torstai 26. marraskuuta 2020

Kiitospäivän kattaus

Tänään torstaina Yhdysvalloissa vietetään kiitospäivää. Se on varsin iso perhejuhla, johon kuuluu pitkän kaavan ruokailu sekä pidennetty viikonloppu lähisuvun kanssa. Ei ole tavatonta, että kiitospäiväksi lennetään kotiin vaikka toiselta puolelta Amerikkaa. Esimerkiksi naapurimme Washington D.C:ssä saivat aikuiset tyttärensä kotiin kiitospäiväksi. Toinen tuli neljän tunnin automatkan päästä New Yorkista, toinen 6 tunnin lentomatkan päästä San Franciscosta.

kiitospäivä

Kiitospäivä toi ihanaa juhlahumua marraskuuhun, joten päätimme tuoda juhlan jossakin muodossa osaksi elämäämme myös Suomessa. Kiihtyvä koronatilanne pisti ohjelman kuitenkin uusiksi ja peruimme jo lukkoon lyödyt juhlasuunnitelmat. Nyt vietämme rauhallisen illan oman perheen kesken ja summaamme kuluneen vuoden kiitollisuuden aiheita.

syksy-juhlakattaus
Amerikassa kiitospäivää vietetään usein vielä hieman sadonkorjuu-teemalla. On kauniita koristemaisseja, upeita kurpitsoja, oranssia, okrankeltaista. Meidän pöytäämme valikoitui tänä vuonna varsin maanläheisiä sävyjä. Keräsin kesähuoneesta, kasvarista ja komeroista kaikenlaista väriin ja tyyliin sopivaa.
kattaus-luonnonläheinen
Mielessäni oli ihan tietyt kirppislautaset, mutta ne olivatkin matkanneet miehen mukana Helsinkiin. Taidan kiikuttaa lautaset pikimmiten takaisin kotiin ja laitan vaihdossa mukaan jotain vähemmän kuvauksellista... Nyt pohjalla on hieman tylsät valkoiset Teema-sarjan ruokalautaset. Piristin niitä väreihin sopivilla vanhoilla leipälautasilla. Ruskeat keittokulhot ovat Muubsin valikoimasta. Juomalasit, pullot ja osa kynttilänjaloista ovat kirppislöytöjä, kangasservetit ovat anopin vanhat ja "servettirenkaat" ovat uusiokäytössä. Oikeasti nuo nahkaiset nauhat ruskeilla helmillä ovat vaatteiden mukana tulleista varanappipusseista, muistaakseni Mos Moshin housuista.
syksyinen-kattaus
Keräsin kuivakukkia, siemenkotia ja heiniä puutarhasta syystöiden yhteydessä. Pienet koristekurpitsat säilyivät onneksi hengissä tänne asti. Kuivuneet kasvit on asetettu rennosti ruskeisiin vanhoihin pulloihin sekä pellavaisen pöytäliinan päälle. Kynttilät tuovat aina lisäripauksen juhlatunnelmaa, vaikka tällaisessa kuivakukkasetissä niiden kanssa on oltava erityisen tarkkana. Kuvissa näkyvät valkoiset kruunukynttilät ovatkin turvallisia led-kynttilöitä.
kuivakukat-heinät-kattaus

kiitospaiva-juhlakattaus

luonnonläheinen-juhlakattaus
Nyt pitää enää miettiä menu ja tehdä ruoat. Päätin aloittaa tästä kaikkein mukavimmasta puuhasta eli kattauksesta. Mutta mikäs kiire tässä on, vielä monta tuntia aikaa..!

Oikein mukavaa loppuviikkoa ja hyvää kiitospäivää jos sellaista juhlitte! <3


Ps. Viime vuonna kiitospäivää juhlittiin kansainvälisissä merkeissä, kauniissa syyskelissä. Juhlatunnelmia ja pidemmän juhlapöydän kattaus löytyy tästä Kiitospäivä-postauksesta.

SHARE:

5 kommenttia

  1. Ihana kattaus. Tuo kiitospäivä on tosi hieno perinne. Jostain olen lukenut, että amerikkalaisille jopa tärkeämpi, kuin joulu.
    Mukavaa kiitospäivää sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Ja kyllä, näin se meillekin paikan päällä näyttäytyi: moni piti kiitospäivää joulua tärkeämpänä perhejuhlana. Mukavaa kiitospäivää!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kaapeista näyttää löytyvän yllättäviä asioita:D

      Poista
  3. Ihana, maanläheinen kattaus, levolliset värit. Minun vävyni on amerikkalainen. Tyttäreni miehensä kanssa juhlistavat kiitospäivää kotona pienimuotoiseti, koronasta johtuen. Mukavaa kiitospäivän viikonloppua! Tepa

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig