Kesän kaunein salaatti

Vesimeloni-fetasalaatti on kesäruokien klassikko, joka jalostuu kesän kauneimmaksi salaatiksi mansikoilla ja mustikoilla höystettynä. Ja nyt todellakin tekee mieli syödä raikasta ja viileää, sillä täällä ollaan juuri melkoisen helleaallon kourissa. Lapset tykkäävät, mutta meille vanhemmille riittäisi vähempikin.

Onneksi pihassa riittää varjopaikkoja, kiitos isojen puiden. Täällä on hyvä pilkkoa, kokkailla ja herkutella. Raikkaan ja maukkaan kesäsalaatin ohjeen löydät nyt Versoilevan uusimmasta artikkelista täältä. 

Kaunista sunnuntaita!

Iso ilo pienistä asioista

Aivan kuten Suomessa, myös täällä kaunein valo loistaa aikaisin aamulla tai illansuussa. Päivisin aurinko porottaa polttavasti, tälläkin viikolla lämpötilat ovat 32-36 asteen välillä. Siinä on taas totuttelemista Pohjolan talvikauden jälkeen.

Olen jo monesti (ainakin Instan puolella) todennut, että pihamme ei varsinaisesti ole puutarha, vaan enemmänkin sellainen villiintynyt pöheikkö. Paria asia rakastan kuitenkin jo nyt. Etupihan kuningasmagnolia ja sen valtavat valkoiset kukat ovat tietenkin ihan omaa luokkaansa. 

Sydäntä sykäyttää myös tämä portti takapihalle. Periamerikkalaiseen tapaan takapihat ovat korkeiden aitojen suojissa. Niin korkeiden, että näiden yli ei todellakaan näe naapurin puolelle. Jos asuisimme täällä kauemmin, muovaisin takapihasta ihanan keitaan. Raamit olisivat kyllä kunnossa: korkeita puita, sopivasti varjoa, sisäänkäynti hauskasti kaartaen. Juuri sillä tavalla, että kaikki ei lävähdä näköpiiriin kerralla, vaan maisema avautuisi pikku hiljaa.

Nyt tyydyn ihastelemaan aikaisten aamujen valoa ja iltojen varjojen leikkiä. Kontin saavuttua teen kyllä pikku siistimistä. Esimerkiksi harjalle, haravalle  ja kunnon oksasaksille olisi täällä käyttöä!

Omien ulkokalusteiden yhä puuttuessa olen nauttinut aamukahvit terassin pikkupöydän ääressä muun perheen vielä nukkuessa. Se hyvä puoli korkeista lämpötiloista on, että tällainen vilukissakin tarkenee ulkona jo aamuvarhaisella.

Erityisen suurta iloa tällä viikolla on tuottanut multapussin avaaminen. Se tuoksu ja tuntu! En tiedä lähtevätkö basilikansiemenet edes kasvuun näillä helteillä, mutta kyllä vaan oli mahtavaa törkätä kädet (törkeän kalliiseen) multapussiin. Purkit on tarkistettava ensimmäiseksi aamulla ja viimeiseksi illalla. Hassua ajatella, että Suomessa olen ollut purkkien, purnukoiden, ison keittiöpuutarhan ja kasvihuoneen ympäröimänä. Ja nyt saan vähintäänkin yhtä isoa iloa näistä muutamasta purkista. Niin se ihmismieli mukautuu.

Täällä jatketaan virastoissa juoksemista ja perusasoiden selvittelyä. 

Mahtavaa loppuviikkoa sinne!

Terkkuja uudesta kodista!

Terkkuja täältä Amerikankodista! Olin alunperin ajatellut, että laitan kotikuvia vasta sitten, kun olemme saaneet omat tavarat perille. Mutta siihen menee vielä hetki jos toinenkin, joten tässä vähän esimakua tulevasta.

Asumme vuokralla omakotitalossa Washington DC:n esikaupunkialueella. Naapurusto on ihanan rauhallinen, kodikas ja turvallinen. Kotimme on tilava tiilitalo, jonka ehdoton helmi on suuri keittiö. 

Asunnonetsintä oli melkoisen haastava ja stressaava projekti. Väki vaihtuu Washingtonissa tiheään, joten hyvät asunnot tulevat ja menevät silmänräpäyksessä. Meille ehdottomasti tärkein kriteeri oli lasten koulut: ne määräytyvät osoitteen (kotikadun ja jopa asunnon numeron mukaan). Koulut on täällä arvioitu asteikolla 1-10 ja saimme useammalta taholta kuulla, ettei lapsia kannata laittaa alle 8 kouluihin. Tavoitteena oli siis löytää kaksi kiitettävää koulua ja tässä kodissa tuo kriteeri täyttyi kirkkaasti. Sitten oli tietenkin huomioitava yleinen turvallisuus, koulumatkat, miehen työmatka ja vasta sen jälkeen alettiin miettiä asunnon viihtyisyyttä, kodikkuutta ja toimivuutta. 

Ehdimme katsastaa jos jonkinmoista taloa ja asuntoa. Tässä talossa oli kympin koulujen lisäksi myös muita etuja: vanhoille taloille tyypilliset lattiamatot oli vaihdettu puulattioihin. Jostakin syystä amerikkalaistaloissa (ainakin vuokramarkkinoilla olevissa) on tosi usein tummanruskea keittiö. Tämä oli niitä harvoja, joissa keittiön pääväritys oli vaalea. 

Suurin osa makkareista on maalattu rauhallisen neutraaleilla sävyillä. Vessat sen sijaan ovat ehtaa 70/80 -lukua värikkäine kylpyammeineen (ei siis luvassa kylppärikuvia!). Myös kodinhoitohuone kaipaisi kipeästi remonttia. Kellarikerroksen rec-room (jossa yleensä sijaitsee tv-tila ja vierashuone) puolestaan on mukavan väljä ja viihtyisän vilpoisa.

Kodin tuntua on yritetty tehdä muutamalla tavaralla: tuoreilla kukilla, parilla viherkasvilla, kauniilla saippuapulloilla, kotoisilla aamukahvimukeilla. Tuntuu hölmöltä hankkia uutta tavaraa, kun kontti Suomesta on matkalla tänne. Odotan kuin kuuta nousevaa, että saan käyttöön omat astiat, hyllyt ja kaiken sen pikkutilpehöörin, jolla luodaan omannäköinen koti.

Tavaran puutteesta huolimatta, tai oikeastaan juuri siksi, tässä on ehtinyt iskeä aikamoinen tavarakrapula.  Kontin lähdettyä asuimme Suomessa minimivarustuksella. Sama linja on jatkunut täällä ja tähän on itse asiassa tottunut yllättävän nopeasti. Nyt tuleva tavararöykkiö jo vähän hirvittää. Kaapeissa on ollut ihanan väljää, mutta kohta sieltä saapuu pannuja, kannuja ja kattiloita, talvivaatteita, askarteluroippeita, työhuoneen sisältö, kuppeja ja kippoja. Saas nähdä ryhdynkö konmarittamaan saman tien vai sujahtaako sitä sitten kuitenkin tavarapaljouden keskelle. Pitääkö mantrani "more is more" paikkansa myös jatkossa?

Lapset saivat ennen muuttoa valita mukaansa uudet lakanat, jotka tuotiin tänne jo matkalaukuissa. Tuomaan vähän Suomi-fiilistä. Pikkumies päätyi hauskaan Finlaysonin Villipedot-settiin. Mukana on tietenkin myös kaikkialle seuraava Rekku-koira. Huomasin vasta nyt, että Rekulla on yhä kanyyli käpälässään muistona keväisestä munuaisleikkauksesta (pikkumiehen, ei Rekun).

Tässä pikaesittely uudesta kodistamme. Laitan lisää kuvia myöhemmin, kun koti alkaa muokkautua näköiseksemme.

Oikein mukavaa uutta viikkoa, täällä vasta käydään nukkumaan sunnuntain puolella!

Hyvää juhannushuomenta!

Täällä ei varsinaisesti juhannusta vietetä ja itseltäkin se meinasi livahtaa ohi muuttokiireiden keskellä. Tänään on kuitenkin tarkoitus lähteä rannalle nautiskelemaan vapaasta viikonlopusta.

