torstai 19. marraskuuta 2020

Marraskuun iloja

Odotin eilisestä päivästä säätietojen perusteella yhtä harmaata kuin edellisistäkin. Joten ilo oli melkoinen, kun aurinko aivan yllättäen hiipi esiin ja ilahdutti monta tuntia!
lasitettu-terassi-marraskuu
Onneksi pääsin töiden lomassa piipahtamaan ulos. Tuntuu, että viime päivät (viikot?) ovat menneet joko koneen ääressä tai pää keittiössä. Eikä remontti vieläkään täysin ohi ole. Minä ja minikokoinen jouluruusu nautimme valosta ja auringonsäteistä taatusti yhtä paljon.
jouluruusu
Takapiha viheriöi siihen malliin, että olen ihan vakavissani miettinyt kanttausrautaan tarttumista. Ehkä säästän puuhan suosiolle tuonne joulukuulle, puutarhassa heiluminen olisi oikein sopivaa vastapainoa kaikelle leipomiselle ja jouluherkuttelulle!
marraskuun-puutarha
punasaviruukut
Aamut alkavat nyt kynttilöillä, joulukahvilla ja jouluradiolla. Myös koti on alkanut pukeutua jouluun. Ihan parhaat ajat edessä, sekä minun että lasten mielestä. Mies on tällä hetkellä viikot toisaalla, joten me otamme kaiken ilon irti varhaisesta joulun odotuksesta!
joulukranssi-mänty

Ihanaa loppuviikkoa ja lisää yllätyksellisiä valopäiviä!

Ps. Kranssista lisää aikaisemmassa postauksessa: Mäntykranssi jouluisilla mausteilla.
SHARE:

1 kommentti

  1. Olipa vihreää ruohoa vielä. Meillä satanut koko päivän kovan tuulenmyräkän kanssa. Aamulla vesisateessa kävin hakemassa pajunoksia kranssiin
    Piha kuusta verotin ja leikkelin oksenkärkiä kranssiin. Nyt mietin miten sen koristelisin. Olen jouluihminen ja nautin tästä ajasta, kun saa hypistellä koristeita kaupassa. Mitähän uutta tänä vuonna laittais. 🤔

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig