maanantai 3. joulukuuta 2018

Terassin joulutunnelmaa

Lasitettu terassi sai ensimmäisen adventin kunniaksi jouluilmeen. Mökin metsästä löytyi männynkarahka, joka pääsi terassin joulupuuksi tänä vuonna. Ja sopi kapeaan tilaan kuin hiippalakki tontulle!

Taljoja, kynttilöitä, valoja, vilttejä ja maltillisia joulukoristeita. Iso paperitähti on lahja ystävältä ja paperiset joulupallot löytyivät Clas Ohlsonin valikoimasta. Aika pienillä jutuilla sai tosi kivan ilmeen. 

Yöllä satanut paksu puuterilumi (joka ei ihan ehtinyt näihin kuviin) toi täydellisen joulutunnelman ensimmäiseen adventtiin. Lisäksi adventtiin kuului myös pipareiden leipomista ja Museokorttelin joulumyyjäiset joululaulujen kera. Tästä on hyvä jatkaa uuteen viikkoon!
SHARE:

16 kommenttia

  1. Ihanaa. Juuri kävin terassia laittamassa jouluisemmaksi. Muutama havu vielä ja taitaa olla siinä. Meillä on vain katettu terassi joten ei siellä voi ihan noin sisustaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihanaa lasitetussa terassissa, ettei tarvitse miettiä säätä. Vähän kuin olisi yksi ylimääräinen huone talossa:)

      Poista
  2. Niin kaunista! Tuolla tulee varmasti nautittua glögiä ja pipareita joululaulujen soidessa taustalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu! Joululauluja pitää ehdottomasti olla, myös terassilla!:)

      Poista
  3. On kyllä kutsuvan näköinen tunnelma terassilla. Kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Marie! Pieni tila on helppo muokata sesongin mukaan.

      Poista
  4. Kauniisti sisustettu. Meillä on aika pelkistettyä lasitetulla terassilla. Olen sinne ajatellut jotain joulua laittaa. Naaupuri aikoi laittaa kuusen ja siihen valot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä lasitettu terassi on tavallaan olohuoneen isoja ikkunoita vasten, joten näkyy talon "paraatihuoneeseen". Siksi tätä on kiva pitää kutsuvana läpi vuoden:)

      Poista
  5. Mä muutan teidän terassille joulutontuksi! ♥ Niin kaunista! Ostin Clasulta samat kuusenkoristeet valkoisena, mutta täytyy kyllä käydä hakemassa nämä mustat myös!

    Ihanaa joulunaikaa Maria! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika! <3 Terassitonttu meiltä kyllä vielä puuttuukin:D Ja itse meinasin suunnata vielä valkoisten koristeiden hakuun, eli koristehyllyllä tavataan:)

      Poista

Blog Design Created by pipdig