keskiviikko 30. elokuuta 2017

Elokuun lopun fiiliksissä

Kasvihuoneessa on jo syyskesän tunnelma, vaikka edelleen odottelen tomaattisadon kypsymistä. Maistiaisia tulee pieni kourallinen per päivä, muttei säilöttäväksi asti. Tähän asti pallerot on herkuteltu tuoreeltaan. 

Jotakin katkeransuloisen ihanaa näissä syyskesän päivissä on. Auringon tulokulma paljastaa syksyn läheisyyden. Vielä en haluaisi myöntää kauden olevan ohi, varsinkaan tällaisen kesän jälkeen. Toisaalta olisi jo ihanaa heittäytyä syksyn tuomaan verkkaiseen tahtiin, vetää villasukat jalkaan ja käpertyä sohvan nurkkaan. Mutta eiköhän tuo vireystaso taas ensi viikon aurinkopäivien myötä nouse!
Lisää loppukesän kasvihuonekuulumisia Minttua ja mustikoita -blogissa, pääset postaukseen tästä.


Hyvää elokuun loppua!

SHARE:

7 kommenttia

  1. Ihana kuva :) Tuntuu tosiaan, ettei vielä olisi valmis kauden loppumiseen. Mutta toisaalta huomaa, ettei enää jaksa samalla innolla puuhata pihalla. Tauko tekee taas ihan hyvää, vaikkei sitä haluakkaan myöntää :)

    VastaaPoista
  2. Samaa täälläkin odotellaan, että saa tomaatit punaisiksi..Saa nähdä miten käy. Toivottavasti ei tule kylmiä öitä.

    VastaaPoista
  3. Jestas, että onkin upean näköistä!
    Mä jostain syystä aina, mitä lähemmäksi syksyä mennään, unohdan tai lopetan kasvien hoidon. Jotenkin se on sellainen kesäjuttu.. Tänä syksynä aion jatkaa ja sisustan kasvarin syyskukilla sitten kun sato on korjattu <3

    VastaaPoista
  4. Kauniilta näyttää kasvihuoneessasi! Täälläkin on samanlaiset odottavat tunnelmat. Mukavaa loppuviikkoa! P.s. blogissani on puutarhakirja-arvonta:)

    VastaaPoista
  5. Hienosti välittyy tunnelma tästä kuvasta. Hienoa, että auringolla on joku tulokulma; meillä se näyttäytyy tänään niin pitkästä aikaa, etten edes muista milloin viimeksi.. Hyvää elokuun loppua sinullekin! :)

    VastaaPoista
  6. Ihanaa, ettei aina ole samanlaista. Osaa nauttia enemmän kuin kesää ei kestä ikuisesti :)

    VastaaPoista
  7. Vau miten ihana näköistä tuolla kasvihuoneessa!

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig