Vahakukkaa näkyy nyt kaikkialla. Näyttävissä kimpuissa, yksittäisenä leikkona, rungollisena ruukkukasvina, pikkumaljakoissa. Sen suosio on samaan aikaan sekä itsestäänselvyys että pieni mysteeri. Kyseessähän on pikkuruinen kukka, joka ei oikein tuoksukaan miltään.
Mutta jotakin vastustamattoman herkkää ja ihanaa tässä on. Vahakukka ('chamelaucium uncinatum') on samaan aikaan sekä karu että kaunis. Sen lehdet ovat neulasmaiset ja itselleni tulee kasvista aina mieleen rosmariini. Suippojen lehtien tuoksu on havumaisen raikas, erityisesti jos niitä murskaa vähän sormien välissä. Kukka taas ei erityisemmin tuoksu, ainakaan minun nenääni. Mutta nuo pikkuriikkiset taideteokset, hennoissa sävyissä. Voi upeutta!
Jos itselleni olisi edessä ristiäiset tai häät (ei siis ole, kumpiakaan!), vahakukka olisi ehdottomasti mukana. Näistä tulisi ihana hiuskoriste morsiamelle, heleä käsikoru kukkaistytölle, herkkä kranssi kastemaljan ympärille.
Vahakukka kuuluu myrttikasvien sukuun ja sitä esiintyy luonnossa Australiassa, jossa se on monivuotinen, auringossa viihtyvä pensas. Vahakukka (eng. Waxflower) on saanut nimensä ilmeisesti siitä, että kukkaa koskettaessa sen pinta tuntuu vahamaiselta.
Kukkien pienen koon huomaa hyvin tästä kuvasta, jossa koululaisen otteessa on muutama oksa.
Vahakukka kestää maljakossa pitkään ja viihtyy puuvartisena lämpimässä vedessä. Viitseliäs vaihtaa veden päivittäin. Älä pelästy nuppujen pinnalla olevaa kuivaa, ruskeaa kuorta. Nuppu ei suinkaan ole kuolemassa, vaan kuiva kuori tippuu pois nupun avauduttua.
Pieni kimppu äidiltä perityssä Arabian Suvi-maljakossa. Vastustamaton yhdistelmä!
Oikein ihanaa viikonloppua!
