Lasitetulla terassilla ei enää tarkene juoda aamun ensimmäistä kahvikupposta puoli seitsemän pintaan. Mutta heti kun aurinko pilkistää, pieni tila kyllä lämpenee nopeasti.
Takana on todellinen self-care viikonloppu, ja tuli kyllä niin tarpeeseen. On otettu iisisti, tehty kivoja asioita, kokkailtu, katsottu perheleffoja, kyhnätty kainalossa. Yksi joukosta on maailmalla, me muut ollaan hyggeilty sitten senkin edestä!
Koristeheinät ovat ihana lisä kesäkukkaruukkuihin tai perennapenkkeihin. Tänä vuonna tosin istutin heinät itsekseen, ilman kukkivia kavereita. Ja voi että miten ihania nämä ovat olleetkaan! Helppohoitoisia, reheviä ja yhä vaan täydessä terässä.
Vaikka alku näytti hieman synkeältä, syyskuu on nyt hellinyt kauniilla päivillä ja aurinkoisella kelillä. Kuumasta ja kuivasta elokuusta huolimatta puutarha on yllätävän runsas ja rehevä.
Tosin jo koetut yöpakkaset olisivat voineet tulla vasta lokakuun puolella. Aamuisin olen katsonut mittaria kauhunsekaisin tuntein ja sitten varovasti kurkkinut ulos sormien välistä.
En olisi vielä valmis luopumaan kukkaloistosta, joten illat on kanneltu ruukkuja, harsotettu daalioita ja suojattu satoa.
Puutarhaharrastajan elämä on melkoista jännitysnäytelmää näin syyskuussa. Harsotetut daaliat ovat toistaiseksi selvinneet (kuten yläkuvien 'Penhill Watermelon' ja 'Cafe au lait'), mutta hallatappioitakin on jo tullut. Myös kasvihuone tuli tyhjättyä normaalia aikaisemmin, jotta sain tomaatit kypsymään sisätiloihin viileän kelin alta.
Syyskesä on aina suloisen haikeaa aikaa. Ensimmäisen hallayön jälkeen tuntuu kuin elettäisiin laina-ajalla. Toivottavasti kauniit syyspäivät jatkuvat, sillä puutarhalla on vielä paljon annettavaa.
Loppukesästä perennapenkeissä käy melkoinen surina ja kuhina, kun perhoset, kimalaiset ja mehiläiset lentävät kukasta kukkaan. Herkkien perhosten seuraaminen on aina jotenkin meditatiivista puuhaa. Elämäänsä tyytyväisten, kukassa lepäävien ja suorastaan autuaiden pörriäisten katselu nostaa väkisinkin hymyn kasvoille.
