Appelsiini-suklaakakku

Huomenna maanantaina vietetään taas tammikuun herkullisinta päivää, eli kansainvälistä suklaakakkupäivää. Koska tammikuu on monelle myös keventämisen aikaa, ujutin kakkuun mukaan appelsiineja. Eikös silloin ole jo kyse vähän niinkuin hedelmäsalaatista..?

Ohje gluteenittomaan ja maidottomaan appelsiini-suklaakakkuun löytyy nyt Versoilevan uusimmasta artikkelista. Pääset sinne tästä linkistä.

Mukavaa sunnuntain jatkoa ja muistakaa herkutella viimeistään huomenna!

Odottelua

Täällä on ollut ihan kunnon yöpakkasia, mittari on näyttänyt monena yönä -7 astetta. Vuodenvaihteen molemmin puolin osunut, normaalia huomattavasti lämpimämpi ajanjakso sai jo haaveilemaan keväästä. Magnolian silmutkin tuntuivat turpoavan ihan silmissä. Mutta nyt on taas palattu normiasteisiin ja tammikuun keliin.

Minä en malttanut jäädä odottelemaan kevättä, vaan kiipesin takapihan magnoliaan ja nappasin oksan maljakkoon. Päätin aloittaa varovasti pikkuoksalla, jos tuo ei tuosta suostukaan aukeamaan. En nimittäin haluaisi menettää yhtäkään nuppua tulevasta kukinnasta!

Täällä odotellaan siis hennon nupun avautumista, mutta myös kuopuksen munuaisleikkauksen jälkitarkastusta. Laukkuun on pakattu kasa käännöspapereita ja eväitä odotteluun. Mieli on luottavainen, sillä pikkumies näyttää toipuneen hyvin eikä enää kärsi kivuista. Ekaluokkalaista jännittää onko edessä verikokeita, minä mietin miten hyvin lääketieteellinen sanasto mahtaa taipua tällä puolen merta... 

Ei muuta kuin peukut pystyyn ja perjantaita kohti!

Vaikea sisäistää

Kirpsakat talviterveiset vapaapäivän lomasta! Meillä on tänään maanantaina Martin Luther King Jr. Day eli vapaata kouluista ja konttoreista. Miesväki lähti reilun tunnin ajomatkan päähän laskettelemaan, mutta itse jäin pitämään kotia pystyyn polvitoipilaan kanssa.

Kun taivas on huikaisevan sininen, aurinko häikäisee silmiä ja pihalla viheriöivät ikivihreät kasvit, ei millään meinaa ymmärtää, että ulkona on napakka pakkanen ja hyytävä tuuli. Tätä on jotenkin aina ihan yhtä vaikea sisäistää. Usein on palattava ovesta sisään ja napattava matkaan lämpimäpi takki, hanskat ja pipo.

Tässä portinpielestä näkyy etupihan kuningasmagnolia, aidalle kiipeilee muratti, vasemmalla puolella viheriö varjoyrtti ja oikealla pikkutalvio.

Voitte varmaan arvata, miten innoissani olen tämän risukasan äärellä! Nuppuja pullisteleva puu on takapihan sihteerikkömagnolia. Syyskuisen myöhäisherännäisen kukinnan aikaan puu paljasti tulevan kukkaloiston olevan aniilinpunainen (syyskuun postaus löytyy tästä linkistä). Maltan tuskin odottaa kevättä!

Istutin joulukuussa sisäänkäynnin yhteyteen ruukkuihin kartiovalkokuusen ja pikkutuijan sekä etupihalla karkulaisina juosseet orjanlaakerit. Multapinnan peitin kuorikatteella, isoilla kävyillä sekä kuningasmagnolian puusta tippuneilla kookkailla siemenkodilla. Etupihalla on myös useampi japaninorjanlaakeri, joka muuten säilyy maljakossakin todella pitkään vihreänä.

Vaikka talvi täällä näyttäytyykin pääasiallisesti kauniina, niin vilukissana odotan jo paikallista kevättä. Onneksi Suomesta tuli matkaan koko talvivaatesetti, niin ei tarvitse viimassa hytistä. Paikallisten pukeutumista sen sijaa ihmettelen monesti, sillä varsinkin nuoret näyttävät kulkevan tosi keveissä vaatteissa (kukkahattutäti täällä terve!).

Mukavaa uuden viikon aloitusta!

Suunnanmuutos

Loman jälkeinen paluu arkeen sekä sitä seurannut normaali hässäkkä alkaa asettua uomiinsa. Rutiinit ovat taas löytyneet. Aamulla kuudelta ylös, kahvinkeittoon, eväiden laittoon, lasten herätys, aamupalat, vaatteet niskaan, jälkikasvu autoon ja tien päälle. Esikoinen viedään kouluun ennen kahdeksaa, kuopus toiseen kouluun kymmentä vaille yhdeksäksi.

Joulukausi tuntui ihanan pitkältä, sillä se alkoi ihan täysillä ensimmäisenä adventtina, kun kuusi tuotiin sisään. Saimme sinniteltyä kuusen kanssa melkein Nuutinpäivään asti. Neulaset kyllä pysyivät, mutta joulupuu alkoi loppumetreillä haista käyneeltä, sellaiselta pariin kertaan käytetyltä saunavihdalta. Nyt koti tuntuu taas mukavan avaralta. 

Vuoden alku tarkoittaa monella tapaa suunnanmuutosta. Koko syksy meni ajatuksella "juurihan tänne vasta tultiin, kunhan nyt rauhassa asettaudutaan". Mutta nyt on pakko kääntää katseet kohti koti-Suomea, halusi tai ei. Osa perheestä nimittäin haluaa, osa ei.

On tullut aika miettiä paluupäivää, varailla konttia, tutkailla paluulentoja. Ihan hullua! Aikaa on toki jäljellä vielä puolisen vuotta, mutta nyt kaikkea määrittää paluu. Milloin pystymme ottamaan vastaan viimeiset Suomi-vieraat (ts. milloin meillä vielä on huonekaluja), mitä kaikkea haluamme ennen paluuta nähdä, mille luokille lapset menevät paluun jälkeen jne. jne. 

Välillä aivot kiihtyvät ylikierroksille ja silloin yritän ravistella itseni tähän hetkeen. Nauttia kaikesta mitä täällä on ja toisaalta haastavien asioiden kohdalla todeta, että ei tätä ikuisuutta kestä. Kun ensimmäistä kertaa suuntasin yksin maailmalle ja pohdin, miten siellä pärjään, hieman boheemi äitini totesi silloin: "Vuoden nyt seisoo vaikka päällään!". Vauhdilla tämä aika tosiaan menee.

Mutta nyt heitän paluuvalmistelut mielestä ja keskityn viikonlopun viettoon. Luvassa on teinejä ja yökyläilyä, sillä tytöt tekevät KOULUprojektia koko viikonlopun. Minun tehtäväni on toimia muonamestarina (ja pysyä poissa jaloista).

Mukavaa viikonloppua!