perjantai 8. marraskuuta 2019

Synttäriterveisiä!

Pikkumies täyttää tänään 7-vuotta! Päivä on meidän perheelle monella tapaa ihmeellinen. Ensinnäkin, tämä on synttärisankarin ensimmäinen syntymäpäivä ulkomailla. Ja vieläpä niin, että synttäriä juhlitaan koulussa, ei missään lomamatkalla. Toisekseen, synttärit ovat aina tarkoittaneet reissua Lastenklinikalle. Nyt kontrolli tehdään täällä, joka tietenkin vähän jänskättää. 

Äidille syntymäpäiväjärjestelyt ovat hämmentävän poikkeukselliset: marraskuu ja on valoisaa! Normaali synttärisiivous eli paljon kynttilöitä ja tunnelmavaloja ei nyt pelasta likaisilta ikkunoilta tai pölyhiukkasilta. Aurinko paistaa tähän aikaan vuodesta juuri sellaisesta kulmasta, että se on armoton laiskalle siivoojalle. Onneksi on (siivoushullu) anoppi apuna juhlajärjestelyissä!

Katselin juuri viimevuotisia synttärikuvia, johon olin valinnut tumman metsäisiä sävyjä sekä kattaukseen että kukkasiin. Mutta nyt väriloisto on kauneimmillaan ja juhla-aikaan aurinko paistaa suoraan olohuoneen ikkunoista. Mahdottoman hämmentävää pimeään marraskuuhun tottuneelle suomalaiselle. Varsinkin, kun olen viime päivinä seurannut  lumikuvia Suomesta.
Viikonlopun juhliin tulee vieraita kansainvälinen kattaus. On amerikkalaista, irlantilaista, tsekkiläistä ja melkoinen setti myös suomalaisia. Olemme tutustuneet täällä yllättävän moneen suomalaiseen lapsiperheeseen, aivan sattumalta. Maauimalassa, kaupassa, erilaisissa juhlissa. Korva nappaa cocktail-kuuloefektillä kaikki suomenkieliset sanat ja nimet. Ja sitten vaihdetaankin jo puhelinnumeroita. Vaikka paikallisten ja kansainvälisten perheiden yhteisö on täällä aivan mahtava, niin kyllä se vaan suomalainen mielenlaatu toista samanlaista ymmärtää ihan eri tavalla. 
Me järjestämme synttärit poikkeuksellisesti kotona. Pikkumies on ehtinyt syksyn aikana kiertää jo monet juhlat, mutta kaikki on järjestetty aina jonkin aktiviteetin ympärille kodin ulkopuolella. Saas nähdä miten kotisynttärit, kotileivonnaiset ja kotikutoiset synttärileikit uppoavat kohderyhmään... On ainakin erilaiset juhlat, hyvässä ja pahassa. Lisäksi vieraita on melkoinen määrä. Tämän ikäisiä kun ei vielä kutsuta täällä yksin, vaan synttärivieraan mukana tulee koko perhe. 

Nyt menen jatkamaan keittiövuoroa, sillä allergiaystävällisten leivonnaisten tekeminen on täällä ihan oma ohjelmanumeronsa. Kauppareissuun ja korvaavien tuotteiden keksimiseen menee aina aivan järjettömästi aikaa. Mutta se todellakin on sen arvoista, kun saa nähdä sankarin iloitsevan leivonnaisten äärellä.

Oikein mukavaa viikonloppua!


Ps. Nämä kuvat on otettu kotimme etupuolelta aamulla, noin yhdeksän jälkeen. Rakastan tuota valon ja varjojen leikkiä! Aamut ovat jo kirpsakoita, tänäänkin mittari näytti herätessä +2, mutta päivisin aurinko lämmittää vielä mukavasti.
SHARE:

4 kommenttia

  1. Varmasti ikimuistoinen syntymäpäivä. Kiitos sinulle.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa hiukan kiireiseltä, mutta ihanalta viikonlopulta:)
    Täällä tosiaan on lunta ja pakkastakin melkein 10 astetta!

    VastaaPoista
  3. Onnittelut pienelle koululaiselle ja mukavia juhlia! Kuvista ei välity tuo lähes nollan lämpötila yhtään, ihan kuin olisi kesä.

    VastaaPoista
  4. Siellähän on kiirettä.
    Kunpa täälläkin olisi vielä lämmintä.

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig