sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Terveisiä uudesta keittiöstä!

Terveisiä uudesta keittiöstä! Tai tarkemmin sanottuna täältä baarijakkaroilta. Keittiö on vielä hieman vaiheessa, joten aloitellaan ensin yhdestä kulmasta. Lopullinen keittiöesittely on luvassa sitten myöhemmin.

keittioremontti_saareke

Lähtiessämme suunnittelemaan uutta keittiötä kaikilla perheenjäsenillä oli yksi ja sama toive: jonkin sortin saareke. Sellainen, jonka ääressä voisi syödä välipalaa, lukea sanomalehteä tai vaikka tehdä läksyjä. Amerikan kodissamme meillä oli valtavan kokoinen keittiö ja siellä valtavan kokoinen saareke. Aika nopeasti kaikki toimintomme keskittyivät sen ympärille. Saarekkeen toiselle puolelle mahtui heittämällä viisi tuolia ja syvyyttäkin oli vallan ruhtinaallisesti. (Kuvia sikäläisestä keittiöstämme löytyy mm. tästä vanhasta postauksesta.)

Nooh, nyt lähtökohta oli kovin erilainen ja tsiljoona kertaa pienempi. Mutta niin vain taitava suunnittelija sai toiveemme toteutettua ja siinä se nyt on, saareke ja baarijakkarat! Tästä on jo tainnut tullut kaikkien suosikkipaikka. Ja hyvin tuohon mahtui koko nelihenkinen perhe juomaan glögiä, kun otettiin jokainen sivu käyttöön eikä tarvinnut välittää koronaetäisyyksistä.

keittioremontti_saareke_baarijakkarat

Vilauttelin kuvia näistä keskiviikkona saapuneista baarijakkaroista Instagramin Storyssa. Sain niistä niin paljon kyselyjä, että tässä vielä kaikille tiedot keskitetysti:

Tuolit ovat HAY:n Cornet baarijakkarat, tässä matalampana versiona (korkeus 65 cm). Tuolia on saatavana kahdessa eri korkeudessa ja useammassa värissä. Itse tykästyin juuri tähän malliin tuolin ilmavuuden vuoksi. Kuvissa ei näy, mutta lähellä tuota saareketta sijaitsee olohuoneen ja keittiön välissä oleva takka. Tila vaati siis sirot tuolit, jotta siitä ei tullut liian tunku ja tunkkainen. Tuolien vaalea väritys sopi hyvin muuhun sisustukseemme.

hay-cornet-baarijakkara

Erityiset pluspisteet jalkojen poikkiputkien epäsymmetrisyydestä. Jokaiselle istujalle on löytynyt sopivalla korkeudella oleva jalkatuki. Se mikä yllätti, oli tuolien raskaus. Mutta eipähän tarvitse pelätä korkean jakkaran keikkaamista.

Ostin Cornet baarijakkarat Finnish Design Shopista. Samaista tuolia on saatavilla muualtakin, osassa verkkokaupoista hieman edullisemminkin, mutta niissä oli viikkojen toimitusajat. Voitte arvata, että kukaan meillä ei olisi malttanut odotella jakkaroiden saapumista, nyt kun saareke vihdoin oli valmis. Finnish Design Shopista tilattuna toimitusaika oli vain muutaman päivän.

saareke-keittioremontti

Kuten alussa mainitsin, keittiöremontti on vielä hieman kesken, harmillisesta mittavirheestä johtuen. Joudumme odottelemaan uuden tason saapumista ties miten pitkään. Mutta sähköt ja vedet (sekä kaikki kodinkoneet) saatiin käyttöön tällä viikolla, eli melkein maalissa jo!


SHARE:

2 kommenttia

  1. Ihanat jakkarat <3 keittiöstä tulee varmasti kaunis ja toimiva.

    VastaaPoista
  2. Ihana värimaailma teidän uudessa keittiössä, ja tuo saareke on kyllä ihana jakkaroineen. Minä täällä vain haaveilen uudesta kodista ja keittiöstä :)

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig