maanantai 5. maaliskuuta 2018

Puutarhan työpöydät

Kesäkuvien katsominen näin maaliskuussa on aina vähän tuskaa. Periaatteessa kevät on jo ihan kulman takana, mutta oikeasti nurkissa paukkuu vielä kunnon pakkaset ja puutarhaa peittää paksu lumikerros. Nyt on kuitenkin hyvä aika haaveilla, suunnitella ja osittain jo toteuttaakin.



Minttua ja mustikoita -blogissa on juttua puutarhan työpöydistä. Meiltä niitä löytyy useampi, ympäri puutarhaa ja seinustoja. Ruukutuspöydät ovat paitsi tavattoman käytännöllisiä, niin myös kaunis lisä puutarhaan. Pääset lukemaan koko postauksen tästä.


Hyvää alkanutta viikkoa!

SHARE:

4 kommenttia

  1. Totta, maaliskuu ja ns ensimmäinen kevätkuukausi. Pakkasta oli meillä täällä lännessä aamulla vielä-16 ja maassa lumi, eli ei ihan vielä pääse puutarhatöiden kimppuun. Mutta, pian sekin aika tulee. Viikonloppuna laitoin herneenversoja itämään, edes jotain pientä "omastamaasta".
    Aurinkoista alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Kesäkuvien katselu on hyvinkin viherterapeuttista tähän aikaan vuodesta, syntyy jopa uusia ajatuksia ja unelmia!

    VastaaPoista
  3. Kivoja työpöytiä ja ihnan kesäisiä kuvia, näyttää niin siistiltä ja kauniisti sommitellulta. Hyvää alkanutta viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkistä, tätä en ole vielä tullut ajatelleeksi. Olisihan se ruukutus paljon mukavempaa ulkona pöydällä kuin sisällä (tai nurmikolla istuen).

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig