lauantai 14. huhtikuuta 2018

Messuterveisiä! Ja vieläkö ehditään nähdä?

Kävin pyörähtämässä Kevätmessuilla torstaina. Torstai on siitä kiva messupäivä, että silloin siellä on yleensä enemmän tilaa liikkua ja kuvata. Tällä kertaa aikataulu vain oli niin tiukka, että kaikkia kohteita en vielä ehtinyt kiertää. Onneksi pääsen messuille uudestaan tänään lauantaina.

Tai jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin kyllähän messut olisi ehtinyt kiertää, kun olisi edennyt järjestelmällisesti ja päämäärätietoisesti. Minä sen sijaan poukkoilin kojusta toiseen, kävin moikkaamassa tuttuja ja jäin suustani kiinni joka kulmalle. Ihan parasta messuantia onkin bloggaajakollegoiden ja tuttujen tapaaminen. Joka vuosi moni blogi saa ihan oikeat kasvot, kun messuilla törmää naisiin blogien takana.




Yksi messujen näyttävimmistä osastoista oli Willab Gardenin rakentama. Ruotsalaista kepeyttä, rentoutta ja harmoniaa. Kivoja ideoita ja kauniita yksityiskohtia. Tämä oli myös siinä mielessä must-kohde, että siellä pääsi jutustelemaan Versoja Vaahteramäeltä -blogin Riinan kanssa. Riina on paikalla koko viikonlopun, käykää ihmeessä moikaamassa!



Tykkäsin myös kovasti messujen inspiroivista malliparvekkeista. Kukkalan Sannan toteuttama Vihertuunaajan parveke oli juuri niin kukkaisa ja kaunis kuin odottaa saattoikin. Tämän parvekkeen ääreltä kuului monia ihastuneita messuhuokauksia.



Kasvitieteilijän parvekeen tunnelma imaisi välittömästi mukaansa. Teki mieli istahtaa pöydän ääreen, kääräistä safarinvihreän paidan hihat ja kaivaa suurennuslasi esiin. Parveke oli täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia, mutta silti tunnelma oli ihanan seesteinen. Tämä pikkuparatiisi on Johanna Vireahon, Eeva Tarkion ja Kotipuutarha-lehden käsialaa.





Myös muilta malliparvekkeilta tarttui mukaan hauskoja ideoita. Minulla on taatusti jossakin varaston perällä tuollainen käyttämätön vaaterekki...


Kekkilän + Asun-lehden messuosasto oli tyylikäs, vihreä ja trendikäs. Oli kiva nähdä Kekkilän uusia vihersisustustuotteita livenä.


Kotipuutarha-lehden messuosasto puolestaan huokui nostalgista mummolatunnelmaa. 



Vanhoja aarteita löytyi myös Kauniisti kotimainen -osastolta. 


Huone ett Rum -puodin esillepano on joka vuosi kaunis ja harkittu. Pikkuruiseen viherkeitaaseen on saatu mahtumaan uskomaton määrä mielenkiintoisia kasveja ja aiheeseen sopivia sisustustuotteita.


Tänään siis vielä uudestaan messuille kiertelemään. Olemme myös Katin kanssa signeeraamassa uutta Juhlapuutarha-kirjaamme klo 12 Onnelan Tarjouskirjakaupan osastolla (6r2). Messujen ajan Juhlapuutarha messutarjouksessa! Tulkaa toki tervehtimään, jos suuntaatte tänään Kevätmessuille. Mukavaa messuilua!

SHARE:

13 kommenttia

  1. On niin kiva, kun pääsee fiilisteleen messutunnelmia blogeissa näin etukäteen. Itse olen menossa messuille vasta huomenna (hyvien lopputarjousten perässä, khih). Ihana päästä Riina näkemään livenä :) Ja muutama muukin bloggaaja. Juuri niinkuin sanoit; saada kasvot blogille :) Sinutkin olisi kiva ollut nähdä, mutta me varmaan kerkiämme kesällä nähdä täällä kotikonnuilla jossakin vaiheessa ;) Ne puutarha-rehvit! :D Ihanaa messupäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo sunnuntai olisi kyllä tuossa mielessä mahtava. Varsinkin, jos on liikenteessä pakettiautolla! :D Pitääkin ensi vuonna tehdä yhdessä tyhjennyskeikka vikana päivänä:D

      Poista
    2. Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta :) Mies jo vähän kyselikin, että otetaanko peräkärri mukana. hhahhaha :D

      Poista
  2. Kivoja ideoita ja ihania yksityiskohtia, mietin löytyisikö meiltä joku vanha lankku ja pari isompaa harkkoa joista voisi tekaista penkin terassin reunalle... täytyy käydä päivällä kaivelemassa nurkkia 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myös odotan, että pääsee kokeilemaan ideoita kotiin. Aina näiltä messuilta ja puutarhatapahtumista tarttuu mukaan hauskoja ideoita ja ihanaa inspiraatiota:)

      Poista
  3. Näinkin on mukava vierailla messuilla, monia hyviä ideoita on ihanissa kuvissasi ☺
    Hesan messuilla on selvästi taas panostettu esillelaittoon 💚💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin kyllä kovasti malliparvekkeista. Ne olivat ihanan erilaisia ja kaikissa joku tosi kiva juju tai yksityiskohta. Itsekin aina luen muiden messupostauksia, vaikka olisin ollut paikan päällä. Niin paljon kivaa jää hulinan keskellä huomaamatta.

      Poista
  4. Toivottavasti oli kiva ja antoisa messupäivä, minä pääsen messuille vasta huomenna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän siellä sai ajan kulumaan:D Tosin jäin kaipaamaan joitakin aikaisempina vuosina olleita osastoja. Toivottavasti ensi vuonna taas löytyy!

      Poista
  5. Oi, oli niin ihana nähdä! 💕
    Ja upeita kuvia Willab Gardenin osastosta ja messun parhaista paloista!
    Juuri näihin samoihin osastoihin ja malliparvekkeisiin myös minä ihastuin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aina niin ihana nähdä! <3 Willab Gardenilla oli kyllä ihana osasto, jota ikkunoista tuleva luonnonvalo vielä korosti. Ja tietenkin ne tiskin takana palvelleet aurinkoiset kasvot!:)

      Poista
  6. Kiitos kauniista kuvareportaasista. Olen kierrellyt blogeja ja saanut käsityksen messuista. Oletko tulossa Lahden pihapiiri-messuille? Yritän tässä käynnistyä kevääseen ja puutarhailuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogeista kyllä löytää paljon sellaista, mitä itseltä jää messuhulinassa huomaamatta. Kovasti haaveilen Lahden reissusta, mutta toistaiseksi on vielä aikatauluongelmia. Ihanaa kevätkäynnistelyä sinne!:)

      Poista

Blog Design Created by pipdig