Mediassa kyllä mainittiin, että perjantai oli vuoden pisin päivä. Paikallisille se oli samalla virallinen kesän aloitus. Olin hieman hämmentynyt, kun aamusella luin "kesän ensimmäisen päivän" koittaneen. 

Viikossa olen jo kehittänyt itselleni aamurutiinit (rakastan rutiineja!). Perheen vielä nukkuessa hipsin alakertaan kahvinkeittoon. Aamupala noudattelee pitkälti samaa kaavaa päivästä toiseen: maustamatonta jogurttia, mysliä, tuoreita hedelmiä. Ja kaneli-rusina-baageleita tuorejuustolla. Vähän kuin herkuttelisi pullaa aamupalaksi, mutta kuitenkin astetta terveellisempää. Ihan ykköstä!

Meillä on aivan ihanat naapurit, jotka toivottivat meidät tervetulleiksi ensimmäisenä päivänä kotitekoisen myslin kera. Kohta mysliherkku alkaa loppua, pitänee varovasti tiedustella saisinkin ohjetta. Tässä oli ainakin paljon pähkinöitä, kanelia ja hunajaa, aika herkkua siis.

Mukavaa juhannuksen jatkoa sinne! On ollut ihana seurata juhannuksen viettoa Instassa ja Facebookissa: saunomista, kokkoja, mansikkakakkuja, kuohuvaa. Mökkimaisemia, kukkakimppuja ja veneretkiä. Kaukana, mutta kuitenkin lähellä. 

Kuullaan taas!

Kotipihalta

Juhannusterveisiä uudelta kotipihalta! Instagramin puolella (tili löytyy täältä) ehdinkin jo hehkuttaa, että uudella kotipihallamme kasvaa magnoliapuu. Sen kukinta on aivan loppusuoralla, mutta onneksi ehdimme vielä hetken nauttia jättiläismäisistä kukista ja ihanasta tuoksusta. 

Amerikan-kotimme yhteydessä on mukavankokoinen piha. Ja paino sanalla piha, ei puutarha. Tämä on tällainen hieman villiintynyt kotiviidakko, jossa puut ovat j ä t t i l ä i s m ä i s i ä . Kuusivuotias on alakuvassa mittatikkuna. Vehreyttä siis riittää, kukkia ei. Onneksi lehdetkin ovat kauniita ja isot puut tuovat kyllä kaivattua varjoa helteiseen esikaupunkialueeseen. Lämpötilat ovat tällä viikolla olleet +30 molemmin puolin. Paikallisten mielestä alkukesä on ollut poikkeuksellisen viileä. Vähän kauhulla odotan heinäkuuta..!

Kokosin pihan kasveista pienen garden flatlay -kollaasin. Meillähän on tuolla Versoilevan Instagramissa meneillään hauska #versoilevaflatlay-haaste. Siinä on tarkoitus seurata kesän kukka- ja kasviloistoa yhteisillä flatlay-kuvilla. Flat lay siis tarkoittaa kuvaa, joka on kuvattu ylhäältäpäin. 

Joko sinä olet osallistunut haasteeseen? Jaa kuvasi Instagramissa ja tägää se #versoilevaflatlay, niin me puolestamme jaamme niitä Versoilevan kanavissa kaikkien iloksi. Kredittien kera tietenkin!

En tunnista kuvan kasveista kaikkia, mutta kotipihalta nämä napsin mukaan. Erityisesti tuo hauskan mallinen, lähes limen vihreä lehti kiinnostaa. Pitääkin nykäistä naapuria hihasta ja selvittää kasvin nimi.

Suippo ja kiiltävä lehti kuuluu etupihan magnoliapuuhun. Tuo alakuvan nahkealehtinen kasvi löytyy sekin etupihalta, sillä siellä kasvaa orjanlaakeri. Pikkuriikkisiä orjanlaakerinalkuja löytyy ympäri pihaa. Kuten myös murattia. Aivan valtavasti.

Kunhan saamme kontin ja muutamat mukaan pakatut puutarhatyökalut perille, aloitan pihan pienimuotoisen raivaamisen, jotta lasten on mukavampi leikkiä siellä. Varmistelin jo naapureilta, että täältä ei pitäisi löytyä myrkyllisiä hämähäkkejä, käärmeitä tai muita inhokkeja. Laitan nyt kuitenkin varmuuden vuoksi hanskat ja saappaat...

