lauantai 20. lokakuuta 2018

Lyhtyjen loisteessa, Living by Heart

Blogiyhteistyö: Design Anna P.

Syksyssä parasta on paitsi värien hehku niin myös pimenevät illat. Sinänsä en rakasta pimeää, mutta se antaa syyn viritellä kynttilöitä ja lyhtyjä, sekä sisälle että ulos.
Sain blogiyhteistyönä tutustua ihaniin ulkotuliin, joita valmistaa tanskalainen Living by Heart. Yleensä sana "tanskalainen" virittää ajatukset jo valmiiksi johonkin kauniiseen ja käytännölliseen. Niin tälläkin kertaa.

Jykevien ulkotulien metalliastian värisarjat on mietitty tarkkaan. Tavoitteena on ollut, että jokaiseen pihaan löytyy juuri oikean sävyinen ulkotuli. On kuparia, mustaa, messinkiä, valkoista, vaaleansinistä, harmaan eri sävyjä, luumua, nurmen vihreää ja petroolia. Melkoisen kattava valikoima vai mitä? Miten ihmeessä näistä pystyy edes valitsemaan?
Ulkotulien paloaika on 90 tuntia. Ja metalliastian voi tietenkin kierrättää, mutta sen voi myös uusiokäyttää. Esimerkiksi kukkaruukkuna tai askartelemalla amppelin. Ulkotuliin on saatavilla kansi, joka helpottaa sammuttamista ja suojaa sateelta.
Ulkotulet tehdään alusta loppuun käsityönä. Lisäksi Living by Heart työllistää ulkotulien valmistuksessa kotimaassaan mielenterveyskuntoutujia. 
Tunnelmalliset Living by Heart -ulkotulet ovat ihana lisä syyspuutarhaan ja myös loistava lahjaidea syksyyn! Suomessa kauniita ulkotulia tuo maahan loviisalainen Design Anna P. Annan valikoimiin kuuluvat myös Xalan valloittavat kastelukannut, joista olen kertonut aikaisemmin mm. täällä.

Nautitaan pimenevistä illoista ja ulkotulien tuikkeesta!

Blogiyhteistyö:
ulkotulet Desing Anna P.

SHARE:

7 kommenttia

  1. Pimenevät syysillat tuntuvat minustakin mukavilta. Ja syysvärit luonnossa ovat tänä vuonna tosi hienot.
    Oikein ihanaa syksyä sinulle! Nautitaan lyhtyjen ja kynttilöiden tuikkimisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin mulla on uusi blogi. Tervetuloa katsomaan. Entisen blogini Mökki ja koti Ahvenanmaalla lopetin äskettäin.

      Poista
    2. Nyt on kyllä ollut uskomattoman kaunis syksy <3 Ja kiitos vinkistä, pitääkin heti tulla visiteeraamaan uudessa blogissa!

      Poista
  2. Nuo on just mun tyyliset ulkotulet, myöskin eettisesti ja ekologisesti ajatellen. Kiitti vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että joku on tehnyt näin simppelistä jutusta kauniin version. Ne perinteiset onkin ollut aika...ei-niin-kauniita...:D

      Poista
  3. Kiva tuo kansi. Kätevä tarvittaessa sammuttaa. Muutenkin simppelin nättejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just sellaisia simppelin kauniita! Ja olen nähnyt näistä tosi kivoja kuvia uusiokäytössä, mm. amppeli oli tosi veikeä! Pitää itsekin kokeilla kunhan joskus tyhjenee.

      Poista

Blog Design Created by pipdig