sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Terassiruukuista

Kerroin jo aikaisemmin, miten itseäni jännitti modernin lasiterassin rakennuttaminen tällaisen perinnetalontyyppisen puutalon kylkeen. Huoli osoittautui jälkikäteen turhaksi ja nyt harmittaa, että se oli vuosia yksi painavimmista syistä, kun vetkuttelimme hankkeen toteuttamista. Mutta sen verran tuo kummitteli mielessä viime metreille saakka, että valitsin tämän kesän ruukkukasveja uusi terassi mielessäni.
Halusin terassille jotakin kookkaampaa, jotta alumiinisen lasiterassin runko ja kulmat "pehmenisivät". Lopulta päädyin Elhon suurin valkoisiin loft urban round ruukkuihin, joihin toiseen istutin tuurenpihlajan ja toiseen rehevän amppelimansikan.
Tuurenpihlajan lehdet ovat suuret, mutta sen kasvusto on silti siro ja ilmava. Pihlaja sai tyvelleen koristeapilaa, joka täytti ruukun nopeasti. Erilaiset pikkupuut ruukussa tuovat ihanaa vaihtelua ja ryhtiä terassille. Pihlaja on tarkoitus istuttaa maahan nyt syksyn tullen, tosin paikka on vielä katsomatta. Tai ehkä testaan, selviäisikö se talvesta ruukussa..?
Amppelimansikka innostui tekemään satoa vasta elokuun lopussa. Nyt olen siirtänyt sen terassilasien sisäpuolelle, sillä linnut alkoivat vierailla mansikkaruukussa turhan ahkeraan. Portaalla nököttää päivittäin lintu jos toinenkin, joka katselee kaihoisasti pulleiden mansikoiden perään. Onneksi eivät ole törmäilleet laseihin.
Sinänsä terassin ilmeen pehmentäminen parilla kookkaalla ruukulla tuntuu tästä näkövinkkelistä lähinnä huvittavalta. Koko terassihan lähes häviää syyskesän villiintyneen puutarhan syövereihin!
Perennat, ruukut ja keittiöpuutarha ovat kaikki iloista sekamelskaa ja odottavat jo syyspuuhiin tarttuvan puutarhurin karsivaa kättä. 
Vaan mikäs kiire tässä vielä on, syysauringosta nauttiessa. Tänä vuonna säilöntäpuuhiakin on sen verran vähän, että on aikaa ottaa syksy vastaan kaikessa rauhassa.

SHARE:

16 kommenttia

  1. Terassi istuu taloon ja puutarhaan, niin kuin se olisi ollut aina siinä. 😍 Tykkään tuurenpihlajasta tosi paljon. Sen lehdissä on jotain eksoottista ja sademetsämäistä. 🌿Meillä se kasvaa postilaatikon nurkalla ja on ollut aika nopeakasvuinen. Siihen tulee aivan ihana ruskan värikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin, että teillä on tuurenpihlaja! Vielä mietin paikkaa juuri tuon nopeakasvuisuuden takia. Ja on kyllä yllättävää, miten hyvin terassi soljahti talon profiiliin, ei voi kuin olla tyytyväinen :)

      Poista
  2. Tuurenpihlaja on kaunis. Ihastelin sitä jo keväällä taimistolla. Ihana kun saat mansikkasatoa nyt kun varsinainen satokausi on jo ohi 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on kyllä mukava napsia ja ripotella aamujogurtin päälle yhdessä puutarhamustikoiden kanssa. Joiden pääsato alkaa olla käsillä vasta nyt. Ihan hassu satokausi, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan:)

      Poista
  3. Terassi istuu todella kauniisti tuohon kokonaisuuteen, tosi onnistunut "muutos" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elisa! On kyllä hassua miten sujuvasti terassi tuohon soljahti. Ja niin paljon kuin sitä pähkittiin, ihan turhaan! :D

      Poista
  4. Meillä on myös lasiterassi ja se on yksi parhaimmista hankinnoista ikinä.Eilen söimme siellä,kun oli niin aurinkoinen päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin olemme syöneet terassilla melkein kaikki ateriat. Erityisen mukavaa se on sateen ropistessa kattoon:) Ja ihan samaa mieltä olemme, yksi parhaimmista hankinnoista ikinä!

      Poista
  5. Kaunis kokonaisuus <3 Kyllä tuolla kelpaa oleskella ja nauttia syksyn hiipimisestä :) Nuo ruukkuistutukset sopivat eteen kyllä valtavan hyvin. Loistava idea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Yksi kylässäkävijä kyllä totesi vähän ihmettelen, että olet sitten täräyttänyt pihlajan terassiruukkuun:D Mutta aina pitää olla jotakin kokeilua meneillään:)

      Poista
  6. Ihanan viihtyisä terassi! Hauska sattuma, että mainitsit juuri tuurenpihlajan, koska katselin sellaista puutarhan alennusmyynnissä, mutta en vielä uskaltanut ottaa mukaani. Tarkoitukseni oli googlata kyseinen puu kotona ja tutkia kokoluokkaa ja muita vaatimuksia, mutta olisin unohtanut ellet olisi sitä jutussa maininnut.

    Kiitoksia muistutuksesta ;) täytyy lähteä pihlaja ostoksille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä vaan:) Innolla jo odotan puun syysväriä, vaikka pihlaja kovin pieni ja hentoinen vielä onkin. Ja sai selkäänsä Kiira-myrskyssä. Mutta näyttää olevan vahvaa tekoa eikä pienistä hätkähdä!

      Poista
  7. Siis todella kaunis terassi, kyllä tuolla kelpaa oleilla :)
    Minusta tuntuu, että moni on sanonut noiden amppelimansikoiden kyspyvän tänä vuonna myöhässä. Mutta herkullisen näköisiä mansikoita sieltä onkin tulossa, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

    Oikein kivaa syyskuuta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja ihan totta, näitä on mukava herkutella nyt, maistuvat erityisen makeilta:)

      Poista
  8. Tuurenpihlaja kasvaa rotevaksi puuksi, syysväri on kaunis ja marjatertut matalan lautasen kokoset, meillä kaheksan vuotta vanha. Lasitettu terassi on varmasti mukava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi oi, kuulostaa oikein hyvältä! Vielä kun keksin täydellisen paikan täällä suhteellisen täydessä pihassa..:)

      Poista

Blog Design Created by pipdig