Oikein ihanaa juhannusta sinne Suomeen! 

Nauttikaa saunasta ja yöttömästä yöstä meidänkin puolesta!

Off we go!

Minun oli vielä tarkoitus postata loppupäivien fiiliksiä ennen lähtöä. Vaan ihan muutama (kymmeniä, ellei jopa satoja) asioita odotteli toteuttamista tehtälistalla. Oli lapsen lääkärintarkastusta, vuoden lääkkeiden ostoa, pakkaamista, laskujen maksua, miljoona puhelinsoittoa, työjuttuja, pyykkäämistä, yms. yms. Ja sitten päätimme järjestää vielä läksiäiset, samaan syssyyn.

Kaksi pakastinta odotti tyhjäämistä ja vaikka olemme jo pitkään vetäneet smoothieita posket lommolla ja miettineet päivän menut pakastimen tarjonnan mukaan, oli joku teholeipoja onnistunut täyttämään aika monta hyllyä makeilla herkuilla. Joten pistimme pystyyn pihakahvi-läksiäiset  kaapintyhjennysperiaatteella. Muutamalla kikalla saatiin rento juhlapöytä kasaan ja näiden juhlien kustannukset olivat tässä kohtaa minimaaliset.

Itsetehty kirsikkajäätelö ja suklaajäätelö pyöriteltiin palloiksi tarjoiluastiaan ja koko astia laitettiin takaisin pakastimeen. Kahvivieraiden saapuessa tarjoiluastia pöytään, koristeeksi syötäviä kukkasia ja kyytipojaksi kinuskikastiketta. Valmiit marenkikakkupohjat täytettiin mansikoilla, vaniljavaahdolla ja ohuen ohuiksi suikaloiduilla mintunlehdillä. Minttu ja mansikka ovat loistava makupari ja minttu myös raikasti kivasti marengin ja vaniljan makeaa liittoa.

Raparperimuffinssit saivat päälleen tomusokeri-kuorrutteen ja pikkuisia Amerikan lippuja. Kaikki  kaapista löytyneet keksipaketit kipattiin kauniiseen isoon kulhoon, samoin erinäiset karamellinloput. Väinämöisen palttoonapit täytettiin kaupan metsäsienisalaatilla ja koristeltiin ruohosipulisilpulla. Vielä mansikoita ja vaahtokarkkeja, tarjolle "omena-limonaadia" eli oman sadon omppumehua kivennäisvedellä lantrattuna ja mintunoksilla maustettuna. Kahvipannut kuumiksi ja aikaan saatiin yllättävän iso ja kesäisen kepeä kattaus.

Maljakoihin kerättiin muhkeat kimput kotipihasta. Unkarinsyreeniä, pallohortensiaa, lupiineja ja ukkolaukkoja. Mikäs tässä oli kahvitellessa, ihanassa kelissä, naapureiden kanssa turistessa ja lasten kirmatessa pitkin pihamaata. Kaikki tiesivät, että olimme lähdössä, joten kekseliäät tarjoiluastiat (keksejä kukkamaljakossa yms.), eriparia olevat astiat, naapureilta lainatut lusikat ja jo vähän villinä rehottavat kukkapenkit tuskin hämmensivät ketään. 

Meillä oli itse asiassa niin kivaa ja rentoa, että jäin ihmettelemään, miksi pihajuhlia tulee järjestettyä aivan liian harvoin?  Jotenkin sitä alkaa aina miettiä tarjoiluja, jotka paisuvat päässä valtaisaksi juhlapöydäksi. Pihakin pitäisi olla siisti, astioita riittävästi, kaunis keli, koristukset kohdillaan. Vaan hyvin sai juhlat aikaan, vaikka koti oli jo kontissa matkalla Amerikkaan. Ja näihin riitti parin tunnin valmistelut. Emäntä ehti juoda kahvia vieraiden kanssa, kaapit saatiin tyhjiksi ja tunnelma oli leppoisa viimeisten päivien kiireestä huolimatta. Samalla viherkasvit saivat uudet adoptiokodit ja kesähuoneeseen kerätyt pienet lastenvaatteet löysivät uudet omistajat. 

Nyt kodille ja alkukesän runsaalle puutarhalle on heitetty hyvästit vuodeksi. Kuvitttelin, että fiilis olisi paljon haikeampi, mutta kiireessä haikailulle ei ole ollut aikaa. Kirjoittelen tätä jossakin Grölannin yläpuolella, auringon paistaessa lentokoneen ikkunasta. Alkumatka on sujunut mallikkaasti ja lapset ovat odottavaisella mielellä. Onneksi tässä on kesä aikaa asettua ennen arjen ja koulujen alkua.

Palailen paikallisiin kuulumisiin uudesta kodistamme myöhemmin. 

Nyt toivottelen oikein ihanaa loppuviikkoa!

Muu maa mustikka

Minttua ja mustikoita -blogissa tehdään vielä viimeinen pihakierros ja ihmetellään, mitä kaikkea kotipuutarhassa tapahtuu juuri nyt. Samalla suljetaan tämän puutarhan "ovi" haikein mielin.

Suomen kesä ja kotipuutarha antavat juuri parastaan, näissä tunnelmissa ja mielikuvissa on hyvä erota hetkeksi. Pääset lukemaan koko postauksen tästä linkistä.

Kaunista uuden viikon aloitusta!

Uuden edessä

Olen odottanut tämän postauksen kirjoittamista jo jonkin aikaa. Mutta nyt kun on sen aika, meinaa iskeä pelko, melkeinpä paniikki. Ääneen kertominen ja asian jakaminen tekee tästä vielä konkreettisempaa, jollakin tapaa todempaa. Kaikki on tapahtunut niin vauhdilla, että ajattelulle ja pohtimiselle ei ole ollut aikaa. Ennen kuin nyt.

Olemme uuden edessä, koko perhe. Ensi viikolla suljemme kotiovemme ja heitämme, ei hyvästejä, mutta pitkän "näkemiin" tutuille kulmille. Edessä on 13 kk Amerikassa, määränpäänä Washington DC.

Olen saanut viime aikoina vastata ylivoimaisesti eniten kysymykseen: "miten voit jättää puutarhasi??" Pakko myöntää, että tässä vaiheessa kesäloistoa puutarhan jättäminen on todella haikeaa. Lähtö olisi taatusti helpompaa vaikkapa marraskuussa. Mutta eihän sitä nyt oikeasti tarvinnut kahta sekuntia miettiä, kun vaakakupissa oli perhe tai puutarha. 

Puutarhalle koittaa sapattivuosi ja ryhdymme rivakkaan yhteistyöhön jälleen 13 kk päästä. Olemme silloin luultavasti molemmat amerikanvuoden rehevöittämiä, joten talikon kanssa heiluminen tekee kummallekin oikein hyvää!

Perillä odottaa uusi kaupunki, uudet ihmiset, uusi koti. Uudet koulut ja uusi työ. Ja nuorimmaisella myös täysin uusi kieli. Jännittää tietenkin ihan hirveästi. Minua luultavasti vielä enemmän kuin lapsia.

Olen asunut Amerikassa kahdesti aiemmin. Ensin yksin opiskelijana, sitten mieheni kanssa kahdestaan. Mutta näin perheen kanssa muuttaessa on otettava ihan erilaisia asioita huomioon. Yksi tai kaksi aikuista seisoo vaikka päällään hammasta purren, jos sillä saadaan hommat hoidettua. Mutta lapsilta ei voi odottaa samanlaista sisukkuutta ja sinnikkyyttä. 

Tietoa muutosta ei otettu vastaan pelkästään riemusta kiljuen. Tunteita on käyty läpi laidasta laitaan, lasten lisäksi myös minä itse. Kevään koitokset verottivat voimia ja tätä on tullut lykättyä koko ajan tuonnemmaksi. "Se on sitten joskus kesäkuussa". Mutta tuo kesäkuu on nyt, kääk! 

Vanhempana sitä yrittää tehdä muutoksen lapsille mahdollisimman helpoksi. Tasoittaa tietä, toivoa parasta. Uskoa, että on tehnyt oikean ratkaisun. Uskoa, että elämä ja kokemukset kantavat. Jos eivät aivan heti, niin ainakin pitkällä tähtäimellä.

