tiistai 17. lokakuuta 2017

Keittiössä tuoksuu tomaatti

Keittiössä on viime päivinä tuoksunut ihanan täyteläinen tomaatti. Jälkikypsennykseen kerätyt, hieman liian kirpsakat tai mauttomat tomaatit ovat jalostuneet uunissa salonkikelpoisiksi herkkupaloiksi.
Tänä vuonna oli poikkeuksellisen huono tomaattivuosi. Satoa toki saatiin, mutta meillä suurin osa siitä meni suoraan tuorekäyttöön eli puskasta popsien. Lokakuussa oli aika riipiä vihreitä tomaatteja notkuvat varret tyhjiksi. Keittiön tasot ovatkin nyt täynnä jälkikypsennyksessä olevia tomaattikoreja. 

Tomaatti on siitä mainio kasvi, että se jatkaa kypsymistä myös emokasvistaan irrallaan. Maku ei tietenkään ole sama kuin auringossa kypsyneillä. Tällaiset tomaatit sopivatkin loistavasti ruoanlaittoon ja säilöntään, jossa makeutta voi tarvittaessa lisätä ripauksella sokeria.
Meillä suurin osa tomaateista on sujahtanut uuniin. Aurinkokuivatut, eikun siis uunikuivatut tomaatit ovat nimittäin koko perheen herkkua. Ne sopivat popsittavaksi sellaisenaan, leivän päälle (ruisleipää, aurajuustoa ja uunikuivattuja tomaatteja, aah!!), pastan kaveriksi, salaatteihin, piirakoihin... Lista on loputon. 
Uunissa kuivattujen tomaattien valmistaminen on todella helppoa. Fiksu kokki laittaa satsin yöksi uuniin ja herää aamulla ihanaan tuoksuun. Vähän hölmömpi kokki laittaa satsin uuniin aamulla, suorittaa "laaduntarkkailua" pitkin päivää ja ottaa illalla uunista lähes tyhjän pellin. Mutta maku todellakin vie mennessään!
Alunperin törmäsin ohjeeseen Satu Koiviston Gastronaatti-kirjassa. Valmistusaikaa ja yrttejä voi toki muunnella omien mieltymysten mukaan. Itse ajattelin joku kerta kokeilla pieneksi pilkotun valkosipulin lisäämistä tomaattien päälle. Nyt jo alkoi suu napsaa!

UUNIKUIVATUT TOMAATIT

tomaatteja
oliiviöljyä
tuoretta timjamia
sormisuolaa
(sokeria)

Pese ja halkaise tomaatit. Laita tomaatit uunipellille leivinpaperin päälle leikkauspinta ylöspäin.

Pirskottele tomaattien päälle oliiviöljyä, ripottele jokaisen tomaatin päälle sormisuolaa ja riivi mukaan tuoretta timjamia.

Kuivata tomaatteja 80-100 asteisessa uunissa noin 6 - 8 tuntia tomaattien koosta riippuen. Jätä uunin luukku raolleen (väliin esimerkiksi puinen kauha), jotta kosteus poistuu uunista. Parhaimmillaan uunikuivatut tomaatit on reunoilta käpristyneitä ja keskeltä vielä vähän pehmeitä ja nahkeita.

* Säilytä tomaatteja tiiviissä kannellisessa rasiassa jääkaapissa. Ne pysyvät hyvänä ainakin viikon, ehkä kaksikin. Varmuutta ei ole, koska nämä syödään meillä yleensä muutamassa päivässä.

* Olen käyttänyt kaikenkokoisia tomaatteja. Pihvitomaatit lohkoan pienemmiksi. Jätän halkaistut kirsikkatomaatit uunipellin etureunaan, josta ne on helppo ottaa pois aikaisemmin, jos pellillä on kovin erikokoisia ja eri kypsennysajan tarvitsevia tomaatteja.

* Jos tomaatit ovat kovin hapokkaita, voit tasapainottaa makua ripottelemalla niiden päälle vähän sokeria.

SHARE:

15 kommenttia

  1. Voin jotenkin kuvitella tän laaduntarkkailun, hih :D Se on jo sentään jotain, että pellillä vielä illalla on jotakin ;)
    Kauniita tomaatteja :)
    Oliko teillä kylmä aamu? Meillä mittari kylmimmillään näytti 2.5.astetta :(
    Mukavaa viikonjatkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laaduntarkkailu, se on tärkeää puuhaa! Pahin oli, kun mies notkui voileivän kanssa vieressä ja kysyi, saako näitä jo ottaa uunista? Vastasin ihan pokkana, että eivät ole vielä valmiita, johon mies totesi, että miksi tuolla on sitten noin paljon koloja riveissä :D :D

      En huomannut aamulla katsoa mittaria, ennen kuutta tsekkasin ikkunasta, että maa ei ole huurteessa. Se tieto riittää tällä hetkellä, on nimittäin vielä satoa kasvulaatikoissa...

      Mukavaa viikkoa (ja pakkasettomia öitä) myös sinulle!

      Poista
  2. Kiitos tästä vinkistä, täytyykin laittaa muistiin! Meillä myös kerättiin vihreitä tomaatteja sisälle jatkokypsymään, mutta eihän tuo maku ole sama. Näin niitä saisikin mukavasti käytettyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä tosiaan maku tiivistyy ja halutessaan voi kikkailla tuon sokerilisäyksen kanssa, jos on kovin hapokasta menoa:)

      Poista
  3. Erinomainen ohje, jonka laitan talteen tulevaisuutta varten.
    Hauska juttu tuo laaduntarkkailu. Niin siinä saattaa helposti käydä, kun talo täyttyy ihanasta tuoksusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ihan perheen parasta tällä laaduntarkkailulla vaan ajatellaan:D Ja suosittelen kokeilemaan, ovat kyllä aikamoisia herkkupaloja ja sopivat moneen!

      Poista
  4. Kylläpä kuullostaa herkulliselta! Pakko itsekin kokeilla, tosin ihan kaupan tomaateista, kun meidän sato meni suoraan suihin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kaupan tomaateista saakin vähän tasakokoisemman satsin, niin ei tarvitse olla jatkuvasti maistelemassa (eikun siis tarkkailemassa) kypsyysastetta:)

      Poista
  5. Oi voi, kuulostaakin herkulliselta! Pitääkin kokeilla, kun tomaatit ehtivät hieman punastumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä niin passeli ohje näihin sisällä kypsytettäviin tomaatteihin!

      Poista
  6. Melkein kuin aurinkokuivatut tomaatit!
    Herkkua, niin kuvasi kuin tomaatitkin!

    Lempeää syysviikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä kesänä ei aurinko riittänyt kypsyttämään eikä kuivaamaan. Onneksi on jälkikypsennys ja uuni! :)

      Ihanan lämmintä viikkoa sinulle!

      Poista
  7. Voin vain kuvitella kuinka hyviä nuo uunikuivatut tomaatit ovat.
    Munkin ystävä sanoi ettei tullut niin hyvin tomaatteja tänä kesänä, kait nekin kaipas aurinkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, että kaikki kaipasivat aurinkoa tänä kesänä. Mutta onneksi satoa voi käyttää näinkin. Ovat kyllä tosi maukkaita, itse mutustelen suurimman osan voileivän päällä:)

      Poista
  8. Kiitos vinkistä! Olenkin ihmetellyt, että mitä ihmettä loppusadolle teen, nyt tiedän :).

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig