Huhuu, missä olet kevät?

Vietimme talviloman (eli viime viikon) Rukalla. Siellä katselin etelä-Suomesta tulleita instapäivityksiä, joissa hehkutettiin aurinkoista keliä ja kevään tuloa. Kotiin palatessamme odotin suurin piirtein piippojen jo pilkistävän kukkapenkistä.

Mutta edessä olikin lumityöt, eikä etupihan asvalttiakaan vielä näkynyt. Ei auttanut kun laittaa hihat heilumaan ja siirtyä jokavuotisten perinteiden pariin: terassin esiin kaivamiseen.

Heti kun kaikki terassit on luotu lumikinoksista, siirryn tämän keittiöpuutarhan kupeessa olevan kahvipaikan kimppuun. Polku perille, keltainen narsissiruukku pöydälle ja viereen kuuma kahvikupponen. Siinä on hyvä odotella krookusten tuloa ja suunnitella viljelylaatikoiden kylvöjä. Toistaiseksi kyllä vielä toppahousuissa.

Tymäkkä talvi näyttää tehneen hieman tuhojaan. Kasvihuoneen takana oleva köynnösaita odottaa korjaamista. Ulkona olleita ruukkuja on hajonnut normaalia enemmän. Toki osalla oli jo ikääkin. Mies oli selvästä salaa tyytyväinen, että ruukkuarsenaalini koki luonnollista karsintaa. Reppana ei tiedä, mihin suunnittelen suuntaavani heti puutarhamyymälöiden avauduttua.

Lisääntynyt valon määrä on juuri sitä, mitä mieli kaipaa tässä maailmantilanteessa. Aamukahvit saa nautiskella jo melkein valoisassa, ja iltaan tuntuu tulleen taas lisää tunteja. Näistä saa energiaa ja toivoa aivan valtavasti.

Ja kyllähän sitä kevättä on jo ilmassa! Ei ehkä ihan niin nopeassa tahdissa kuin itse toivoisin, mutta aurinko lämmittää jo lupaavasti. Koko talven portinpielessä uskollisesti vartioinut Bernhart-lumiukko oli poissaollessamme kokenut muodonmuutoksen. Ehkä ne kinoksetkin tuosta kohta alkavat huveta.

Valoisampia aikoja!

Makupaloja

Aurinko pilkisteli eilen pilvenraosta, mutta oma päiväni meni tiiviisti sisätiloissa pikkumiehen synttäreillä. Aamulla sentään ehdin napsia muutaman kuvan marraskuisesta puutarhasta. Suojaisassa paikassa kasvava lumipalloheisi oli vielä syysasussaan, yrtit viheriöivät kasvimaalla ja muutama sinnikäs perenna puski uutta kukkaa. Mutta muuten maisema alkaa jo olla marraskuisen paljas ja karu.

Puutarhassa alkaa olla pysähtynyt tunnelma, vaikka puuhaa riittäisi kyllä. Toiveissa on pari kuivempaa päivää, jotta ehtisin viimeistellä pihahommat edes jotenkin säällisesti.

Lehdettömässä puutarhassa pystyy havainnoida pienempiä yksityiskohtia. Säleikkövilliviinin tummat ja pienet marjat ovat kauniin koristeellisia. Niitä ei erityisemmin erota, ennen kuin köynnös on tiputtanut suurikokoiset lehtensä.

Olen tehnyt tänä vuonna vain muutaman ruukkuistutuksen talvea vasten. Ostin syksyllä pari pientä kartiovalkokuusta, jotka on tarkoitus istuttaa ylöskaivettujen vuorimäntyjen tilalle. Olen käynyt itseni kanssa henkistä kamppailua "kertakäyttökasveista". Pidän kovasti erilaisista sesongeista ja haluan niiden näkyvän myös ruukuissa. Mutta toisaalta kuivuneiden callunoiden ja sypressien poisheittäminen kirpaisee nykyään joka kerta kovemmin. Sitten taas ajattelen, että ostanhan myös leikkokukkia, eivät nekään ikuisia ole.  

Maailman helpoin syysistutus syntyi istuttamalla kartiovalkokuusi ruukkuun, jossa oli kesän jäljiltä kuivuneita koristeheiniä. Sitten vain pihlajanoksia sinne tänne ja talvinen istutus oli valmis. Heinät heiluvat kauniisti tuulessa ja tuovat ihanaa kepeyttä tanakan havun vastapainoksi. Ja nyt kun pihlajanmarjoja on puissa yllin kyllin, linnutkin ovat jättäneet istutuksen toistaiseksi rauhaan.

Mukavia marraskuun päiviä!

Viimeinen näytös

Tuntuu, että puutarhassa on meneillään vihoviimeinen näytös. Niin paljon maisema on muuttunut tämän viikon aikana.

Alkuviikosta saatiin vielä nauttia kauniista syysauringosta ja kunnon väri-ilottelusta. Mutta pari päivää kestänyt puhuri tyhjensi maisemaa huimasti. Onneksi esimerkiksi koivujen, angervojen ja omenapuiden lehdet istuvat tiukassa, joten ihan vielä ei tarvitse seisoskella keskellä paljasta pihaa.

Etupihan mongolianvaahtera on suorastaan leiskunut tänä vuonna. Sävyt ovat olleen niin huikeat, että melkein tarvitsi aurinkolasit puuta katsellessa!

Kirsikkapuun alla olevat suurikokoiset komeasinikuunliljat ('Elegans') muuttuivat pakkasyön jälkeen kauniin kuultavaksi ja hehkuivat aamuauringossa lähes taianomaisesti. Kuin valotaideteoksena.

Myös keittiöpuutarha paistattelee ruskan sävyissä. Tummanpuhuvat lehtikaalit, upean punaisen syysvärin saanut pensasmustikka ja taustan keltaiseksi muuttunut norjanangervo ovat kaunis syksyinen kombo. Vahvoja, mutta kuitenkin pehmeitä sävyjä maiseman täydeltä.

Yksi puutarhan taukopaikoista sijaitsee marjaomenapensaan alla. Alkukesästä tässä oli uskomaton valkoinen kukkapilvi, nyt lähes lehdetön kasvi on punaisten, marjan kokoisten miniomenien peittämä. Punaiset marjaoksat vievät aina ajatukset jouluun.

Säleikköviiliviini ei ole tänä syksynä saanut yllensä värikkäintä mahdollista syysasua. Mutta kauniisti tämäkin on loistanut aamuauringossa. Tykkään ihan mahdottomasti tästä syksyn pehmeästä ja murretusta väripaletista. Se on jotenkin lohdullinen, turvallinen ja syliinsä kietova.

Joisin vielä mielelläni muutamat pihakahvit syysauringossa. Ensi viikon sääennuste vain lupailee kovin sateista keliä. Auringon sijaan edessä saattapi siis olla märkien lehtien haravointia. Mutta saahan sitä aina haaveilla!

Leppoisaa lokakuun jatkoa!

Syyssiivousta jälkioireiden riivaamana

Koronarokotteiden jälkioireista puhuminen on ollut vähän kuin synnytyksestä (tai miehillä ehkä inttiajoista) jutustelu. Lähes jokaisella on sananen sanottavanaan, sillä suurella joukolla on jo kokemusta asiasta. Kokemukset on kuitenkin hyvin yksilöllisiä. Kuka on jatkanut piikin jälkeen normaalisti, kuka pyörtynyt, ollut unelias, saanut kuumehorkan, lihaskipuja, tai niinkuin omalla kohdallani, ollut täysin käsittämättömän siivouskohtauksen kourissa.

Instagramin Stooreja seuraavat tietävätkin, että tehostepiikin jälkeisiltä päiväunilta herättyäni pistin tuulemaan. Siinä puhdistui suit sait kaappien hankalat päälliset pölykerroksista, keittiön kuiva-ainekaappi, pesuhuoneen kaakelivälit. Kaikki sellainen, mikä ei kuulu normaaliin viikko- tai edes kuukausisiivoukseeni. 

En ole ihan varma, olinko jälkihöyryissä vielä näiden ulkohommienkin äärellä. Toisaalta siivoan aina paljon mielummin puutarhassa kuin sisällä.  Pihan oleskelupuolella oleva luumupuun alusta oli todella ränsistyneen näköinen. Kukinnan päättänyt rohtosuopayrtti sojotti kuivana ja ruskeana,  ja sieltä täältä törrötti luumun juuriversoja. Siinäpä muuten sitkeitä sissejä, ei paljon kesähelteet ja kuivuus versoja haitanneet!

Ensin poistin versot ja kuivuneet perennat. Sitten kanttasin puun alusen, sillä tämä näkyy sekä lasitetulle terassille, olohuoneeseen että ruokailutilaamme. Jo yhden pienen alueen kanttaus toi ryhtiä koko näkymään.

Tämän jälkeen levitin ohuen kerroksen kuorikatetta. Ohuen siksi, että se on tässä lähinnä näön vuoksi. Pidän katteen tuomasta viimeistellystä ilmeestä. Keväisin puun alunen on täynnä valkoisia ja sinisiä scilloja, jotka eivät pientä katekerrosta hätkähdä. 

Tänä kesänä kotipihassamme ei ollut minkään sortin kirja-, lehti- tai muita kuvauksia, joten kun kesän kaikki viralliset juhlat oli juhlittu (puutarhan juhlavalmisteluja löytyy mm. tästä postauksesta) , puutarhuri otti loppukesän niin sanotusti löysin rantein. Nähtäväksi jää, jaksanko vielä ahkeroida muiden istutusalueiden parissa, vai kanttaanko loput sitten joskus ensi keväänä. Talven jälkeen riittää aina virtaa ihan ilman piikkejäkin.

Nyt aioin nautiskella syyskesän runsaudesta, kukkaloistosta ja lähestyvän syksyn tuoksuista. Yritän muistaa pysähtyä ja ottaa mallia vaikkapa näistä syysvuokoista, jotka ovat kääntäneet kasvonsa auringon puoleen.

Mukavaa viikonloppua!

Varjoa, kiitos!

Tilasin ennen kesäkuun rippijuhlia mustan pienen pöytäryhmän, sillä helle oli päällä jo silloin, ja tarkoituksena oli ripotella istumapaikkoja pitkin puutarhan varjokohtia.

Pöytäryhmä saapui luonnollisesti vasta juhlien jälkeen. Toki pienestä taukopaikasta puun varjossa on ollut iloa myös heinäkuussa. Tämä kesä jää kyllä muistoihin kaikkien aikojen hellekesänä! Meidän kulmilla on käsittääkseni jo rikottu jonkin sortin ennätyksiä yhtäjaksoisen helleputken suhteen.

Toiveena on pitää tämä kevyt setti ulkona kesät talvet. Tosin en tiedä mitä se tulee tykkäämään syksyn sateista tai lumikuormasta. Vielä kun ei ole kokemusta edes kesäsateista!

Vaikka kaipaankin sadetta, lämpö saisi minun puolestani jatkua pitkälle syksyyn. Siitäkin huolimatta, että kotona on tällä hetkellä kuin pätsissä. Jopa ikuinen vilukissa on tänä kesänä päässyt uimaan ihan kunnolla. Normaalisti uskaltaudun luonnonvesiin joskus elokuun tienoilla... 

Mukavaa viikonloppua ja sopivasti varjopaikkoja!

Juhlapihan pikaehostus - kanttaaminen ja katteet

Kaupallinen yhteistyö: K-Rauta

Edessä on kesän juhlakausi ja tänä(kin) vuonna taidetaan juhlia pääsääntöisesti ulkotiloissa. Itselläni pihajuhlavalmisteluissa kaunis puutarha ajaa esimerkiksi ikkunanpesun ohi. Suorastaan heittämällä! Aina ei ole aikaa hinkata ulkonakaan, joten tarvitaan helppoja ja nopeita ratkaisuja. Juhlapihan pikaehostus hoituu parhaiten kanttaamalla ja katteilla.

Pihan oleskelupuoli oli päässyt villiintymään meidän ollessamme Amerikassa. Askelkivipolku oli jo lähes nurmikon uumenissa, samoin terassin ja nurmikon toisistaan erottava kapea pihakivireunus. Nurmi oli karannut istutusalueiden puolelle ja puun aluset olivat lujaa vauhtia luovuttamassa elintilaa rikoille. Yleensä kanttaan ja katan puutarhaa säännöllisesti, mutta nyt puuhassa oli kahden kesän tauko. Lähestyvät rippijuhlat laittoivat kuitenkin vauhtia emäntään!

Kanttaaminen

Kanttaaminen on tehokas keino siistiä pihan istutusalueet juhlakuntoon. Huoliteltu reuna antaa koko puutarhalle ryhdikkään ilmeen. Nurmikon reuna rajataan siistiksi istutusalueesta esimerkiksi kanttausraudalla. Toki homma hoituu yhtä hyvin perinteisellä suorateräisellä lapiolla. 

Kanttaus on hyvä uusia kerran pari kesän aikana. Itse suosin kaarevia kanttauksia, ne tuovat hauskoja muotoja ja jatkuvuutta puutarhaan. Kanttaaminen on itse asiassa lempipuuhaani puutarhassa! Siistiä jälkeä syntyy nopeasti ja kanttausreunan tekemisessä on jotakin lähes meditatiivista. 

Oli kyseessä sitten yksittäinen puu tai suuri istutusalue, kanttaus saa ihmeitä aikaan. Kun tähän yhdistää vielä kuorikatteen käytön, saa viimeistellyn ja näyttävän puutarhan nopeasti ja melko vähällä vaivalla.

Kuorikatteen käyttö nostaa pienenkin istutusalueen selkeästi esille ja tuo kaunista kontrastia maisemaan.  Kuorikatteen käyttö onkin helppo tapa ehostaa puutarha juhlakuntoon. Se sopii vanhan puutarhan ryhdistämiseen, mutta toimii erityisen hyvin aivan uudessa pihassa, jonka istutusalueet ovat vielä harvoja ja tyhjää multapintaa on paljon. Erilaisia kuori- ja koristekatteita on nykyään valittavana laaja skaala.

Kuorikatteen käyttö

Kuorikate viimeistelee puiden alustat sekä pensas- ja havuryhmien istutusalueet. Kuorikate pidättää kosteutta ja suojaa mullan pintaa kuivumiselta. Tällöin kastelun tarve vähenee. Se myös estää, tai ainakin huomattavasti vähentää, rikkakasvien leviämistä ja itämistä. 

Jos perustat uutta istutusaluetta, jonka juuristoalueen haluat kattaa paksulla katekerroksella, tee näin:

• Puhdista alue huolellisesti rikkakasveista.
• Voit käyttää mullan ja katekerroksen välissä maisemointikangasta.
• Kuorikatetta tulisi levittää 5-7 cm paksu kerros. Levitä ohuempi kerros aivan taimien tyvialueelle.
• Kuorikatetta on hyvä lisätä vuosittain ohut kerros, sillä se maatuu ajan mittaan. 

Kuorikate on helpointa levittää uutta istutusaluetta tehdessä tai keväällä, jolloin kasvu ei ole vielä täydessä vauhdissa. Siistimistarkoituksessa sitä voi toki lisätä mihin aikaan kesästä tahansa. Tällöin katetta riittää ohut kerros. Kun on kerran tehnyt hyvän pohjatyön, kaunista saa nopeasti. Olen käyttänyt kuorikatetta joiltakin osin myös perennapenkeissä. 

Multakate

Multakate virkistää pihan perenna-alueet. Kasvualusta paranee ja kasvit saavat ravinteita uuden mullan myötä. Muista poistaa rikkakasvit ennen multakatteen lisäämistä, sillä perennojen lisäksi myös rikat ponnistavat vahvempaan kasvuun.

Mullalla kattaminen olisi helpointa tehdä heti alkukaudesta. Mutta kasvit hyötyvät tuoreesta multalisästä myös myöhemmin kesällä. Pihamme on melkoisen jytkyä savimaata, joten ravinteikas multalisä on aina tervetullut. Lisäksi kasvit tulevat kauniista esiin tuoretta mustaa multapintaa vasten. Työnnä lehtiä hieman syrjään, niin saat lisättyä multaa aivan kasvin juurelle. Käytin multakatteeksi Cello-puutarhamultaa, joka on hyvä yleismulta niin maanparannukseen kuin uusille istutuksillekin.

Koko pihaa ei tarvitse juhlakiireiden keskellä huoltaa. Mieti sisääntulon ja oleskelun kannalta näkyvimmät paikat, ja keskity niihin. Vieraat tuntevat itsensä erityisen tervetulleiksi, kun pihasta näkee sen olevan valmis juhlavieraiden vastaanottamiseen. Tarpeettomista tavaroista siivottu pihamaa, leikattu nurmi ja esille asetellut kalusteet luovat juhlan tuntua.

Oma piha tarjoaa ainutlaatuisen ja rakkaan juhlatilan. Ulkona riittää tilaa ja vieraat voivat liikkua vapaammin. Puutarhajuhlien tunnelma on jo lähtökohtaisesti mukavan rento ja huoleton. Sitten vain peukut pystyyn kauniin juhlapäivän ja puutarhaan sopivasti ajoittuvan kukkaloiston puolesta.

Jos tälle kesälle ei osu "virallisia" juhlia, niin jo pelkkä kesän kauneus riittää syyksi juhlien järjestämiseen.

Aina on juhlan, varsinkin puutarhajuhlan aika!

Liukas liljakukko eli punainen paholainen - vinkkejä torjuntaan

Mainitsin Instagramin Stooreissa pihamme liljakukko-taistelusta. Sain siitä sen verran kyselyitä, että päätin kirjoittaa aiheesta ihan postauksen. Liljakukko ei ole aiheena mitenkään lempparini, mutta välillä on hyvä postata myös näistä ikävämmistä puutarhatöistä.

Liljakukot ilmestyvät liljakasveihin heti keväällä.

Liljakukot ovat nimensä mukaisesti liljakasvien tuholaisia. Ne ovat liikenteessä aikaisin. Ensimmäiset saattaa pongata huhti-toukokuun vaihteessa heti kirjopikarililjojen noustua maasta. Sinänsä liljakukot on helppo havaita, sillä ne ovat selästään kirkkaanpunaisia. Ne tallustelevat yleensä lehtiä pitkin, ja vihreää vasten liljakukon väri erottuu selvästi. 

Punainen liljakukko on helppo erottaa kasvustosta.

Torjuntatyöt on parasta aloittaa heti. Liljakukko munii lehtien alapinnalle ja myöhemmin mustaksi muuntuva mönjä vasta inhaa onkin. Aikuiset liljakukot syövät reikiä lehtiin, kun taas lehden alapuolella olevat toukat vahingoittavat kasvin solukkoa. Eli mitä ahkerampi on alkukaudesta, sen vähemmällä pääsee myöhemmin, ja sen paremmin liljat voivat.

Kirjopikarililjat ovat liljakukkojen keväistä herkkua.

Itse suosin mekaanista tuholaistorjuntaa eli omia käsiä. Yritin kyllä palkata jälkikasvua tähän puuhaan, mutta kumpikaan ei innostanut jahdista. Liljakukot ovat siitä pirulaisia, että vaaran uhatessa ne tiputtautuvat lehdeltä maahan selälleen. Pienen liljakukon musta vatsapuoli ei erotu multapinnasta enää ollenkaan niin hyvin. Ja jos metsästäjä ei ole nopea liikkeissään, ne saattavat pyrähtää karkuun myös lentäen.

Muhkeat varjoliljat saavat usein riesakseen liljakukon.

Toiset neuvovat liiskaamaan liljakukot käsissään tai paperilla sitä mukaan kuin niitä näkee. Itse olen ottanut avuksi vanhan muovisen kulhon, joka on noin puolillaan vettä ja mukaan lorautan hieman astianpesuainetta. Sitten vain metsästämään: kulho lehden alle ja kosketus lehteen, jolloin liljakukko tipauttaa itsensä suoraan veteen. Usein laitan vielä toisen käden lehden päälle kupumaisesti, niin mahdollinen karkulento loppuu lyhyeen. Pidän kulhon lähettyvillä ruukutuspöydällä, josta se on nopea napata mukaan aina liljakukon nähtyäni. 

Liljakukot syövät reikiä lehtiin ja munivat lehtien alapuolelle.

Jos liljakukot ovat ehtineet munia, mustaa mönjää voi myöhemmin poistaa lehtien alapinnalta esimerkiksi kostealla talouspaperilla. Kovin töhnäiset lehdet olen poistanut kokonaan varovasti kasvista irrottamalla.

Ryhdy liljakukkotaistoon heti tuholaisen huomattuasi!

Tsemppiä taistoon, jos tämän ongelman kanssa painiskelet!

Marraskuun iloja

Odotin eilisestä päivästä säätietojen perusteella yhtä harmaata kuin edellisistäkin. Joten ilo oli melkoinen, kun aurinko aivan yllättäen hiipi esiin ja ilahdutti monta tuntia!

Onneksi pääsin töiden lomassa piipahtamaan ulos. Tuntuu, että viime päivät (viikot?) ovat menneet joko koneen ääressä tai pää keittiössä. Eikä remontti vieläkään täysin ohi ole. Minä ja minikokoinen jouluruusu nautimme valosta ja auringonsäteistä taatusti yhtä paljon.

Takapiha viheriöi siihen malliin, että olen ihan vakavissani miettinyt kanttausrautaan tarttumista. Ehkä säästän puuhan suosiolle tuonne joulukuulle, puutarhassa heiluminen olisi oikein sopivaa vastapainoa kaikelle leipomiselle ja jouluherkuttelulle!

Aamut alkavat nyt kynttilöillä, joulukahvilla ja jouluradiolla. Myös koti on alkanut pukeutua jouluun. Ihan parhaat ajat edessä, sekä minun että lasten mielestä. Mies on tällä hetkellä viikot toisaalla, joten me otamme kaiken ilon irti varhaisesta joulun odotuksesta!

Ihanaa loppuviikkoa ja lisää yllätyksellisiä valopäiviä!

Ps. Kranssista lisää aikaisemmassa postauksessa: Mäntykranssi jouluisilla mausteilla.