perjantai 30. maaliskuuta 2018

Valmista tuli!

Blogin kevätsiivous on saatu päätökseen. Tarvittavien elementtien pitäisi nyt olla kohdillaan, linkkien toimia ja kommentoinnin sujua. Ehdin jo eilen vähän fiilistellä uutta ilmettä ja taputella itseäni selkään. Ensinnäkin, että sain ryhdyttyä hommaan ja toiseksi, että selviydyin siitä suht koht kunnialla (eli yllättävän vähillä ärräpäillä).


Keväisen profiilikuvan on ottanut Jaska Poikonen, Juhlapuutarha-kirjamme kuvausten yhteydessä. Voi kuinka jo kaipaankaan etupihan tulppaanimerta!



Sivun yläreunasta löytyy harmaa palkki, jonka välilehdillä on erilaista tietoa yhteystiedoista lähtien. Olen poistanut joitakin elementtejä blogin sivusta vanhaan pohjaan verrattuna. Laita toki viestiä, jos jäit kaipaamaan jotakin.

Kauniita pääsiäispyhiä!

SHARE:

28 kommenttia

  1. Blogisi on ollut aina kaunis ja on sitä edelleenkin! Kevättä ja kukkamerta kaipaan myös!

    Kaunista Pääsiäisenaikaa myös Sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! <3 Onneksi suunta on nyt kohti kukkamerta, katseet vaan tiukasti sinne!:)

      Poista
  2. Kaunis ja ihanan raikas! Tykkään!

    VastaaPoista
  3. Hyvälle näyttää! Onnittelut onnistumisesta!

    VastaaPoista
  4. Oi miten kauniita nuo kevätkukat on! Sinulla on kaunis blogi, on ollut aina. Pitäisi minunkin kovasti päivittää... Hyvää pääsiäisenaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanaa pääsiäistä myös sinne! Ja se aloittaminen on aina suurin urakka, mutta kun saa ensimmäisen askeleen otettua, homma lähtee pyörimään (melkein...) itsestään:D

      Poista
  5. Ihana tulppukuva ja plokiki näyttää hyvältä :) Hyvää pääsiäästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulput on aina ihania! <3 Kiitos ja aurinkoisia juhlapyhiä myös sinne!

      Poista
  6. Tulppaaneja, vihreyttä, lämpöä - sitä kaikkea kaipaamme ja odotamme.
    Selkeän kaunis ulkoasu. Ei mennyt työ hukkaan millään tavoin.
    Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! Onneksi aurinko hellii, vaikka pakkasta onkin. Pikku hiljaa kohti vehreyttä. <3

      Poista
  7. Selkeän toimiva blogi. Ensin säikähdin että sivun lataamisessa kestää kauan mutta nopeasti aukeni eikä jäänyt jumittamaan. Ja siitä tämä saattaa vain olla vanhenevan koneeni ongelma.
    Aurinkoista pääsiäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Jos latautumisen kanssa on ongelmia jatkossa, olisi tosi kiva kuulla siitä. Me itse asumme ihmeellisessä katvekuopassa, välillä sivut latautuvat saman tien, välillä kone jää runksuttamaan. Hyvä kuulla muidenkin kokemuksia.
      Ihanaa pääsiäistä!

      Poista
  8. Upea lopputulos <3 Blogisi on kyllä ennenkin ollut kaunis, mutta tykkään tästä uudestakin tyylistä <3 Mukavaa pääsiäistä teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kiva kuulla! <3 Ja oikein ihanaa pääsiäistä sinne sulan puutarhan keskelle!😄

      Poista
  9. 💚 Ihailtavaa! Aurinkoista kevättä! 💕 Tuija

    VastaaPoista
  10. Kaunis lopputulos. Selkeä ja toimiva. Pidän kovasti <3
    Aurinkoista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi, tosi kiva kuulla! Ja oikein kaunista pääsiäistä! <3

      Poista
  11. Tulipa kaunista! Aurinkoista pääsiäistä, Maria.

    VastaaPoista
  12. Vihdoin kommentointi onnistuu! Jostain syystä kommenttini ovat aina jääneet matkalle, useaan otteeseen eri postauksiin olen yrittänyt kommentoida, kuitenkaan siinä onnistumatta. Ihanan raikas ulkoasu, hyvää työtä! :) Aurinkoista kevättä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi että, onpas harmi! Toivotaan, että tästä lähin onnistuisi. Itse en pystynyt aikaisemmin kommentoimaan ollenkaan mobiilisti, ainoastaan tietokoneella. Nyt näyttäisi toimivan myös sen.

      Oikein ihanaa ja kaunista kevättä myös sinulle!

      Poista
  13. Kauniilta näyttää! Tykkään erityisesti vaaleanpunaisen lisääntymisestä ja uudesta profiilikuvastasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Minna! Minäkin tykkään tuosta vaaleanpunaisesta, vaikka sen luettavuutta ensin epäilinkin. Ihanaa kevään jatkoa!

      Poista

Blog Design Created by pipdig