Esikoinen sai tänä keväänä päätökseen alakoulun musiikkiluokat. Ainahan kevätjuhlat ovat tunteellisia, mutta tänä vuonna itku oli erityisen herkässä. Kun luokka kajautti juhlasalissa Antti Kleemolan "Sun puolella", niiskutettiin sekä yleisössä että esiintyjäkaartissa.

Tänään leikit ja kasvat

Poutapilvistä linnoja teet

Vaan kerran kun matkaasi lähdet

Muista tää, minne ikinä meet

Kun myrskyt riehuu ja kaataa heikkoja

Pää nosta pystyyn ja pysy vahvana,

Jos tahdot turvaan on ovet avoinna

Me ollaan sun puolella

Edessä on varmasti myrskyjä, mutta toivon mukaan myös myötätuulta ja poutapäiviä. Koko perhe on samassa veneessä. Askel kerrallaan opettelemme uuteen arkeen.

Koti lähti konteissa toukokuun puolella ja me seuraamme perässä ensi viikolla. Blogi jatkaa päivittymistä valtameren toiselta puolen, kunhan saamme koneet perille ja nettiyhteydet auki. Toivottavasti "näemme" myös silloin!

Ihanaa alkukesää, voikaa hyvin ja kuullaan taas!

Puistokierroksella

Puistokierros Suomen puistopääkaupungissa Kotkassa jatkuu Minttua ja mustikoita -blogissa. Nyt tutustutaan englantilaiseen maisemapuutarhaan ja siellä istuvaan jääräpäiseen Mariaan (kuulostaa jotenkin tutulta...). Lisäksi ihmetellään palkittua meripuistoa ja ihastellaan atsaleojen väriloistoa.

Pääset mukaan puistokierrokselle tästä linkistä. Ja samalla muistuttelen postauksessa vielä mahtavasta kesäkilpailuista, jonka palkintona on miniloma puistojen Kotkassa. Muista käydä osallistumassa!

Aurinkoista loppuviikkoa!

Ps. Mitäs tykkäätte tuosta keltaisen ja aniliinipunaisen yhdistelmästä? Minusta se oli ihanan leikkisä ja rohkea, mutta silti raikas. Vanha inhokkini herttavuorenkilpi tupsahtelee nyt vastaan kaikkialla. Sen kukka on kyllä valtavan kaunis!

Elävä maisemataulu

Kesähuone rakennettiin etupihallemme viisi vuotta sitten. Koko projekti ja suunnittelu lähti näistä vanhoista ristikkoikkunoista, jotka saimme mökkinaapuriltamme. Ne olivat myrkynvihreät ja olivat koristaneet rantasaunaa.

Rakastan ikkunoita yhä edelleen. Niitä katsoessa mieleni täyttää aina kumma rauha. Pulssi tasaantuu, kroppa rentoutuu ja leijailen hetkeksi ihan muihin maisemiin ja fiiliksiin. Isot ikkunat ovat kuin maisemataulu, joka elää alati vuorokauden- ja vuodenajan mukaan. 

Juuri nyt ikkunoista näkyy täydessä loistossaan paistatteleva marjaomenapensas. Sen kukinta on tänä vuonna erityisen runsas.

Tänään elävä taulu on hylättävä hetkeksi ja ujutettava korkkarit jalkaan. Pääsemme siipan kanssa  juhlistamaan lippujuhlapäivää. Toiveissa on siis kaunis tiistai ja mahdollisimman mullattomat kynnenaluset.

Mukavaa viikon jatkoa!

Syreenirakkautta

Rakastan syreeneitä! Niiden ihanaa tuoksua, herkkiä kukkia, kauniita lehtiä, pensaan tuomaa näkösuojaa, rungollisten pikkusyreenien viehkeyttä, sykähdyttäviä yksityiskohtia. Ja tietenkin helppohoitoisuutta.

Kaksivärinen jalosyyreni 'Sensation'.

Kerrottu jalosyreeni 'Anabel'.

Siksipä kirjoitinkin Versoilevan uusimpaan artikkeliin asiaa syreeneistä. Ihan vain koska juuri nyt on mielestäni kesän paras hetki puutarhassa. Pääset lukemaan artikkelin tästä linkistä. Kuuluuko syreenit teidänkin lemppareihin?

Suloista syreenikautta!