Pikaheipat

Pikaiset terveiset syyskiireiden keskeltä! Tällä viikolla on tutustuttu molempien lasten kouluihin, saatu loput kouluhankinnat tehtyä ja harjoiteltu koulumatkan kulkemista. Teini saa halutessaan mennä vajaan kahden kilometrin matkan joko koulubussilla tai kävellen. Tämä oli meille aikamoinen yllätys, sillä etukäteen varoiteltiin, ettei 13-vuotias saisi kulkea koulumatkoja itsenäisesti (kävellen / pyörällä). Pikkumiehen koulumatka on puolestaan sen verran pidempi, että vaikka hän olisi oikeutettu koulukyyditykseen, niin ainakin alkuunsa aion kuskata ekaluokkalaisen itse. Kielitaidottoman pikkumiehen törkkääminen ypöyksin suuren koulubussin syövereihin hirvittää siinä määrin, etten edes halua ajatella moista!

Viimeinen viikonloppu ennen suuren urakan alkua vietetään ihan muissa maisemissa, yhdistetyllä työ/lomamatkalla. Tai siis miehellä töitä ja meillä muilla lomaa. Nyt on myös nautiskeltu ihanista  persikoista, tiedättehän niistä oikein mehevistä, joista valuu mehu pitkin suunpieliä kun puraisee kypsää hedelmää. Nämä valtavan kokoiset ja nukkapintaiset persikat on ostettu torilta, mutta paikallisia persikoita saa myös lähikaupasta. Ihan parasta hellepäivän herkkua!

Täällä painutaan nyt nukkumaan, sillä aamulla on aikainen herätys ja startti reissuun. Laitan koulukuulumisia myöhemmin, kunhan ensimmäinen kouluviikko on taklattu. Oikein ihanaa viikonloppua sinne!

Pään selvitystä

Täällä pyörähti käyntiin viimeinen lomaviikko, sillä paikallinen kouluvuosi alkaa ensi viikolla. Tosin tämä viikko on jo täynnä erilaisia kouluuntutustumisia sekä lapsille että vanhemmille. Ja koska lapset ovat eri kouluissa, riittää menoa melkein joka päivälle. Esikoisella on tällä viikolla jo puolikas koulupäivä middle schoolissa ja kuopuksella tutustumista uuteen luokkaan. Sitten on vielä vanhempainiltoja, rehtorin aamukahvia ja leikkikenttätreffejä, eli siinähän se viimeinen "lomaviikko" hurahtaa. Onneksi ei oltu suunniteltu matkaa tai muuta ihmeellistä tälle viikolle.

Itseäni kouluvuoden aloitus stressaa melkoisesti. Olenko osannut hankkia lapsille oikeat tarvikkeet, ehdinkö aamuisin viedä molemmat lapset ajoissa kouluun (koulut sijaitsevat aivan eri suunnilla)? Miten kielitaidoton pikkumies pärjää pitkät päivät, sillä ekaluokkalaisella on koulua joka päivä klo 09-15.25? Entä millaisena amerikkalainen koulumaailma näyttäytyy 13-vuotiaalle ulkopuoliselle? Äitiä nämä kysymykset vaivaavat nyt lähes yötä päivää ja huomaan olevani erityisen herkkänä kaikille ylimääräisille ärsykkeille.

Viime postauksessa huutelin keltaisten kukkien perään. Mutta nyt huomaan, että mitä enemmän päässä pyörii asiaa, sen neutraalimpaa ilmettä kaipaan. Ei kirkkaita värejä vaan simppeliä ja rauhallista. Jospa siinä omakin mielenmyllerrys tasoittuisi samalla. Ikkunoista tulviva auringonvalo on jo selvästi syksyistä, vähän sellaista kellertävää. 

Edessä on siis hengitysharjoituksia, muistilistoja ja luottamuksen rakentamista tulevaan koitokseen. Oikein kesäistä viikkoa sinne Suomeen, kelit näyttävät olevan teillä kohdillaan. Ihan mahtavaa, elokuuta parhaimmillaan!

Keltaisen pauloissa

Täällä ollaan nyt jostakin syystä aivan keltaisen pauloissa. Iltakävelyillä huomaan toistuvasti ihailevani keltaisena loistavia istutuksia. Sekä katse että kamera hakeutuvat tähän loppukesän väriin. 

En ole puutarhassa mikään valtavan suuri keltaisten kukkien ystävä. Mutta kyllä ne tähän loppukesän kypsyvään värimaailmaan kuuluvat. Ja toisaalta taas kevään odotukseen. Täällä keltaisia kukkia näkee todella paljon, sekä kotipuutarhoissa että julkisissa istutuksissa.

Erityisen paljon pidän kaupungissa törröttävistä auringonkukista. Siellä täällä jalkakäytävillä on pieniä istutusalueita. Näin elokuussa niissä huojuu erilaisia auringonkukkia. Rennosti vähän joka suuntaan kallellaan. Näitä löytyy parkkihallien seinustoilta ja katujen kulmauksista. Ihanan rentoa ja näyttävää. Ja omaan silmään myös yllätyksellistä. Väkisinhän tuosta tulee iloiselle tuulelle, kun betoniseinää vasten nojailee pitkänhuiskeita kaunottaria.

Keltainen väri istuu helteiseen kaupunkimaisemaan todella hyvin. Oli sitten kyseessä betonikortteli tai puistossa rönsyilevä kukkapenkki. Muutenkin istutukset ovat täällä ihanan värikkäitä ja rentoja. Hyvää vaihtelua tällaiselle pikkutarkalle suomalaiselle...

Tuntuu uskomattomalta, että elokuu alkaa jo kääntyy jo kohti loppua. Tämä kuukausi pääsi hurahtamaan käsistä ihan varkain!

Kyseenalaiset motiivit?

Minusta on tullut täällä innokas iltalenkkeilijä. Tosin lenkin hyötysuhde on vähän niin ja näin, ja motiivitkin on pikkuisen kyseenalaiset. Lenkkiseurakin taisi jo sanoi itsensä irti.

Mutta elokuun ilta-aurinko on juuri kauneimmillaan ja naapurusto täynnä toinen toistaan kauniimpia taloja ja pihoja. Eihän niitä nyt voi kiireellä ohittaa! 

Paikallisia pihoja ja asiaa amerikkalaisesta puutarhakulttuurista Minttua ja mustikoita -blogissa. Pääset postaukseen tästä linkistä. 

Puutarhaihmisen unelmakirjasto

Satuin keskustassa samoillessani kukkakirjastoon. Kyllä, kyltissä luki Floral Library! Washington DC on toden totta puutarhaihmisen unelmakaupunki. Vihreää, vehreää ja täynnä yllätyksiä.

Lisää Kukkakirjastosta Versoilevan uusimassa artikkelissa, pääset sivuille tästä linkistä.

Kukkaisaa elokuuta!

(Täällä tosin kärvistellään paahtavan helteen kourissa, minä ja kukkaset)

Jäähyväisiä ja uusia muistoja

Kerroin alkuviikosta Instagramin puolella, että saimme suru-uutisia Suomesta. Samaan hengenvetoon totesin, että suru-uutinen oli myös helpotus. Lasten isoisoisä lähti viimeiselle matkalle. Lähtöä tehtiin kuitenkin sen verran rauhallisesti, että läheiset ehtivät jättää jäähyväiset. Lapsetkin soittivat Facetime-puhelun vielä viimeisellä viikolla.

Kuolemaa käsiteltiin tällä kertaa enemmän ilon kautta. Iso-ukkiin liittyi valtavasti hauskoja tarinoita, vaikka elämään oli toki mahtunut monenlaista, kuten sodassa haavoittumista. Mutta ainakin lapsenlapsille ja lapsenlapsenlapsille ukki näyttäytyi vanhana, viisaana ja aina pilke silmäkulmassa. Ukki tiesi parhaat vitsit. Tai kuten nuoremmille näytti, ukille tapahtui valtavasti hauskoja kommelluksia. Tarinoiden kertominen on taiteenlaji ja sen ukki totisesti osasi!

Viikonloppua vietettiin muistellen ja uusia muistoja tehden. Toivomme, että lapsille jäisi tästä vuodesta paljon työkaluja niin elämää kuin tulevia kouluvuosiakin ajatellen. Haluaisimme tarjota eväitä suurkaupunkielämään, avartaa mieltä ja ajattelua, totuttaa lapsia erilaisiin tapoihin ja ympäristöihin. Vanhempana sitä toivoisi, että lapsi oppisi olemaan ja kulkemaan kuin kala vedessä niin suurkaupungin sykkeessä, maaseudun rauhassa kuin vaikkapa telttaretkellä metsässä.

Tavoitteena on vuoden aikana tutustua Washington DC:n moniin nähtävyyksiin ja museoihin, sillä niitä löytyy aivan laidasta laitaan. Ja mikä parasta, suurin osa näistä on täysin ilmaisia.

Monet museoista ja nähtävyyksistä kuuluvat Smithsonian-instituuttiin, joka on Yhdysvaltain valtion rahoittama koulutus- ja tutkimuslaitos. Tähän mennessä lasten Smithsonian suosikkeja ovat olleet Air and Space-museum sekä paikallinen eläintarha.

Nähtävyyksien kiertelyn lisäksi tarjosimme viikonloppuna suomalaisen kesälounaan amerikkalaisille naapureillemme. Meillä on täällä aivan ihanat naapurit, jotka ovat ottaneet koko perheemme vastaan sydämellisesti ja avoimin mielin. Heiltä kehtaamme kysyä neuvoa moneen mieltä askarruttavaan asiaan. Esimerkiksi miten kuuluu tipata oikeaoppisesti, milloin on roska-autopäivä, mistä löytyy edullisimmat kasvit, kuuluuko posteljoonille antaa joululahja jne jne jne. Lounas sisälsi muun muassa uusia perunoita, kalaa, tuoretta leipää ja jälkkäriksi tietenkin mansikkakakkua. Lemon curdilla ryyditetty Britakakku hurmasi vieraat ja nyt resepti pitäisi muuttaa paikallisiin mittayksiköihin. Tai sitten annan ohjeen ja lykkään suomalaisen desimitan perään! Yhtään kuvaa en tuosta hauskasta iltapäivästä huomannut ottaa.

Lounasjutustelun lomassa kävimme monta mielenkiintoista keskustelua Suomen ja Yhdysvaltojen eroista. Esimerkiksi suomalaisten ilmainen koulutus ja ilmaiset koululounaat herättivät suurta ihmetystä. Kuten myös terveydenhuolto. Me puolestaan ihmettelimme Washington DC:n vehreyttä. Ei ikinä uskoisi, että ollaan miljoonakaupungissa. Kasvillisuus on niin rehevää ja kerroksellista. Myös ihmisten ystävällisyys pistää silmään, tietenkin positiivisella tavalla. Sellaista ruokakauppareissua ei olekaan, etteikö joku heittäisi ohimennen jonkin kivan kohteliaisuuden tai vaihtaisi pari sanaa hyllynvälissä. Näistä yllättävistä kohtaamisista tulee aina tavattoman hyvälle tuulelle ja myös tätä taitoa yritämme kovasti opettaa lapsillemme (ja toki myös itsellemme).

Elokuun lämpötilat ovat yhä yli +30 asteen. Oman sadonkorjuun puuttuessa olen vieraillut ahkerasti paikallisilla Farmer's Market -toreilla. Niissä paikalliset tuottajat myyvät hedelmiä, vihanneksia, ruokaa, kasveja, kukkia, gluteenittomia leivonnaisia. Ihania "maalaismarkkinoita" löytyy ympäri kaupunkia.

Paikalliset nauttivat kesästä, mutta meitä tuleva koulunaloitus alkaa jo vähän jännittää. Koulut starttaavat syyskuun alussa ja varsinkin pikkumiehen pitkät päivät tuntuvat hurjilta.

Äidin kekseliäisyys joutuu tiukoille, kun lapsille pitää pakata hyvää ja täyttävää evästä joka päivälle. Testikokkailut on jo aloitettu ja ideoita kerätty.

Mukavaa arjen alkua ja kaunista elokuun jatkoa!

Tervetuloa takapihalle!

Saimme tavaramme Suomesta vajaat kolme viikkoa sitten. Se tuntui ihan joululta! Oli ihanaa saada tuttuja juttuja, heti alkoi näyttää omalta kodilta. Nyt huonekalut, kukkaruukut ja muut purnukat ovat löytäneet paikkansa, joten tervetuloa kierrokselle takapihalle!

Konttiin oli pakattu puutarhakalusteet, puutarhatyökaluja sekä kasa ruukkuja. Kyllä, kukkaruukkuja! Osa tätä jo ihmetteli Instagramissa, mutta koska "samalla rahalla" sai ruukut tänne Atlantin toiselle puolen, pakkasin niitäkin mukaan. Ja onneksi pakkasin, sillä ne(kin) ovat täällä melkoisen kalliita.

Olin kuvitellut perustavani rehevän ruukkupuutarhan pikavauhtia, mutta kontti seikkaili maailman merillä luvattoman pitkään. Siitä huolimatta tunnen hassua puutarhurin ylpeyttä ruukkujen äärellä. En työntänyt ruukkupinoja autotallin uumeniin, vaan asettelin ne näkyvästi terassille. Ne tekevät takapihasta asutun ja kotoisan näköisen. Yksinkertaista arjen kauneutta.

Kotoa tuotu pöytäryhmä asettui takapihalle todella kivasti. Se sopii sekä talon tyyliin että värimaailmaan. Yöt ovat kosteita ja usein iltasella ripsottaa myös vettä, joten pehmusteet on parasta nostaa yöksi sisätiloihin. Päivät ovat edelleen kuumia, lämpömittari kipuaa säännöllisesti yli +30 asteen.

Pöytäryhmän vasemmalla puolella näkyvä paksu puunrunko kuuluu lännentulppaanipuulle (tulip tree). Samaisen puun latvus näkyy tuossa alempana. Wikipedian mukaan lännentulppaanipuu kuuluu tulppaanipuiden sukuun ja magnoliakasvien heimoon. Se on todella kookas ja sen keskimääräinen elinikä on 200-250 (!?!) vuotta. Hieman kauhulla odotan syksyä ja lehtien tippumista. Taitaa olla melkoinen haravointiurakka edessä!

Alkukesän alennusmyynnistä ostettu ahkeraliisa on viihtynyt loistavasti lännenkukkakanukan varjossa. Kesäkukkien löytäminen on nyt hieman haastavaa, vaikka täällä on yhä kesälomakausi meneillään. Puutarhamyymälät ovat pikku hiljaa alkaneet myydä krysanteemeja ja muita syyskukkia. Lämpötilojen huidellessa hellelukemissa en ole vielä uskaltautunut testaamaan syyskukkien kestävyyttä. Viherkasvit sen sijaan viihtyvät ulkona mainiosti ja kasvavat ihan silmissä.

Nyt hakusessa on ripustettavat puutarhavalot luomaan tunnelmaa elokuun iltoihin. Lämmin, pimeä ilta ja kaskaiden sirkutus vievät ajatukset lomamatkalle, vaikka arkea täällä jo eletäänkin. Nyt nautitaan kesästä niin pitkään kuin sitä on tarjolla. Talvella nimittäin tupruttaa lunta täälläkin. Siksi kukkaruukkujen kylkeen pakattiin myös lumikola.

Huonekaluvalssia

Suurin osa tavaroista löysi nopeasti paikkansa uudessa kodissa. Vaan siitä huolimatta meillä valssataan huonekalujen kanssa vielä lähes päivittäin. Esimerkiksi matot etsivät yhä paikkaansa. Mittasuhteet ovat täällä niin erilaiset, että moni Suomikodissa ollut "kookas" matto näyttää täällä hassun pieneltä.

Erityisen paljon päänvaivaa on aiheuttanut valaistus. Ja nimenomaan olohuoneen valaistus. Täällähän on sekä erilaiset pistokkeet että jännite. Osassa huoneita on kiinteä kattovalaistus, osaan huoneista talon omistaja oli jättänyt varalta vanhoja valaisimiaan. Mutta olohuoneessa ei ollut kumpaakaan. Päivisin tila kylpee valossa, mutta hämärä alkaa laskeutua illalla puoli yhdeksän pintaan. Nyt saimme vihdoin muutaman kotoa tuoduista valaisimista toimimaan ja huonekaluja onkin täytynyt asetella uudestaan valaistus edellä. Vieläkään ei ole ihan tyytyväinen, mutta pikku hiljaa tavarat loksahtelevat paikoilleen.

Miehen palattua työmatkalta olemme myös päässeet kiinnittämään tauluja ja hyllyjä. Olen halunnut miettiä rauhassa niiden paikkoja, sillä täällä on tapana tilkitä aiheuttamansa reiät muuton yhteydessä. Kovin montaa turhaa reikää ei siis tee mieli porata. Vuokralaisen tilkittyä reiät vuokranantaja usein maalauttaa seinäpinnat ennen seuraavia vuokralaisia. Ei välttämättä kaikissa huoneissa, mutta eniten asutun näköisissä. Näin meilläkin, moni huone oli saanut uuden maalipinnan asuntonäytön jälkeen. Aika hyvää palvelua!

Sukulaiset ja ystävät ovat kyselleet, miten olemme viihtyneet? No hyvinhän me! Toki tiukat paikat ovat vielä edessäpäin. Lasten koulut alkavat syyskuussa, sillä täällä siirryttiin kesälomalle vasta juhannusviikolla. Syyskuun alku kummittelee kaikkien mielessä. Erityisen paljon jännittää kuopuksen koulutien aloitus: kielitaidottomana, täysin vieraiden ihmisten parissa. On pakko ajatella, että tämä kaikki kyllä kantaa hedelmää, vaikka viiveellä.

Kotikonnuilla koulu alkaa jo torstaina. Kuopuksen eskarikaverit jännittävät varmasti hekin. Tsemppiä kaikille arjen aloitukseen, kyllä tämä tästä..!

Elokuun illat ja pikkupurtavaa

Täällä Amerikassa erilaiset dippitarjottavat ovat todella suosittuja. Jos saamme vapaamuotoisen illalliskutsun vaikkapa naapureiden luo, illallinen aloitetaan usein dippitarjottavan äärellä. Se tarjoillaan joko rennosti keittiössä ruoanlaiton lomassa tai vähän virallisemmin olohuoneen puolella. Pöytään kannetaan tervetulojuomien lisäksi pientä suolaista purtavaa. Ehkä dippivihanneksia, ehkä katkarapuja, tai esimerkiksi oliiveja ja suolakeksejä. Mutta aina kuitenkin dippikastiketta.

Helppo ja herkullinen artisokkadippi on raikas ruokahalun herättäjä. Ohje tähän helppoon ja nopeaan dippiin löytyy Versoilevan uusimmasta artikkelista täältä. Ja sitten vaan nauttimaan elokuun tunnelmallisista illoista pikkupurtavan äärellä!

Koti-ikävää ja korituoleja

Täällä on takana antoisa, mutta tietyllä tapaa myös rankka viikko. Mies lähti työmatkalle, ensimmäistä kertaa täällä Amerikassa. Suomessa olemme toki tottuneet miehen reissutyöhön. Avioliittomme aikana on ollut useampikin vuosi, jolloin olen ollut enemmän ilman miestä kuin miehen kanssa. Joten sinänsä tämä ei todellakaan ole mitään uutta. Mutta täällä olo kyllä antoi asiaan oman twistinsä. Ennen miehen lähtöä keräsin kasan "hätänumeroita", kaiken varalta. Naapurit, lähellä asuvat suomalaiset, ensiapu, paikallinen tiepalvelu, Suomen suurlähetystö jne. Ensimmäisenä iltana pimeää taloa kiertäessäni ja lukkoja tarkistaessani aistit olivat tavallista herkemmät. Mutta hienosti meillä on mennyt!

Viikko on kulunut uusia ystäviä tavatessa, vesipuistossa, herkutellessa, siivotessa, opiskellessa ja muuttotavaroita yhä järjestäen. Purin laatikot pikavauhtia, mutta nyt käyn huonekaluvalssia, lähes päivittäin. Eilisessä instapostauksessa haaveilin aamukahvipaikasta auringossa, eli ruokalutilan erkkerissä. Nyt siellä on korituoli, jonka kannoin tilaan yläkerran vierashuoneesta. Ensimmäisiä yövieraita saadaan vielä odotella, joten tuoli saa toistaiseksi pysyä tuossa.

Onneksi tätä kirppikseltä löytynyttä korituoli on kevyt kannella. Makkareiden oviaukot ovat nimittäin yllättävän kapeat. Tämänkin saaminen ulos huoneesta vaati aikamoista sovittelua, kääntelyä ja vääntelyä. Luojan kiitos muuttomiehet hoitivat isoimmat ja raskaimmat huonekalut. Muuten saattaisimme asua pelkästään ulko-oven vieressä olevassa olohuoneessa.

Pikkumiehellä on ollut ikävä isää. Ja sen myötä päätään nosti myös koti-ikävä. Keitin lohturuoaksi riisipuuroa ja mustikkakeittoa. Puuroriisit toin matkalaukussa ja mustikkakeitto laitettiin liedelle porisemaan. Kummasti taas arvostaa valmiita marjakeittoja, kun niitä ei saakkaan. Onneksi kotitekoinen maistui kuulemma lähes yhtä hyvältä kuin kaupan keitto.

Toisen vanhemman puuttuessa olen ollut lasten kanssa 24/7. Täällähän ei tämän ikäisiä lapsia voi jättää / päästää MIHINKÄÄN yksin. Ei kaverille, ei lähipuistoon, ei jättää odottamaan kotiin tai parkkipaikalle autoon, kun kipaisen kaupassa tai postissa. Menot ja aikataulut on mietittävä niin, että vältytään turhalta nälkä- ja väsykiukulta (myös äidin). Jos vessahätä iskee kesken eläintarhakierroksen, sinne menee koko porukka. Tuleva ekaluokkalainen on ollut vähän ihmeissään, kun ei saa pyöräillä edes kotikadulla itsekseen. Näköyhteys on oltava koko ajan.

Pääntuuletuslenkit on nekin siis tehty kimpassa. Onneksi ulkona on niin kaunista, että on helppo nollata päätä ympäristöä ihaillessa. Juuri nyt täällä kukkii upea kiinankutrio eli crape myrtle. Kirjoitin tästä artikkelin Versoilevaan sunnuntaina, mutta unohdin kaiken kiireen keskellä linkata sen tänne. Käy siis ihmeessä lukemassa tästä helppohoitoisesta ja mahdottoman kauniista koristepensaasta (/puusta) täältä. Voi kun tämä menestyisi Suomessakin!

Oikein ihanaa elokuun alkua!