sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Pikku hiljaa pakettiin

Tämä joulukausi on ollut siitä poikkeuksellinen, että joulun purun kanssa ei ole ollut mitään kiirettä. En tiedä johtuuko se valoisista päivistä, suuremmasta kodista vai mistä, mutta joulukoristeet eivät tunnut vielä ollenkaan tunkkaisilta. Yleensä joulu on jo tässä vaiheessa laatikoissa odottamassa seuraavaa vuotta.
Joulukuusi tuotiin sisälle ensimmäisenä adventtina, eli se on koristanut olohuonetta jo yli kuukauden. Kuusi tuoksuu kuuselta, se näyttää kauniilta eikä vieläkään tiputa neulasiaan. Mies alkoi tiedustella uuden vuoden tienoilla, milloin hankkiudumme joulupuusta eroon? Tuumasin, että odotetaan nyt ainakin loppiaiseen, ehkäpä jopa Nuutinpäivään. Lopulta tokaisin, että koska kuusi näyttää olevan elämänsä kunnossa, pakataan se saman tien konttiin ja otetaan mukaan Suomeen! En tiedä minkä ikipuun onnistuimme ostamaan, mutta sitkeää tekoa tuo kyllä on.
Talon ulkopuolella olevat havuköynnökset ja kranssit ovat alkaneet ruskistua auringossa. Ne saavat lähtöpassit ensimmäisenä. Suloinen vaaleanpunainen joulutähti sen sijaan loistaa kilpaa auringon kanssa. En malta tätä edes leikoksi leikellä, sillä lehdet ovat yhä raikkaan vihreät ja kasvi muutenkin hyvinvoiva.
Täällä ei juhlita loppiaista, joten arki alkaa meillä maanantaina. Vähän itseäni kyllä hirvittää, miten lasten koulut lähtevät käyntiin loman jälkeen. Tuntuu, että pääsimme toden teolla "sisään" paikalliseen systeemiin vasta aivan joululoman kynnyksellä. Toiveissa on kevyempi kevät, sillä kulunut syksy vei kyllä kaikki mehut perheestä. Onneksi lomalla on ollut aikaa ladata akkuja, viettää stressittömiä päiviä ja irtaantua arjesta.

Oikein mukavaa tuplapyhää ja lempeää tammikuun aloitusta!

SHARE:

5 kommenttia

  1. Joulukuusi (tekokuusi) on pakattu pois, mutta valkoinen joulutähti, jonka sain lapsenlapseltani ja hänen vaimoltaan joulun alla, on vielä hyvässä kunnossa. Keskimmäiseltä tyttäreltäni sain ihanan orkidean, siinä on jo 11 kukkaa avautunut. (Rakastan orkideoita) Aurinko paistaa ihanasti tänään ja maahan saatiin eilen ohut lumikerros. Vesisateiden jälkeen, näyttää taas kauniilta ja valoisalta :) Teidän piha- alue näyttää kesäisen vihreältä! Mukavaa alkanutta vuotta sinne, koko perheelle! Tepa

    VastaaPoista
  2. Meillä kuusi taitaa lähteä Loppiaisena, kun on alkanut varistamaan jo jonkin verran ja koira pöllyttää oksia aina ohi juostessaan ja leikkiessään :) Muuten voisi olla pidempäänkin! Teilläpä hyvä kuusi on. Ei siitä raaski luopua :) Toivottavasti koulut sujuvat loman jälkeen!!

    VastaaPoista
  3. Joulu menee niin nopeasti, että mielellään sitä vähän venyttää. Ihana tuo printtipaperitähti ikkunassa. Askartelitko itse?

    VastaaPoista
  4. lumettomuus aiheutti minulle joulumielenpuutoksen ja keräsin joulun äkkiä pois.harmillinen tunne tällaiselle jouluhullulle.

    VastaaPoista
  5. Kaunis värisävy tuossa joulutähdessä. Vaikka aatto oli meillä lumeton, niin nyt on saatu nauttia lumisesta maisemasta toistaiseksi.
    Olemme olleet uudesta vuodesta lähtien mökillä ja kuusi on vielä kotosalla sisällä koristeineen päivineen :) Toivottavasti neulasetkin ovat vielä oksissa.
    Kivaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig