on niin pettämätön. Samaa mieltä Riinan kanssa tuosta vikasta kuvaparista, huippu:))

    VastaaPoista
  3. Mutta Maria, nuo sun kimppusihan ovat spiraalissa! Sitä paitsi ne ovat niin söpöjä, että jos varret ei ihan asetu 45 asteen kulmaan, ei sitä voi mitenkään tässä kauneuden keskellä havaita.

    Aurinkoista toukokuuta!

    Sini K.
    kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
  4. Kyl mä mietin lauantaina kaikkia Ullanlinnanmäelle ja vastaaviin Suuntaavia, että kuinkahan käy, mutta sää oli lopulta sitten oikein mainio! (Ei me ite siis pikniköity tms. mutta muiden puolesta jo murehdin :D ). Ihanan näköinen brunssi teillä taas ollut!

    VastaaPoista
  5. Eipä uskois että nuo kuvat on otettu saman vapun aikana! Kauniita kukkia.

    VastaaPoista
  6. Eilen meillä lämpötila kipusi +15 asteeseen. Huikean hieno päivä, varsinkin kun sattuu olemaan lomaviikko. Herkullinen kattaus ja ihanat kukat!

    VastaaPoista
  7. Söpöjä kimppuja syntyi! Kyllä meillä Suomessa täytyy totutella siihen, että kelit vaihtuu kesken kemujen, onneksi nyt mentiin parempaan päin!

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig