Täällä on takana antoisa, mutta tietyllä tapaa myös rankka viikko. Mies lähti työmatkalle, ensimmäistä kertaa täällä Amerikassa. Suomessa olemme toki tottuneet miehen reissutyöhön. Avioliittomme aikana on ollut useampikin vuosi, jolloin olen ollut enemmän ilman miestä kuin miehen kanssa. Joten sinänsä tämä ei todellakaan ole mitään uutta. Mutta täällä olo kyllä antoi asiaan oman twistinsä. Ennen miehen lähtöä keräsin kasan "hätänumeroita", kaiken varalta. Naapurit, lähellä asuvat suomalaiset, ensiapu, paikallinen tiepalvelu, Suomen suurlähetystö jne. Ensimmäisenä iltana pimeää taloa kiertäessäni ja lukkoja tarkistaessani aistit olivat tavallista herkemmät. Mutta hienosti meillä on mennyt!
Viikko on kulunut uusia ystäviä tavatessa, vesipuistossa, herkutellessa, siivotessa, opiskellessa ja muuttotavaroita yhä järjestäen. Purin laatikot pikavauhtia, mutta nyt käyn huonekaluvalssia, lähes päivittäin. Eilisessä instapostauksessa haaveilin aamukahvipaikasta auringossa, eli ruokalutilan erkkerissä. Nyt siellä on korituoli, jonka kannoin tilaan yläkerran vierashuoneesta. Ensimmäisiä yövieraita saadaan vielä odotella, joten tuoli saa toistaiseksi pysyä tuossa.
Onneksi tätä kirppikseltä löytynyttä korituoli on kevyt kannella. Makkareiden oviaukot ovat nimittäin yllättävän kapeat. Tämänkin saaminen ulos huoneesta vaati aikamoista sovittelua, kääntelyä ja vääntelyä. Luojan kiitos muuttomiehet hoitivat isoimmat ja raskaimmat huonekalut. Muuten saattaisimme asua pelkästään ulko-oven vieressä olevassa olohuoneessa.
Pikkumiehellä on ollut ikävä isää. Ja sen myötä päätään nosti myös koti-ikävä. Keitin lohturuoaksi riisipuuroa ja mustikkakeittoa. Puuroriisit toin matkalaukussa ja mustikkakeitto laitettiin liedelle porisemaan. Kummasti taas arvostaa valmiita marjakeittoja, kun niitä ei saakkaan. Onneksi kotitekoinen maistui kuulemma lähes yhtä hyvältä kuin kaupan keitto.
Toisen vanhemman puuttuessa olen ollut lasten kanssa 24/7. Täällähän ei tämän ikäisiä lapsia voi jättää / päästää MIHINKÄÄN yksin. Ei kaverille, ei lähipuistoon, ei jättää odottamaan kotiin tai parkkipaikalle autoon, kun kipaisen kaupassa tai postissa. Menot ja aikataulut on mietittävä niin, että vältytään turhalta nälkä- ja väsykiukulta (myös äidin). Jos vessahätä iskee kesken eläintarhakierroksen, sinne menee koko porukka. Tuleva ekaluokkalainen on ollut vähän ihmeissään, kun ei saa pyöräillä edes kotikadulla itsekseen. Näköyhteys on oltava koko ajan. Pääntuuletuslenkit on nekin siis tehty kimpassa. Onneksi ulkona on niin kaunista, että on helppo nollata päätä ympäristöä ihaillessa. Juuri nyt täällä kukkii upea kiinankutrio eli crape myrtle. Kirjoitin tästä artikkelin Versoilevaan sunnuntaina, mutta unohdin kaiken kiireen keskellä linkata sen tänne. Käy siis ihmeessä lukemassa tästä helppohoitoisesta ja mahdottoman kauniista koristepensaasta (/puusta) täältä. Voi kun tämä menestyisi Suomessakin!
Kodikas nurkkaus kahvitteluun. Kiva istua ja katsella ulos. Varmasti lapsilla on ihmettelemistä, kun ei voi olla yksin ulkona, pyöräillä ym, niinkuin koto Suomessa voi tehdä! Suuressa maailmassa on vaaroja jo koti ovella! Mukavaa viikonloppua :) Tepa
Kiitos Tepa, ihanaa viikonlopun aloitusta myös sinne!:) Ja totta, on tämä kyllä vaatinut totuttelua meiltä kaikilta. Tosin näin alkuvaiheessa en muutenkaan olisi päästänyt lapsia yksin liikenteeseen, kun miljoonakaupunki ei ole meille kenellekään kovin tuttu. Ja nuorimmaiselta puuttuu toistaiseksi kielitaitokin. Mutta taitavia nuo jälkeläiset ovat jo suunnistamaan, metrossakin mennä posottavat melkein kuin paikalliset. Äiti joutuu enemmän kartasta varmistelemaan:D
Hupsista. Siis kotoa voi joku lapsen viedä kuten kaupan pihastakin? Merkillinen paikka, monta kertaa tuon tekstin tavasin ja oon edelleen järkyttyny! Minä en tiedä Amerikasta näköjään yhtään mitään.
Kun maan väkiluku on yli 328 miljoonaa, niin kyllähän tuohon määrään mahtuu kaikenlaista kengänkuluttajaa, hyvässä ja pahassa. Ja on tietenkin aivan eri asia asua maaseudulla pikkukaupungissa kuin täällä pääkaupungissa, jossa Washingtonin suurkaupunkialueella on noin 9,5 miljoonaa asukasta. Oma asuinalueemme on rauhallinen ja turvallinen, muttei tarvitse mennä kuin 15-20 km itään niin ollaan keskellä slummia, jonne ei todellakaan kannata eksyä.
Osavaltion lait ja suositukset määräävät pitkälti lasten yksin jättämisestä. Poliisi ja lastensuojeluviranomaiset puuttuvat todella herkästi asiaan, jos näkevät mielestään laiminlyöntejä (kuten yksin autoon jätetyt lapset tms). Täällä ei ekaluokkaiset taivalla yksin koulutiellä, mikä ei kyllä omasta mielestäni ole pelkästään huono asia.
Näin se on, suuressa maailmassa. Jo 33v. sitten Los Angelesissa meille huomautettiin tavaratalossa, että pitäkää tiukasti kädestä kiinni silloin 2,5 v. poikaamme ja Hollywoodin kadulla kävellessmme pari autoa pysähtyi kysymään onko automme rikki, kun kävelemme ja voivatko tarjota kyydin��
Kyllä se vain maailmana on niin erilainen kuin tämä Suomi, vaikka meilläkin on asiat muuttuneet paljon vuosien saatossa niin suhteellisen turvallista on. Pitkää pinnaa sinulle ja toivon jaksamista tuohon 24/7 pyöritykseen. Aivan ihanan värinen tuo kiinankutrio.
Mullekin on Amerikan ajoista jäänyt vahvasti mieleen tuo, ettei lapsia saanut jättää koskaan minnekään keskenään. Hain päivittäin eskarilaisemme ympäriaidatun taloyhtiön pihan poikki koulubussilta, pikkusisarukset mukana. Erityisesti Floridassa sai olla extratarkkana; siellä kidnappauksia sattuu usein lomakohteissa ja rannoilla ja vaaleat eurooppalaislapset ovat houkuttelevia. Paikallisten ruokakauppojen seinät on täynnä kuvia kadonneista lapsista. Olihan se hurjaa ja erilaista, mutta Amerikan-ajoilta jäi pääasiassa tosi hienot muistot ja sinne olisi mahtavaa palata joskus. Tsemppiä teille! ❤ Vuosi hurahtaa lopulta nopeasti.
Ps. Joulupuuron keittelimme pyöreäjyväisestä sushiriisistä - hyvin onnistui 😀
Hyvä vinkki muuten tuo, että ottaa talteen kaikki puhelinnumerot, kuten tiepalvelut ja muut. Koskaan kun ei tiedä, mitä tapahtuu. Aika ikävää, jos ei lapsia voi jättää yksin hetkeksikään. On se vaan erilaista paikasta riippuen. https://www.hinauspalvelujuhajuutinen.fi/
Kodikas nurkkaus kahvitteluun. Kiva istua ja katsella ulos. Varmasti lapsilla on ihmettelemistä, kun ei voi olla yksin ulkona, pyöräillä ym, niinkuin koto Suomessa voi tehdä! Suuressa maailmassa on vaaroja jo koti ovella! Mukavaa viikonloppua :) Tepa
VastaaPoistaKiitos Tepa, ihanaa viikonlopun aloitusta myös sinne!:) Ja totta, on tämä kyllä vaatinut totuttelua meiltä kaikilta. Tosin näin alkuvaiheessa en muutenkaan olisi päästänyt lapsia yksin liikenteeseen, kun miljoonakaupunki ei ole meille kenellekään kovin tuttu. Ja nuorimmaiselta puuttuu toistaiseksi kielitaitokin. Mutta taitavia nuo jälkeläiset ovat jo suunnistamaan, metrossakin mennä posottavat melkein kuin paikalliset. Äiti joutuu enemmän kartasta varmistelemaan:D
PoistaHupsista. Siis kotoa voi joku lapsen viedä kuten kaupan pihastakin? Merkillinen paikka, monta kertaa tuon tekstin tavasin ja oon edelleen järkyttyny! Minä en tiedä Amerikasta näköjään yhtään mitään.
VastaaPoistaKun maan väkiluku on yli 328 miljoonaa, niin kyllähän tuohon määrään mahtuu kaikenlaista kengänkuluttajaa, hyvässä ja pahassa. Ja on tietenkin aivan eri asia asua maaseudulla pikkukaupungissa kuin täällä pääkaupungissa, jossa Washingtonin suurkaupunkialueella on noin 9,5 miljoonaa asukasta. Oma asuinalueemme on rauhallinen ja turvallinen, muttei tarvitse mennä kuin 15-20 km itään niin ollaan keskellä slummia, jonne ei todellakaan kannata eksyä.
PoistaOsavaltion lait ja suositukset määräävät pitkälti lasten yksin jättämisestä. Poliisi ja lastensuojeluviranomaiset puuttuvat todella herkästi asiaan, jos näkevät mielestään laiminlyöntejä (kuten yksin autoon jätetyt lapset tms). Täällä ei ekaluokkaiset taivalla yksin koulutiellä, mikä ei kyllä omasta mielestäni ole pelkästään huono asia.
Näin se on, suuressa maailmassa. Jo 33v. sitten Los Angelesissa meille huomautettiin tavaratalossa, että pitäkää tiukasti kädestä kiinni silloin 2,5 v. poikaamme ja Hollywoodin kadulla kävellessmme pari autoa pysähtyi kysymään onko automme rikki, kun kävelemme ja voivatko tarjota kyydin��
VastaaPoistaKyllä se vain maailmana on niin erilainen kuin tämä Suomi, vaikka meilläkin on asiat muuttuneet paljon vuosien saatossa niin suhteellisen turvallista on. Pitkää pinnaa sinulle ja toivon jaksamista tuohon 24/7 pyöritykseen. Aivan ihanan värinen tuo kiinankutrio.
VastaaPoistaKodikasta... ja aivan ihana tuo kiinankutrio , mukava nähdä kuvia ulkomaankasveista!
VastaaPoistaMullekin on Amerikan ajoista jäänyt vahvasti mieleen tuo, ettei lapsia saanut jättää koskaan minnekään keskenään. Hain päivittäin eskarilaisemme ympäriaidatun taloyhtiön pihan poikki koulubussilta, pikkusisarukset mukana. Erityisesti Floridassa sai olla extratarkkana; siellä kidnappauksia sattuu usein lomakohteissa ja rannoilla ja vaaleat eurooppalaislapset ovat houkuttelevia. Paikallisten ruokakauppojen seinät on täynnä kuvia kadonneista lapsista. Olihan se hurjaa ja erilaista, mutta Amerikan-ajoilta jäi pääasiassa tosi hienot muistot ja sinne olisi mahtavaa palata joskus. Tsemppiä teille! ❤ Vuosi hurahtaa lopulta nopeasti.
VastaaPoistaPs. Joulupuuron keittelimme pyöreäjyväisestä sushiriisistä - hyvin onnistui 😀
Hyvä vinkki muuten tuo, että ottaa talteen kaikki puhelinnumerot, kuten tiepalvelut ja muut. Koskaan kun ei tiedä, mitä tapahtuu. Aika ikävää, jos ei lapsia voi jättää yksin hetkeksikään. On se vaan erilaista paikasta riippuen. https://www.hinauspalvelujuhajuutinen.fi/
VastaaPoista